HIFK:n Tamminen viihtyi kokeneen pelimiehen rinnalla − "Töitä on tehtävä joka päivä"

LIIGA / Haastattelu
Tamminen janoaa lisää näytönpaikkoja.
Kuva © Jarno Hietanen
Tampere Cupissa toisistaan mittaa ottavat Ilveksen ja Tapparan lisäksi TPS ja HIFK. Avauspäivän ensimmäisen ottelun voittajaksi selviytyi TPS, mutta HIFK:ltakin löytyi ottelussa onnistujia. Yksi heistä oli nuori hyökkääjä Henri Tamminen.

Vuoden 2016 Tampere Cup pyörähti käyntiin HIFK:n ja TPS:n välisellä ottelulla. Harjoituskausi on vasta alussa ja minkä näki molempien joukkueiden tekemisestä. Loppulukemat olivat TPS:n eduksi 5-2. Henri Tamminen iski helsinkiläisten toisen osuman kolmannessa erässä.

− Vähän on nihkeät fiilikset. Kaaduimme helppoihin virheisiin ja tuntui, ettei kaikille ollut vielä ihan selvää, mitä kentällä haimme, aprikoi Tamminen tappiollisen TPS-ottelun jälkeen.

HIFK:lla on selvät sävelet siihen, miten huomiseen otteluun valmistaudutaan. 

− Juttelemme asioista ketjujen kesken ja parannamme tiettyjä juttuja huomiseen peliin.

HIFK pelasi Liigan finaaleja pitkälle kevääseen häviten lopulta Tapparalle. Tamminen keskittyi kesällä kuitenkin menneiden muistelun sijasta tulevaan.

− Kesä meni hyvin. Ei mitään ihmeellistä. Fysiikkapuoli on ollut aina itselleni vahva, joten pyrin ylläpitämään sitä. Lisäksi keskityin parantamaan pelillisiä asioita. Oikeiden valintojen tekemistä ja pelin kautta oppimista mielikuvaharjoitusten avulla, Tamminen summasi.

Tamminen pelasi Tampere Cupin avausottelussa joukkueensa nimellisessä ykkösvitjassa, jossa viiletti myös muuan Lennart Petrell. Tamminen tiedostaa realiteetit pelipaikkojen suhteen.

− Vaatii joka päivä paljon töitä, jotta saa paikkansa vakiinnutettua tuollaisten pelaajien rinnalla, kuten Petrellkin on. Tässä hommassa ei ole vapaailtoja.

Kokeneet paluumuuttajat johtivat joukkoja tappion jälkeen. Myös Pohjois-Amerikasta palannut Niklas Bäckström on Tammisen mukaan erittäin tärkeä hahmo pukukopissa.

− Kun kävimme pelin jälkeen asioita läpi, niin Petrell ja Bäckström puhuivat paljon. He olivat myös erittäin rauhallisia ja heillä oli oma näkemyksensä jokaiseen pelitilanteeseen, kiitteli Tamminen.

HIFK:n tavaramerkki ei putoa etäälle viime kauden menestystä tuoneesta reseptistä.

− Pyrimme olemaan todella aktiivinen joukkue. Teemme töitä ja luistelemme paljon. Emme lähde peruuttelemaan, mutta viisaasti pitää pelata. 

Tampere Cup pelataan loppuun huomenna lauantaina. HIFK saa vastaansa häviäjän perjantain iltaottelusta Tappara-Ilves.

− Huomisen vastustajalla ei ole merkitystä. Aikaisempi peli olisi mielestäni parempi, mutta joka tapauksessa mukavaa päästä mittaamaan oma tasonsa, päätti Tamminen.

» Lähetä palautetta toimitukselle