Hytönen tyytyväisenä: "Sarjalle arvoisensa loppu"

LIIGA / Haastattelu
Hytönen oli puheliaalla päällä.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

JYP tuli otteluun erittäin energisesti ja karkasi avauserässä 2−0-johtoon. Juha-Pekka Hytösen mukaan yhtäläisyyksiä perjantain otteluun oli nähtävissä, mutta käänteisessä järjestyksessä.

− Peli oli peilikuva. 3−0-johdossa ei itse hirveästi tarvitse tehdä. Yritimme liikaa vain puolustaa, minkä seurauksena tuli maaleja.

Perjantain ottelussa HPK johti jo 4−0, mutta JYP nousi kahden maalin päähän. Pomppukiekot kääntyivät HPK:lle, mutta tällä kertaa isäntäjoukkue oli niissä onnekkaampi.

Sarja on ollut melko tiukka rypistys, sillä 11 päivän aikana on pelattu seitsemän ottelua. Hytönen ei nähnyt tämän juuri haitanneen jyväskyläläisiä, vaikka hän myönsikin rupeaman raskaaksi.

− Liikuimme paremmin kuin monessa muussa pelissä. Tuoreet pelaajat löivät painetta HPK:n päätyyn, ja tekivät pelaamattomuudesta hyvän paluun.

Kuten sarjan loppulukemista 4−3 voi päätellä, sarja oli äärimmäisen tiukka. Kaikki ottelut päättyivät yhden maalin erolla lukuunottamatta perjantain kuudetta kohtaamista.

− HPK on erittäin hyvä joukkue erityisesti Hämeenlinnassa, emmekä pystyneet vastaamaan siellä, Hytönen kommentoi.

− Nyt oli uusi päivä ja hyvä meininki. Tiesimme, että paljon saavat tehdä, jos voittaa mielivät.

Hytönen oli välieräpaikan tultua ymmärrettävästi helpottunut.

− Joka vaihdossa piti olla parhaimmillaan. Tämän sarjan arvoista, että meni seitsemänteen peliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle