Jalasvaara: "Asiat ovat järjestyneet Sotšissa"

KHL / Haastattelu
Jalasvaara on kasvattanut komeat Movember-pensselit.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jykevä puolustaja Janne Jalasvaara siirtyi täksi kaudeksi menestysseura Moskovan Dinamosta talouskurimuksessa pyristelevään HK Sotšiin. Arkiasiat ovat järjestyneet hyvin, vaikka tilipussi ei aina tulekaan ajallaan.

Janne Jalasvaaran edelliset puolenkymmentä kautta kuluivat Moskovan Dinamon riveissä. Liikenneruuhkistaan tunnetussa miljoonakaupungissa eläminen on hieman erilaista kuin Mustanmeren rannan lomakohteessa.

- Ei ole kylmä ollut! Harjoitusleirin alussa vähän ahdisti, kun porukkaa oli kaupungissa ihan älyttömän paljon ja oli kuuma. Nyt on vähän sellainen meininki, että ketään ole missään. Aina siellä yritetään jotakin tapahtumia järjestää, mutta aika autiota on, Jalasvaara mietti torstaisen Jokerit-ottelun jälkeen.

- Asumme ihan hallin vieressä. Suunnilleen sama aika menee hallille, meni sitten autolla tai kävellen. Siinä on melkoinen ero Moskovan liikenteeseen.

HK Sotši oli jo viime keväänä uutisissa talousvaikeuksiensa takia. Noin kuukausi sitten huolestuttavat uutiset saivat jatkoa, kun seuran rahaliikennettä rajattiin. Palkat olivat maksamatta, ja koko seuran tulevaisuus vaakalaudalla.

Tilanteeseen ei ole vieläkään tullut selvyyttä, eikä seuraavasta tilipussistakaan aina ole varmuutta. Suomalaisittain tilannetta voisi verrata Espoon Bluesin kurimukseen. Jalasvaara on kuitenkin saanut tarvitsemansa asiat rullaamaan, joten arki sujuu hyvin.

- Olemme me välillä rahaa saaneet. Pääasia, että joskus tulevat. Se on seikka, mihin ei itse voi vaikuttaa, niin yritän olla miettimättä. Yhdessä olemme asiasta infoa aina saaneet, joten kyllä se varmaan vähän on porukkaa yhtenäistänytkin.

- Kaikesta huomaa, että seura on uusi. Hyvin kuitenkin olen saanut järjestettyä kaiken, mitä tarvitsen. Ei valittamista sen suhteen.

Jalasvaara kuuluu joukkueensa kapteenistoon.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Kurittomuus ongelmana

Pelillisesti Dinamo pärjäsi loistavasti kurinalaisella paketillaan, ja Jalasvaarakin juhli seuran riveissä paria mestaruutta. Uudessa seurassa menestys ei ole niin taattua, ja pelikin hakee uomiaan.

- Vähän on ollut ailahtelevaa. Välillä pelaamme todella hyvin, välillä katoaa ihan täysin. Moskovassa tuntui, että aina oli selvä sapluuna. Kovasti sitä on puhetta nytkin, mutta ei aina tunnu toimivan. Jos tietäisi, mitä korjata, niin helppoahan se olisi. Kokeneita jätkiä pitäisi olla täälläkin mukana.

Jokerit-ottelussa Jalasvaara puolusti kolmosparissa yhdessä Zijat Paiginin kanssa. Peliaikaa Haukiputaalta maailmalle ponnistaneelle pakille on tullut tasaisesti, alivoimalla hän on joukkueensa luottomiehiä. Puolustajaa ei tunneta hyökkäyspelin erikoismiehenä, ja tällä kaudella tehot ovat jääneet kolmeen syöttöpisteeseen. Jotakin miehen arvostuksesta seuran sisällä kertoo varakapteenin merkki rintapielessä.

- Jäähyjä otamme aivan liikaa. Hyvin on kyllä alivoimavastuuta tullut. Ylivoimalla ei sitten paljon tarvi pelatakaan, mutta eipä se oikein meikäläisen hommaa olekaan, Jalasvaara virnisti.

Torstain ottelussa sotšilaisseura ei vielä avauserässä päässyt pelin päälle, mutta otti toisen kaksinkymmenminuuttisen aikana komennon itselleen ja nousi kahden maalin takaa johtoasemaan. Kamppailun ratkaisu nähtiin heti päätöserän alussa, kun vieraat latoivat pari maalia.

- Oltiin alussa vähän jaloissa, mutta oli meillä paikkoja varsinkin erän loppua kohti. Hyvä voitto meille.

Ottelun lopussa nähtiin vielä pari isompaa jäähyä. Ensin Dmitri Kazionov taklasi Tomi Mäkeä polvella ja lensi ulos. Lähes heti perään Jalasvaara sai maalin edestä jalkapyyhkäisystä saman tuomion. Vieraat kuitenkin kestivät pitkän kahden miehen alivoiman ja veivät täyden pistepotin mukanaan.

- Jotenkin ilmeisesti jalalla sitten pyyhkäisin maalin edessä. Ei kyllä ollut tahallinen, ei siinä semmoista edes ehtisi ajatella. Onneksi saatiin sitten puolustettua alivoima pois, Jalasvaara päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle