Jukka Jalonen: "Ei mietitä nyt NHL:ää"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jukka Jalosella riittää työsarkaa.
Kuva © Timo Savela
Sveitsille taipunut Suomi oli päävalmentaja Jukka Jalosen papereissa edellistä Sveitsi-ottelua parempi, mutta hampaankoloon jäi silti paljon. Ryhmään nimettiin myös kaksi uutta pelaajaa kahden ryhmästä jäävän tilalle.

Hämeenlinnan illassa Sveitsille voittomaalikilpailussa taipunut Suomi paransi peliään edellisillasta myös Jukka Jalosen silmissä. Tekemistä matkalla MM-kisoihin silti riittää.

- Parempi peli tänään, mutta ei nyt mikään huippupeli. Työmaata piisaa, Jalonen arvioi ottelun jälkeen.

Päävalmentaja näki pelissä myös hyvää. Leijonat onnistui katkomaan Sveitsin hyökkäyksiä iskemällä keskialueella väylät tukkoon, ja esitti ajoittain nälkäistä ja näyttävää peliä. Heikko viimeistely, jäähyt ja kaksinkamppailutappiot omassa päässä poikivat lopulta tappion.

- Ylivoimalla ei tullut tulosta. Kiekollinen peli oli huonoa, eikä laukauksia tullut tarpeeksi. Paljon jäi hampaankoloon.

SM-liigan finaaleissa "muutama pelaaja joita tarkkaillaan"

Samaan aikaan Suomessa pelataan myös SM-liigan finaaleja. Jalosen papereissa on nimiä myös finaalijoukkueista.

- Muutamaa pelaajaa tarkkaillaan, Jalonen sanoo ilman tarkempaa paljastusta.

NHL-pelaajien osallistuminen tämän vuoden MM-kisoihin tulee todennäköisesti olemaan normaalia vaisumpaa tiukan pelirytmin myötä. Jalonen ei tälläkään kertaa aio vaivata päätään liikaa NHL-pelaajien varassa.

- Ei mietitä nyt NHL:ää, Jalonen lataa.

Maalivahtiosastolla Jalosella ei ole murheita. Tänään pelivuoron saanut Mika Järvinen oli joukkueensa ehdottomasti parhaita pelaajia yhdestä helposta maalista huolimatta.

Jalosen joukkue loppuihin harjoitusotteluihin on jo selvillä. Paikalla olleille pelaajille jatkoryhmä kerrottiin ottelun jälkeen. Kotiin nykyryhmästä matkustavat Rasmus Ristolainen sekä Teemu Ramstedt. Heidät korvaavat KHL:n finaaleista vapautuneet Janne Jalasvaara ja Petri Kontiola.

» Lähetä palautetta toimitukselle