Huippulupaus Dahlin avasi pistetilinsä: "Minulla oli tuuria"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Dahlin kunnostautui kahdella tehopisteellä avausottelussa.
Kolme vuotta alaikäisenä nuorten MM-turnauksessa pelaava Rasmus Dahlin onnistui keräämään syöttöpisteen jo avausottelun ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä hän pääsi heiluttamaan vastustajan maaliverkkoa.

Rasmus Dahlin sai tehopisteensä viivalaukausten ansiosta. Ensimmäinen tyrehtyi matkalla tanskalaispelaajaan, mutta kimposi samalla sopivasti joukkuetoveri Joel Eriksson Ekille, joka pääsi laittamaan kiekon tyhjiin. Maalinsa Dahlin teki siniviivan kulmasta.

− Minulla oli tänään tuuria, kun sain kaksi tehopistettä. Tarkoituksena oli vain tehdä parhaani. En osannut odottaa tekeväni pisteitä tässä vaiheessa.

− Näin maalivahdin polvillaan, joten katsoin parhaaksi laukoa.

Ennen kuin Dahlin onnistui maalinteossa, hänellä oli jopa parempi mahdollisuus maalintekoon, kun hän pääsi nousemaan b-pisteiden väliin, mutta sillä kerralla laukaus meni ohi.

Dahlin oli vaikuttunut Montrealin areenasta, jossa Canadiens pelaa NHL-kiekkoa.

− En ollut aiemmin pelannut tällaisella areenalla. Tämä täytti yhden unelmani, joka oli ollut minulla pienestä lapsesta asti. Kun lopulta näin tämän areenan, leukani tipahti saman tien, Dahlin ilmehti.

Pieni kaukalo oli Dahlinin mieleen, minkä hän osasi myös perustella.

− Näen, että pienessä kaukalossa pelaaminen on helpompaa, kun on paljon lähempänä muita pelaajia koko ajan. Pidän siitä.

Ruotsissa pelaajille riittää esikuvia. Dahlinin ensimmäinen esikuva oli hyökkääjä, mutta sittemmin oman pelipaikan edustaja on tullut edelle.

− Kasvuiässä suosikkini oli Peter Forsberg. Kun olen alkanut harjoitella kovempaa, suosikiksi on noussut Erik Karlsson.

− He ovat isoja tähtiä ja siten liian kaukana, joten en ole saanut heiltä mitään ohjeita.

Dahlinia pidetään tässä vaiheessa kuumana nimenä vuoden 2018 varaustilaisuutta varten. Aikaa on vielä paljon eikä tilaisuuden pitopaikkakaan ole selvillä, joten asia ei ole vielä Dahlinin mielessä.

− Varaustilaisuuteen on vielä niin paljon aikaa, etten juurikaan ajattele sitä. Tarkoitukseni on vain pelata parhaan osaamiseni mukaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle