Jalonen kummasteli ylivoimamahdollisuuksien vähyyttä: "En tiedä, itkisikö vai nauraisiko"

KHL / Haastattelu
Jukka Jalonen oli ottelun jälkeen turhautunut tuomarityöskentelyyn.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit sai torstai-iltana vieraakseen Dinamo Moskovan. Ottelu oli erittäin tasainen taistelu, jonka voittaja oli lopulta jalkapallolukemin vierailijat. Loppulukemiksi merkattiin 1-0. Ottelun jälkeen Jokerien päävalmentaja Jukka Jalonen kävi varsin kuumana tuomarityöskentelystä.

Jokerit puski päätänsä Dinamo Moskovan puolustusseinään läpi ottelun. Vierasjoukkue puolusti kurinalaisesti ja tiivisti läpi ottelun, eikä maalilla ollut tilaa. 

Näin ollen Jokerien laadukkaat maalipaikat olivat kohtuullisen vähissä läpi ottelun, vaikka kolmannessa erässä se loikin niitä varsin mukavan määrän. Lopulta Dinamon Mihail Varnakov teki läpiajosta voittomaalin. Hän pääsi Tomi Mäen harhasyötön takia läpiajoon joukkuekaverinsa kanssa. 

Jokerit pääsi ottelun aikana ylivoimalle neljä kertaa, Dinamo puolestaan pääsi kuusi kertaa ylivoimalle. Ottelun aikana tuli tilanteita, jotka kuumensivat ja aiheuttivat ihmetystä jokeri-leirissä.

Ottelun jälkeen Jokerien päävalmentaja Jukka Jalonen harmitteli ottelun tuomarityöskentelyä.

− Olisi ollut kiva, jos olisimme päässeet vähän ylivoimallekin, mutta ei oikein päästä. Ihan sama mitä siellä tapahtuu, mutta ylivoimaa ei meille vain tule, Jalonen tulitti.

Varsinkin kolmannessa erässä Petteri Wirtasen käytösrangaistus aiheutti kuohuntaa niin yleisössäkin kuin pelaajissa.

− Vastustajan veskari kaatuu kuin satakiloinen ukko. Lentää selälleen, kun lunta vähän kopsahtaa kypärän kupeeseen. Se on aika hauskan näköinen, kun katsoo videolta, Jalonen heitti.

− En tiedä, itkisikö vai nauraisiko.

Viime aikoina niin mediassa kuin Jokerit-pelaajien toimesta on KHL:n tuomarityöskentely aiheuttanut ihmetystä. 

Jalonen harmitteli tilannetta varsinkin pelaajien näkökulmasta.

− Pelaajat turhautuvat siihen, että vastustaja heittäytyy ja kaatuilee. Meidän äijän kun kaataa, niin siitä ei hirveästi kyllä käsi nouse. Ihan sama, ketä tuolla on puhaltelemassa.

− Henkisesti aika raskasta. Kyllä pelaajat antavat kaikkensa, mutta palkintoa ei siitä aina välttämättä tule jostain syystä, Jalonen harmitteli. 

» Lähetä palautetta toimitukselle