Jalonen tiukkana ulosajosta: "Täysi katastrofi"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Leo Komarov sai Venäjä-ottelussa ulosajon.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

− Tuomio on täysi katastrofi tällä tasolla. Linjatuomari ohjailee kahta ruotsalaista päätuomaria. Ensinnäkin minun mielipide on, että missään nimessä ei voi pelissä olla kahta tuomaria samasta maasta. Sveitsiläiset olivat meillä jo kerran töppäilemässä, ja Barkovin jäähy oli katastrofi silloin. Kaksi kertaa olemme kohdanneet sellaisen. Sen on loputtava, Jalonen sanoi.

− Näimme taklauksen rauhassa erätauolla, ja siinä ei ollut mitään. Ei olisi kuulunut antaa edes jäähyä.

Mitä tuomarit sanoivat sinulle tuomiosta?

− Tuomarit eivät sanoneet minulle mitään. Tietenkin he pitävät oman päänsä, mutta virheen he ovat tehneet.

Miten se, että kaksi tuomaria on samasta maasta, vaikuttaa?

− Minun mielestäni se, että pelissä on kaksi tuomaria samasta maasta, ei kuulu tälle tasolle. Emme hyväksy sellaista.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle