18.toukokuuta vuonna 1988 Tampereella syntynyt Jaakko Pellinen on kasannut uransa tuttujen rakenteiden päälle. Ensikosketus jääkiekkoon tuli ulkojäillä isän valvovan silmän alla. Liikaa apua ei ollut kuitenkaan luvassa.
- Kahden vanhana Tammelassa kun asuttiin puiston laitumilla, alkoi olla niin kova hinku opetella luistelemaan, että isä sitten vei kentälle ja sanoi, että "kertaakaan en nosta ylös". Aikani siellä möngin ja siitä se pikkuhiljaa lähti, kertoo Pellinen ensipiirroistaan luistimet jalassa.
Tuohon aikaan joukkueisiin ei vielä astuttu niin nuorena kuin nykyään, mutta Pellisen tie vei joukkuelajin syövereihin jo aikaisessa vaiheessa.
- Viiden vuoden vanhana pitkän kinuamisen jälkeen menin Kalevan kaupunginosan joukkueeseen. Siitä sitten viime kauteen saakka ollut Ilveksen leivissä, kertaa Pellinen päätymistään Ilvekseen.
- Jääkiekkoa ei silti ajatellut muuna kuin huvinpitona ennen kuin joskus 15-vuotiaana C-junnuissa. Sitten kun homma alkoi kulkea ihan hyvin, alkoi ajatella, että jos sitä saisi tiensä liigaan asti vielä joskus raivattua.
Hyökkääjän taivallus Ilveksen juniorimyllyssä ei jäänyt turhaksi. Tehokkaat kaudet tupsukorvien nuorissa johtivat vakiorooliin myös juniorimaajoukkueissa.
- Junnumaajoukkueessa pelaaminen oli todella iso juttu. U20-joukkueessa putosin viimeisenä MM-kisoista, se oli katkera paikka. Olisivat olleet siihenastisen uran kiintopiste ja sinne tähysin. Maajoukkue ja liiga kulkivat tavoitteellisesti rinta rinnan. Ensin paikka piti ottaa ja vakiinnuttaa, kertoo 27 juniorimaajoukkueessa vietetyn ottelun mies.
Miesten peleihin
Kausina 2006-2008 Pellinen pääsi tutustumaan ensi kertaa miesten peleihin. Tilille kertyivät niin ensimmäiset liigaottelut kuin juniorimaajoukkueen mukana tahkotut yhdeksän Mestis-kamppailua. Ensimmäinen liigapeli toi Pellisen vierelle muutamia Suomi-kiekon suurimmista legendoista.
- Mut hälytettiin omista reeneistä lähtemään liigan mukaan vieraspeliin IFK:ta vastaan. Oli jännä fiilis, kun istuin Lumpeen (Jyrki) ja "Raipen" (Raimo Helminen) kanssa samassa kopissa ja vanhat herrat alkoivat nuorta poikaa muiluttamaan samantien. Eeppisiä hetkiä, muistelee Pellinen kaiholla.
Liukas laitahyökkääjä kirjautti ensimmäiset tehopisteensä miesten mittelöissä kaudella 2007-2008, kun Pellinen nakutti kahdeksaan Mestis-otteluun tehot 1+3= 4 Suomen nuorten maajoukkueen paidassa.
- Pidin Mestiksessä pelaamista siirtymisenä isojen poikien peliin, vaikka eivät ne nyt sellaisia olleet. Mestis onkin ehkä kehittynyt vasta nyt miesten liigaksi jälkikäteen. Kyllä siellä silti mukamas oli kauhee vauhti ja ainakin enemmän vauhtia kuin järkeä, naurahtaa Pellinen.
Antonen - Mattila - Pellinen
Pellinen teki todellisen läpimurtonsa kaudella 2008-2009, kun laitahyökkääjä pelasi suurimman osan kaudesta Lempäälässä muodostaen laituriparinsa Juuso Antosen ja keskushyökkääjä Lassi Mattilan kanssa yhden Mestiksen tuhoisimmista trioista.
- Kausi 2008-2009 oli elintärkeä pykälä urallani. Kun alkukaudesta pelasi liigassa ihan "kiekko päätyyn" -roolia ja joutui/pääsi - ensin se oli joutui, mutta myöhemmin ajateltuna pääsin - LeKiin sain kiekollista roolia, oli tuttu valmentaja Hirvosen Sami ja hän tiesi antaa mulle sen oikean roolin. Uskalsin pelata kiekollista peliä ja tajusin, että sitäkin pystyn miehiä vastaan pelaamaan. Seuraavat kerrat, kun menin liigaan, tajusi ettei se nyt ihan hirveästi kummallisempaa ole.
- Nautin joka hetkestä Lempäälässä. Siellä oli paljon huippuäijiä, vanhoja junnupelikavereita ja vanhempia kokeneita kavereita. Huippupersoonia, ylistää Pellinen uransa tehokkainta kautta miesten sarjoissa.
Kaudesta teki ikimuistoisen juuri kolmikon Antonen(29ott. 11+18=29p) - Mattila (40o 11+14=25p) - Pellinen (45o 16+22=38p) kemia. Hirvosen peluuttamassa pystysuuntaan etenevässä pelitavassa trio pääsi valjastamaan kiekollisen taitonsa ja yhteiset kokemuksensa LeKin käyttöön.
Peli näyttikin parhaimmillaan kuin Neuvostoliiton kultavuosien jääkiekolta syöttöketjujen oltua pitkiä ja maalien näyttäviä.
- Yhteispeli johtui siitä, että olemme hyviä kavereita siviilissäkin. Kuinka hienoa on tulla hallille hyvien kavereiden kanssa, mennä jäälle hyvien kavereiden kanssa pelissä ja tehdä sitä mikä on kivaa? Ei siinä yhtälössä ollut mitään epäkohtaa, hehkuttaa Pellinen kolmikon kemiaa.
Ei yhteispeli kuitenkaan aivan alusta saakka ottanut tuulta alleen. Ongelmat kuitenkin ratkesivat saunan, viinan ja tervan pyhällä kolminaisuudella.
- Alkukaudesta pelasimme muutaman huonon pelin ja äijien kanssa sovittiin, että lauantaina istutaan lauteille ratkoon tätä hommaa. Sitten istuttiin, istuttiin aika pitkään ja istuttiin vielä jonkun baarinkin nurkassa. Seuraavassa matsissa heitin kolme häkkiä ja pojat syötti kolme mieheen, murjaisee Pellinen ja saa toimittajan ja kuvaajankin nauramaan.
Ammattimaisuus vs. hauskuus
Vuosina 2008-2011 Pellinen oli sopimuksensa puolesta Ilveksen miehiä, mutta pelasi noina kausina yhteensä 64 ottelua myös LeKin paidassa. Laituri sai aina sinimustassa pelipaidassa ison roolin kannettavakseen ja lainapelaajan kausilta on tarttunut paljon positiivista matkaan.
- Ilveksessä olin harjoitellut liigassa ja se oli hirveen ammattimaista. 1.kausi LeKissä osoitti jääkiekon hauskan puolen. Siellä kun äijät käy kahdeksan tuntia ensin töissä, ei jätkät hallilla jaksa joka hetki jäpittää. Kaukalossa homma toimi, mutta sen ulkopuolella meillä oli mieletön henki ja joukkue, kuten joka vuosi LeKissä.
- Se on tuonut esiin jääkiekon toisen puolen, paitsi sen ammatin. Ammattitasollakin kiekko on hienoa, mutta hauskuus hallilla tulee esiin täällä paremmin, kertoo Pellinen LeKin hyvistä puolista.
Farmiseurana toimiminen koetaan usein pelaajan kannalta haitalliseksi ja seuran imagon kannalta alistavaksi tekijäksi. Todellisuus ei kuitenkaan aina aukene arvostelijoille. Puoliammattilaisuuteen, saatika ammattilaisuuteen pyrkiminen ei välttämättä ole tie onneen.
- Kriitikoille sanon, että menkää koettamaan ja lyökää itse samaan aikaan hokkarit ja työhaalarit päälle. Katsotaan, kuinka pitkään itse jaksat sitä. Jos otetaan epäviralliseksi esimerkiksi vaikkapa Pyymäki (Jarkko) niin jos se tekee ensin kahdeksan tuntia töitä ja tulee hallille ja ajaa kotiinsa, siinä menee yhteensä 14 tuntia. Onneksi Kuusela (päävalmentaja Miikka) on vanha LeKi-kapteeni ja ymmärtää tilanteen.
- Kun mennään jäälle, sen pitää olla ammattimaista ja homman pitää käydä. Mutta jos tulet töistä suoraan hallille, et jaksa jäpittää kuutta päivää viikossa. Hauskanpitäminen ei tarkoita sitä, etteikö oltaisi tosissaan tai että pelleiltäisi. Kun meillä on ollut hauska tulla jäähallille, meillä on pelikin kulkenut. Esimerkiksi minun peliesitykseni eivät ole ikinä kärsineet hauskanpidosta kaukalon ulkopuolella, jyrisee Pellinen tiukkaan sävyyn.
Espoosta maestron vierelle
Lempäälän ja Tampereen välillä vietettyihin kausiin mahtui yksi pieni poikkeuskin. Pellinen näet kiekkoili kaudella 2009-2010 Espoon Bluesissa lainalla kahdessa ottelussa ja säväytti heti debyytissään. Tämän jälkeen paluu tupsukorviin olikin astetta helpompi.
- Lainapesti Espooseen oli ihan mielettömän hyvä reissu. Heti ekaan peliin maali tein maalin! Toinenkin ottelu meni todella hyvin, hehkuttaa Pellinen.
- Reissu oli sellainen itseluottamuspiikki, jota en olisi saanut ilman sitä. Ilvekseen palatessani pääsin pelaamaan samaan vitjaan muuan Genowayn (Colby) kanssa. Siinä oli helppo pelata, aikamoinen maestro, muistelee hän Ilveksessä säväyttänyttä kanadalaishyökkääjää.
Viime kaudella Pellinen pelasi ensimmäisen täyden kautensa Ilves-paidassa. 55 liigaottelussa laitahyökkääjä nakutti ennätystehonsa 7+7= 14 ja aloitti kautensa erinomaisesti takomalla paikallisvastustaja-Tapparan verkkoon kypärätempun heti sarja-avauksessa. Joukkueen tavoin tie oli kuitenkin alaspäin.
- Aloitin itse hyvin, pääsin pelaamaan loukkaantumisten avulla Marjamäen (Masi) ja Niinimäen (Jesse) paikalla. Pelasin hyvin kuten joukkuekin pelasi, mutta sitten se alamäki lähti. Se on jännä juttu jääkiekossa, että kun menet sen joukkueen mukana, joukkue menee samalla sun mukana.
- Hämäriä hommia, kierteen syistä ei tiedä ikinä ja marraskuussa oli jo selvä että ollaan karsinnoissa. Tuska on suuri, yrität tehdä asiat toisin, muttet keksi mitään. Vaikea yhtälö, manaa Pellinen heikosta kulkenutta viime kautta.
Näin ollen Pellinen joutuikin jo toista kertaa urallaan todistamaan karsintojen maailman liigajoukkueen silmin.
- Karsintojen maailmaa on vaikea käsittää. Hirveä tuska päällä, pelottaa ja se tekee karsinnoista haastavan. Pelataan omasta työpaikasta, perinteikkään seuran jatkosta ja muiden työpaikoista. Pelkkää hävittävää, toisella voitettavaa. Toinen voittanut viimeiset pelit, me hävitty suurin osa. En ole kokenut sellaista onnistumisen pakon tunnetta ikinä ja toivottavasti en enää koekaan, kertoo Pellinen tuskainen ilme kasvoillaan.
Kuluvaksi kaudeksi Pellinen siirtyikin Lempäälään tuttuihin ympyröihin. Oli aika olla jälleen voittavan joukkueen palasena.
