HPK:n maalivahtitandemi toimii - "Samaa puuroa suunnilleen syödään"

LIIGA / Haastattelu
Joni Myllykoski palasi Suomeen täksi kaudeksi.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Vuosi sitten hurrikaaninutuista poistunut maalivahti palasi Hippokselle HPK:n valko-oranssissa nutussa pelaten ensimmäisen Liiga-ottelunsa hämeenlinnalaisten riveissä. Asiat ovat lähteneet rullaamaan uudessa kotikaupungissa hyvin myös tandemin toisen osapuolen Juuse Saroksen kanssa.

Kun Joni Myllykosken ja JYPin tiet erkanivat reilu vuosi sitten, vei maalivahdin tie eksoottisempaan kiekkomaahan. 30-vuotias Myllykoski suuntasi Italiaan, jossa vyölle kertyi 21 ottelua. Vuoden visiitti ulkomailla sai riittää, ja uudeksi osoitteeksi valikoitui Suomi ja HPK.

Myllykosken ensimmäinen Liiga-ottelu HPK:n riveissä ei sujunut täysin suunnitellulla tavalla. Vaikka yhtäkään päästettyä maalia ei voi laittaa täysin Myllykosken piikkiin, on neljä päästettyä maalia liikaa. Rennon oloinen Myllykoski oli ottelun jälkeen melko vähäsanainen.

− Paska fiilis jäi tästä ottelusta. Ei päästy ollenkaan sille tasolle, mitä meiltä vaadittiin voiton nappaamiseksi.

Illan ottelu ei ollut Myllykoskelle helppo. Varsinkin ottelun alkupuolella tilanteita tuli ryppäinä, joten vireen ylläpito ei ollut helppoa.

Vai oliko?

− Ihan hyvin pysyi ajatus kasassa. Kuuluu hommaan tälläinen ailahtelevaisuus myös otteluiden sisällä, selitti Myllykoski.

Paluussa vanhan seuran kotiareenalle on jotain erityistä. Pientä jännitystä oli aistittavissa myös Myllykosken otteissa, sillä kaikki torjunnat eivät olleet täysin hallittuja. Myllykosken mukaan valmistautuminen otteluun sujui kuitenkin yllättävän rennoissa tunnelmissa.

− Ihmettelin itsekin ennen peliä, ettei ollut yhtään perhosia vatsassa. Ihan kuin olisin tullut johonkin vieraaseen paikkaan.

− Oli kuitenkin kiva pelata vanhoja tuttuja kuten [Eric] Perriniä ja [Jani] Tuppuraista vastaan.

JYPin hyökkääjät viihtyivät ajoittain jopa yllättävän hyvin Myllykosken vartioimalla maalilla. Pieneltä kuittailulta ja sananvaihdoilta ei vanhojen tuttujen välillä vältytty.

− Hieman siellä tuli kuittailua. Enimmäkseen kuitenkin ihan vaihdettiin kuulumisia. Positiivinen henki oli kuitenkin päällä, naurahti Myllykoski.

Myllykoski oli mukana muodostamassa kolmea erittäin laadukasta maalivahtiparia Jyväskylän aikanaan. Vuoroin Pekka Tuokkolan, Riku Heleniuksen ja Tuomas Tarkin kanssa Myllykoski muodosti Liigan ehdottomaan elittiin kuuluneen maalivahtikaksikon.

Nyt Myllykosken aisaparina toimii HPK:n ykkösmaalivahdiksi kaavailtu Juuse Saros. Yhteistyössä nuoren komeetan kanssa ei ole vielä ainakaan tullut mutkia matkaan.

− Mikäs hänen kanssaan on kiekkoja torjuessa. Hyvin on lähtenyt käyntiin, kuten varsinkin Heleniuksen kanssa aikanaan täällä Jyväskylässä.

− Pystytään tukemaan toisiamme ja antamaan neuvoja, jos tarve sitä vaatii. Kyllä me ainakin suunnilleen samaa puuroa syödään, lopetti Myllykoski.

» Lähetä palautetta toimitukselle