Hirschovits ja Loppi palasivat kotiin

Muut Sarjat / Haastattelu
Helsingin IFK:n sentteriosastolla mennään ensi kaudella vahvasti kotimaisin voimin, kun Kim Hirschovits ja Matias Loppi pukevat kilpipaidan ylleen. Molemmat pelaajat ovat IFK:n kasvatteja.

Hirschovits uhkuu intoa päästyään takaisin kotiin. Petopaidan Hirschovits jätti kaksi vuotta sitten siirtyessään Jokereihin. Nyt IFK:n paitaa komistaa perinteikäs kilpilogo.

- En kyllä muista koska olen viimeksi kilpipaidassa pelannut, joskus junnuaikoina. Minulla on kyllä kotona vieläkin tallessa juniorivuosien pelipaitani, jossa on tämä kilpilogo, Hirschovits sanoo vaakunapaita yllään.

IFK:hon palaamista sentterin ei tarvinnut kauan pohtia.

- Kyllä jotain muitakin seuroja oli kuvioissa, mutta kun tuli mahdollisuus palata IFK:hon, niin ei muita joukkueita tarvinnut edes miettiä. IFK oli niin kirkas vaihtoehto, että muut unohtuivat nopeasti. Seuraa valitessa olen aina miettinyt, mikä on kehityksen kannalta parasta ja missä pystyn toteuttamaan tavoitteeni. Totta kai rahakysymys otetaan aina esiin, mutta antaa muiden miettiä niitä rahajuttuja, Hirschovits perustelee seuranvaihtojaan.

- On kiva tulla kotiin, uudet haasteet ovat edessä. Kaksi vuotta tuli pelattua hienojen pelaajien kanssa Jokereissa. Sinne jäi paljon ystäviä. Sitä en saanut, mitä lähdin hakemaan, eli Suomen mestaruutta. Jokeriaika on nyt kuitenkin mennyttä. Nyt ollaan IFK-paita päällä ja keskitytään tekemään töitä IFK:lle.

- Kaikesta mitä on tapahtunut, olen oppinut paljon. Kaikki nämä kohut ovat kasvattaneet henkisesti. Nyt on katse eteenpäin. On hienoa seistä tämä paita päällä. Tästä on hyvä lähteä treenaamaan ensi kautta varten, Hirschovits jatkaa.

Hirschovits lähti IFK:sta Jokereihin juuri, kun oli noussut kotimaiseen hyökkääjäeliittiin. Sentterin mukaan kaksivuotinen rupeama Jokereissa kehitti häntä entisestään.

- Todella paljon olen kasvanut henkisesti ja myös fyysisesti. Olen saanut paljon kokemusta, olen pelannut maajoukkuepelejä ja SM-liigan finaaleita. Olen saanut pelata kokeneiden huippupelaajien kanssa Jokereissa ja olen oppinut heiltä tosi paljon. Kaikki nämä jutut tässä ympärillä ovat kasvattaneet ja lujittaneet. Olen oppinut enemmän kuin edes uskoin, olen oppinut muustakin kuin vain jääkiekosta. Olen aika erilainen kuin silloin kaksi vuotta sitten, Hirschovits kertoi.

Hirschovits sai kuulla katsomosta buuauksia ja solvauksia pelattuaan ensi kertaa jokeripaidassa IFK:n kotihallissa. Odotettavissa on samanlainen vastaanotto jokerifanien puolelta, eivätkä kaikki IFK-fanitkaan ole tässä vaiheessa valmiita ottamaan Hirschovitsiä avosylin vastaan.

- Ei katsojien huudot hirveästi vaikuta. Buuaukset ovat korvienvälijuttuja. Nämä pari vuotta ovat kasvattaneet hirveästi tuollaisiinkin asioihin. Negatiivisista huudoista tulee vain lisää energiaa. Mulla ei ole koskaan kielteisesti vaikuttaneet nuo huudot, on vain kiva, että kentällä olo huomataan, Hirschovits virnuilee.

- Vastaanotto on varmaan hyvin lämmin jokerifaneilta, kuten tässä on ollut moneen otteeseen puolin sun toisin. Pitää vain keskittyä tekemään parhaansa. IFK-faneilta saan toivottavasti hyvän vastaanoton. Täytyy tehdä töitä ja voittaa puolelleni nekin, jotka aikoinaan olivat pettyneitä, kun siirryin Jokereihin. Pitää vain pelata hyvin.

IFK:ta valmentaa ensi kaudella Kärpät mestaruuteen luotsannut Kari Jalonen. Hirschovits uskoo, että Jalosen valmennuksessa IFK:lla on mahdollisuuksia vaikka mihin.

- Jalosen Kari tuo voittamisen kulttuuria aika paljon tänne IFK:hon. Varmaan Jalonen pystyy nostamaan IFK:n sinne minne se kuuluukin, eli kärkijoukkueeksi ja taistelemaan mestaruudesta. Se on iso unelma, minkä eteen teemme töitä. Oma tavoitteeni on vakiinnuttaa paikka maajoukkueessa ja Suomen mestaruus. Mikä olisi hienompaa kuin voittaa mestaruus joukkueessa, missä olen saanut kasvaa pelaajaksi. Tavoitteet ovat isot, mutta niin kuuluukin olla, Hirschovits junttaa.

Lopin peli alkoi kulkea Mestiksessä

Toinen paluumuuttaja on Matias Loppi, joka pelasi IFK:ssa koko junioriaikansa. Pelipaikan vakiinnuttaminen liigamiehistössä ei kuitenkaan onnistunut vuosituhannen vaihteessa.

- Olin tosi raakile lähtiessäni IFK:sta, eli mitään katkeruutta ei jäänyt, vaikka pelipaikkaa ei täältä irronnut. Aika ihme olisi ollut, jos minulle olisi löytynyt vakipelipaikka IFK:ssa, Loppi hymähtää.

Lopin tie vei Italian ja Ruotsin vierailujen jälkeen Mestis-joukkue Kiekko-Vantaaseen ja sieltä Lahden Pelicansiin.

- En tiedä mitä kehityksessäni tapahtui. Vantaa-homma vaan lähti toimimaan. Pelicansissa ensimmäisen kauden jälkeen, Hannu Aravirran tultua valmentajaksi, tajusin että tässähän on mahdollisuudet vaikka mihin, ja että kokeillaan miten hyvä minusta voi tulla jääkiekossa. Sillä tiellä olen edelleen, Loppi kertoo.

Paluuta kasvattajaseuraansa Lopin ei tarvinnut kauan miettiä.

- Olen aina ajatellut että tämä on hienoin seura Suomessa. Tietenkin oli haikeaa lähteä Lahdesta. Sinne jäi hyviä muistoja ja paljon tosi hyviä kavereita. Oli hienoa aikaa siellä, mutta nyt oli hyvä vaihe siirtyä ja ottaa uusi haaste vastaan. Odotukseni ovat kovat, tässä seurassa ei ole muita vaihtoehtoja kuin voittaa. Parin viime vuoden aikana olen mennyt hyvin eteenpäin. Nyt on jatkettava sitä samaa rataa.

- Tavoitteenani on pelata hyvin, tehdä maaleja, pisteitä ja auttaa sitä kautta joukkuetta. Lahdessa saavutin jonkunlaisen aseman, mutta nyt pitää lähteä taas nollilta ja ottaa iso rooli tässä joukkueessa, Loppi toteaa realistisesti.

Hirschovitsin tavoin Loppi on tyytyväinen, kuultuaan että menestyksekäs Jalonen valmentaa punanuttuja kaksi seuraavaa kautta.

- Jalonen on voittanut aika paljon. Varmaan tuo omalla kokemuksellaan voittamisen meininkiä. En osaa kyllä sanoa, että olisi ketään sellaista valmentajaa, jonka takia en olisi IFK:iin tullut.

Hirschovits ja Loppi ovat molemmat senttereitä, jotka tietenkin tahtovat pelata mahdollisimman paljon.

- Katsotaan nyt kumpi on ykkössentteri. Ehkä me väännetään Hirschovitsin kanssa kättä tuolla kopissa, Loppi nauraa.

» Lähetä palautetta toimitukselle