Huhtanen ei tyydy verkkareihin

LIIGA / Haastattelu
Ässähyökkääjä Tuomas Huhtasen kauden ensimmäinen puolikas on ollut vaikea. Tehot ovat loistaneet poissaolollaan. Siksi katsomokomennuksetkin ovat tulleet tutuiksi. Tiistai-illan SaiPa-kamppailussa Huhtanen kuitenkin avitti maalillaan joukkueensa kiriin, joka riitti lopulta pisteeseen. Vaikea alkukausi ei ole onnistanut nakertamaan Huhtasen uskoa parempaan huomiseen.

SaiPa-ottelu noudatti Tuomas Huhtasen osalta tuttua kaavaa. Maalipaikkoja tuli, mutta tehoja ei. Kolmannen erän puolivälissä mies lopulta onnistui tekemään 1-3-kavennuksen.

– Irtokiekko pomppasi minulle ja pääsin hiukan huonosta asennostakin tekemään maalin. Aiemmin pelissä oli paikoissa huonoa tuuria, joten on mukavaa, että siinä paikassa oli sitten hyvää tuuria.

– Maalipaikoillehan olen aina päässyt, se on jo sinänsä hyvä, että niitä pystyy luomaan. Jos niistä vielä jonakin päivänä alkaisi syntyä maalejakin, Huhtanen hymähti.


Kavennusosuman syntyminen huojensi Huhtasta.
Mikko Ruohola - http://ruohola.org

Ässät sai SaiPa-ottelun alussa kosolti maalintekopaikkoja, mutta viimeistely oli sanalla sanoen luokatonta. Jere Myllyniemi puolestaan koppasi kiekot, jotka eivät paukkuneet plekseihin.

– Luulotauti oli näköjään päällä. Tulimme peliin ihan vetoketju auki. Saimme alussa paikkoja vain siksi, että SaiPa teki todella paljon virheitä. Toisessa erässä olimmekin sitten jo pahasti perässä. Lopun nousu toki lämmittää mieltä. Harmi, ettei se riittänyt kuin pisteeseen.

– Asenteen ja valmistautumisen pitää olla ihan eri tasolla kahdessa ennen taukoa olevassa pelissä. Asenteesta kaikki on kiinni, olemme jo näyttäneet sen, että pelimme taso riittää kyllä.

Joukkueen menestys helpottaa oloa – hieman

Tämän kauden piti olla Huhtasen läpimurron paikka, sillä viime kaudella hän onnistui tekemään jo 10 maalia. Oli yleisessä tiedossa, että kunnianhimoisen nuoren miehen tavoitteet ovat huomattavasti korkeammalla. SaiPa-pelin osuma oli kuitenkin miehelle vasta kauden kolmas, niistäkin kolmesta yksi on syntynyt tyhjään maaliin. Kymmenkunta peliä Huhtanen on viettänyt katsomossa.

– On tämä melkoinen kasvuprosessi. Sen tässä on oppinut, että elämä ei ole pelkkää liitoa. On vain pakko yrittää oppia tilanteesta. Työnteon määrästä homma ei ainakaan ole kiinni, Huhtanen totesi.

– En edes tiedä joululomamme aikatauluja. Olen keskittynyt vain siihen, että pääsisin pelaamaan. On tässä sen verran tullut huilattua, että minun puolestani lomat saisivat jäädä lusimatta.

Ässien menestys on ollut kuluvalla kaudella erinomainen. Se varmasti on Ässissä ikänsä pelanneelle Huhtaselle hieno asia. Samaan aikaan hänen omat otteensa ovat välillä olleet katsomokomennusten arvoisia. Kuinka ristiriitaisia tunteita pelaajan päässä liikkuu?

– Tietysti olen iloinen joukkueen menestyksestä, se on ihan selvä.

– Joukkue kuitenkin koostuu yksilöistä. Välillä tulee soimattua itseään aika ankarastikin, kun ei pysty auttamaan joukkuetta haluamallaan tasolla.

– Tavoitteet ovat kuitenkin ihan muualla kuin siinä, että on mukana joukkuekuvassa ja saa seuralta verkkarit.

» Lähetä palautetta toimitukselle