Jesse Urosella näytön kausi

MESTIS / Haastattelu
Jesse Urosella on toiveissa ehjä ja onnistunut kausi. Jokerien kasvatti lähti hakemaan uusia haasteita Helsingin ulkopuolelta ja tavoitteena on saada Jukureista uutta potkua uralle. Kiekkoilijana tavoitteena on päästä mahdollisimman pitkälle.

Heinäkuussa Mikkeliin muuttaneen Urosen mukaan Jukurit valikoitui uudeksi
seuraksi helposti, vaikka tarjouksia oli myös SM-liigasta ja muista
Mestis-seuroista.

- Katsoimme yhdessä agentin kanssa Jukurit parhaaksi vaihtoehdoksi
kehityksen kannalta. Jukurit on Mestiksen paras joukkue ja täällä varmasti
kehittyy pelaajana, joten hyvillä ja avoimin mielin ollaan.

- Liigassa olisi ollut tarjolla nelos- ja vilttiketjun paikkoja, mutta kun takana on kuitenkin loukkaantuminen ja olkapääleikkaus, niin helppo päätös tänne oli tulla. Täällä uskon kehittyväni pelaajana, kunhan saan itseni taas kuntoon,
Uronen uskoo.

Toisen polven jokeripelaaja

Jääkiekkoilun Jesse Uronen aloitti 6-vuotiaana ja seuraksi valikoitui heti Jokerit. Urosen mukaan Jokerit oli ainoa vaihtoehto. Jessen isä Jarmo Uronen päätti uransa narripaidassa keväällä 1991. Isän saavutuksiin pojalla on vielä
matkaa, sillä maalivahtina pelannut Jarmo Uronen pelasi HIFK:n ja Jokereiden
paidassa noin 350 SM-liigaottelua ja lisäksi palkintokaapissa on
20-vuotiaiden MM-hopeaa vuodelta 1984. Isän pelipaikasta huolimatta
maalivahdin paikka ei poikaa kiehtonut.

- Jokerit oli suosikkijoukkueeni siitä saakka kun näin ne pienenä.
Maalivahdin hommasta sanoin suoraan, että ei ole mun juttu, hyökkääjä
naurahtaa.

- Jalkapalloa tuli pelailtua myös seurassa. Lisäksi yleisurheilua tuli
harrastettua, lähinnä keihästä ja kuulaa.

Uronen pääsi juhlimaan SM-kultaa B-junioreissa 2002 ja lisäksi kaapissa on
muutama hopeamitali. Keväällä 2003 B-junioreiden finaalissa kohtasivat TPS
ja Jokerit. Tiukassa sarjassa TPS vei mestaruuden ja kaikki finaalit
ratkesivat jatkoajalla.

- Se oli hyvä kausi. Viimeistä finaalia johdettiin muutamalla maalilla,
mutta peli vähän sortui ja hävittiin homma, Uronen muistelee.

A-junioreissa Jokereille ei menestystä tullut, vaikka Uronen ja Timo-Pekka
Römpötti keikkuivat pistepörssin kärkipäässä. Kaudella 2004-2005 Uronen oli
pistepörssissä toinen ja voitti maalikuninkuuden. Kiekkolehden tehopörssin
voitto ja runkosarjan arvokkaimman pelaajan titteli tulivat myös
meriittilistalle.

- Joukkueena jäimme pleijareiden ulkopuolelle, vaikka meillä piti olla hyvä
joukkue. En tiedä mikä mätti, emme vain saaneet yhteispeliä kulkemaan
täydellisesti.

- Itseltäni peli sujui ja maaleja tuli yllättävän paljon. Paras kausi mitä
on itselläni ollut tähän saakka, Uronen arvioi.

Kauteen kuului myös debyytti Mestiksessä ja tilille tuli neljä ottelua
Kiekko-Vantaan paidassa.

- Oli hyvä saada kokemusta miesten peleistä, sillä Jokereissa nuorten on
vaikea saada pelipaikkaa.

SM-liigassa Uronen on pelannut kymmenkunta ottelua ja hyökkääjää hieman
kaivelee näyttöpaikkojen vähyys. Jokereissa moni oma kasvatti on joutunut
hakemaan peliaikaa muualta.

- Liigapelit olivat lähinnä istumista ja nelosketjussa pääsi välillä
muutaman vaihdon pyörähtämään. Harjoituspeleissä peliaikaa tuli hieman
enemmän, mutta silloinkin pelasimme periaatteessa junnut keskenämme. Välillä
pääsi kokeilemaan myös pelimiesten kanssa ja silloin homma toimi.

- Nuorille aina luvataan näytönpaikkoja, mutta harva A-junnuista mennyt on
saanut vastuuta ja moni nuori huippu joutuu hakemaan jääaikaa muulta.
Tietysti iso seura ja pakko menestyä, joten on ymmärrettävää että pelaajia
hankitaan muualta, Uronen arvioi.

Viime kauden Uronen aloitti Jokereiden A-junioreissa, mutta siirtyi
lokakuussa Kiekko-Vantaan riveihin. Syksyä sotki pahasti varusmiespalvelus
ja harjoittelu joukkueen kanssa jäi vähäiseksi. Armeijasta vapautumista
Uronen juhlisti kotipelissä SaPKoa vastaan tehoilla 3+2.

- Intti häiritsi pahasti. Olin Santahaminassa ja kapteeni ei oikein päästänyt
treenaamaan tarpeeksi ja se oli lähinnä pelkkää pelailua.

- Intistä päästyäni olivat nekin huolet pois niskoilta ja sai taas
keskittyä olennaiseen, Uronen naurahti.

Kiekko-Vantaan kausi oli vaikea ja joukkueen pelit ailahtelivat melkoisesti.
Päävalmentaja Niki Andersson saikin siirtyä syrjään kesken kauden.

- Piti olla ihan hyvä joukkue ja en tiedä miksi homma ei lähtenyt
luistamaan. Välillä säväytimme ja pelasimme hyvin, välillä taas nukahdimme
täysin, mutta semmoista homma välillä on, laitahyökkääjä arvioi.

- Itselläni ei ollut mitään Anderssonia vastaan. Hyvä valmentaja, mutta ei
vaan saanut hommaa toimimaan. Vantaa on rämpinyt viime kaudet ja se oli myös
yksi syy miksi en jäänyt sinne, Uronen jatkaa.

A-junioreiden ja Mestiksen pelien tasossa Uronen ei näe suurta eroa, lähinnä
eroa on vauhdissa ja kovuudessa. Molempien pelien tasoa Uronen pitää hyvänä.

- Mestiksessä on fyysisyyttä enemmän ja tilanteet tulevat nopeammin. A:ssa
on enemmän aikaa ja voi enemmän näprätä ja kikkailla.

Jukureissa on pelaajan hyvä olla

Urosen osalta harjoitusottelut ovat olleet vielä tuntuman hakemista
loukkaantumisen jäljiltä. Harjoituspeleissä maalitili on vielä avaamatta ja
myös ketjut ovat vaihdelleet melkoisesti.

- Tuntumaa haetaan vielä ja toivotaan, että sarjan alkaessa ollaan paremmassa
iskussa. Jäällä luistin ei liiku vielä parhaalla tavalla ja väsymys iskee
yllättävän nopeasti. Parempaan suuntaan ollaan menossa ja painoakin ollaan
saatu pois. Jaksaa tätäkin kroppaa viedä vähän paremmin eteenpäin.



- Ketjut ovat vaihdelleet ja kaikkea kokeillaan, mikä on ihan hyvä. Kaikki
ovat kuitenkin hyviä pelimiehiä ja ihan sama kenen kanssa pelaa, sillä
kaikkien kanssa on saatava tulosta aikaiseksi, mies toteaa.

Urosen painosta on ollut eri medioissa mielenkiintoisia lukuja. Eurohockey
ilmoittaa miehen painoksi 98 kg ja vastaavasti on nähty 68 kilon lukuja.

- 98 kg oli ihan vitsi ja jossain SM-liigan sivuilla oli 68 kg, mutta
yleensä se ollut noin 81-83 kg. Kesällä painoa oli yli 90 kiloa, kun
loukkaantumisen vuoksi ei voinut tehdä oikein mitään, mutta missään
eurohockeyn luvuissa ei onneksi käyty, Uronen hymähtää.

Jukureiden kesäharjoitteluun Uronen on myös todella tyytyväinen.
Harjoituksissa mennään kovaa ja ne ovat lisäksi monipuolisia ja
mielenkiintoisia. Jukureiden uudesta päävalmentajasta Kari Makkosesta hyökkääjällä on hyvä vaikutelma.

- Yllättävän kovaa on menty ainakin kesällä. Treenit ovat pitkiä ja niissä
on haettu nopeutta ja kestävyyttä. Täällä treenit ovat olleet todella
hyviä. On ollut pomppuja, loikkia ja erilaisia koordinaatiohommia.
Vantaalla treenaaminen oli vähän mitä oli ja esimerkiksi ohjattu
punttitreeni puuttui, mutta välillä käytiin jotain itse tekemässä.

- Jäätreenit ovat olleet myös hyviä. Se on vielä lähinnä "miekkailua" ja
pelillisiä hommia ei ole vielä kauheasti ollut. Ne tulevat mukaan lähempänä
kauden alkua ja aluksi on ihan hyvä treenata luistelu ja tappeluvääntöjä.

- Todella hyvä valmentaja, joka vaatii pelaajilta paljon ja käskyttää todella
hyvin. Mun mielestä on hyvä, että asioista sanotaan välittömästi, oli
palaute sitten positiivista tai negatiivista.

Monien muiden pelaajien tapaan Uronen kehuu myös Jukureiden huoltoa ja
taustoja. Pelaajan ei tarvitse murehtia kaukalon ulkopuolisista asioista.

- Kaikki toimii hyvin. Itse vähän ihmettelin noin hyvää toimintaa. Pelaajan
ei tarvitse huolehtia kuin pelaamisesta, joten antaa mennä vaan, Uronen
kiittelee.

- Vantaallakin touhu oli suht hyvää, mutta kuitenkin joku puuttui.

Täysi panostus kiekkoiluun

Pelaajana Urosen tavoitteena on päästä mahdollisimman pitkälle. Lähin
tavoite on onnistua Jukureissa ja sitä kautta saada paikka SM-liigasta.
Jokereihin Uronen ei ole palaamassa lähivuosina.

- Jokereissa hommasta ei tullut mitään ja piti lähteä katsomaan hommaa
muualle. Lähivuosina ei ole suunnitelmissa palata sinne. Haetaan vastuuta
muista seuroista ja katsotaan mihin rahkeet riittävät, mies suunnittelee.

- Ehjä ja hyvä kausi on tavoitteena ja toivotaan ettei tule loukkaantumisia,
sillä ne ovat aina ikäviä asioita. Onnistunut kausi avaa aina
mahdollisuuksia liigaseuroihin, mutta myöskään täällä jatkaminen ei ole
mahdoton ajatus. Tämä kausi menee kuitenkin Jukureissa.

- Tietenkin jokaisen pelaajan tavoite on NHL:ssa ja tietty sinne olisi halua
lähteä, mutta onhan se pitkän matkan päässä. Ei se koskaan myöhäistä ole.
Hyviä kausia nyt tuleville vuosille ja katsotaan sitten. Paikkoja varmaan
aukeaa kunhan pelaa tarpeeksi hyvin.

Viime kaudella Jokereissa Uronen pääsi tutustumaan myös tulevan
maajoukkuevalmentajan Doug Sheddenin valmennukseen. Sheddenistä jäi Uroselle
hyvä kuva valmentajana.

- Hyvä koutsi ja käskyttäjä. Uskon että voi olla paljonkin annettavaa
Suomen maajoukkueelle.

Omista hyvistä ja huonoista puolista pelaajana puhuttaessa tulee Uroselta
nopea analyysi.

- Parhaita puolia ovat maalinteko ja yleensä nopeus. Toivottavasti myös
pelisilmä, ettei ihan laput silmillä kaukalossa tarvitse haahuilla. Eniten
parantamisen varaa on puolustuspelaamisessa, mies arvioi.

Tällä hetkellä Uronen keskittyy pelkkään kiekkoiluun ja koulun penkille
palaaminen ei peluria suuremmin kiinnosta. Lukio miehellä on vielä kesken ja
se olisi aikomus suorittaa etäopiskeluna loppuun jossain vaiheessa.

- Nyt treenataan ja panostetaan lätkään. Katsotaan miten kausi lähtee
liikkeelle. Jos näyttää siltä, ettei saa itsestään kiekkoilijana mitään irti, niin totta kai on lähdettävä kouluhommia suorittamaan. Koulunpenkki ei
kiinnosta pahemmin ja en ole koskaan siellä mikään kympin oppilas ollutkaan.

- Lukiossa pitäisi käydä muutama kurssi suorittamassa, mutta se on ollut
kesken jonkun aikaa. Joskus olen sen päättänyt suorittaa loppuun, Uronen jatkaa.

Koko ikänsä Helsingissä asunut Uronen on viihtynyt hyvin Mikkelissä, joka on
vilkas kesäkaupunki. Pimenevät illat ja hiljenevä kaupunki eivät Urosta
huoleta.

- Kesällä on vilkasta, mutta jätkät ovat sanoneet, että talvella voi vähän
hiipua ja olla yksinäistä. Olen kuitenkin ikäni asunut Vantaalla ruuhkassa ja
härdellissä, niin ihan mukavaa tulla rauhoittumaan pieneen kaupunkiin. Ihan
hyvän kuvan olen saanut kaupunkina. Nättejä rakennuksia ja paikkoja, mikäs
siinä, kyllä täällä pärjätään. Lätkää tänne kuitenkin tultiin pelaamaan ja
muut sitten jälkeenpäin, Uronen päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle