HIFK:n Eronen paluusta kaukaloon pitkän tauon jälkeen: "Toivoin vain, ettei tule uusia vammoja"

LIIGA / Haastattelu
Teemu Eronen kantoi alkukaudesta ajoittain kultaista kypärääkin. (Arkistokuva)
Torstai-iltana HIFK sai hieman lisäapuja puolustusosastolleen, kun Teemu Eronen palasi kaukaloon kolmen kuukauden tauon jälkeen. Ottelun jälkeen kehuja sai HIFK.n fysiikkavalmentaja, kuten myös joukkueen sisäinen vaatimustaso.

HIFK:lla on ollut läpi kauden varsin paljon loukkaantumisia. Viime aikoina lasaretin puolelta on kuitenkin tullut takaisin kaukaloon pelaajia. Tällä hetkellä sairastuvalla on kuitenkin vielä seitsemän pelaajaa: Joe Finley, Henri Tamminen, Oliwer Kaski, Thomas Nykopp, Jarkko Malinen, Jerry Ahtola ja Panu Mieho. 

Jukureita vastaan paluun teki kolmen kuukauden kuntoutusjakson jälkeen Teemu Eronen. 27-vuotias palasikin vahvasti, sillä Eronen nakutti kolme pistettä, kun HIFK voitti Jukurit lukemin 8-0.

− Tiesin, että olen paljon hommia tehnyt, ja halusin olla heti valmis kun pääsee pelaamaan. Tietysi toivoin vain, ettei tule uusia vammoja, ja pääsee siihen peliin takaisin kiinni, Eronen mietti paluuotteluaan.

− Ei ehkä ollut ihan niin raskas ottelu, kuin ajattelin.

Eronen loukkaantui lokakuun lopulla. Siitä asti hän on joutunut seuraamaan joukkueensa otteita sivusta. Ennen loukkaantumistaan Eronen pelasi hienolla tasolla, tehtaillen 18 otteluun 11 pistettä.

Alkuvaiheessa kuntoutus olikin henkisesti raskas.

− Ei hirveästi saanut mitään tehdä ja se oli vain sellaista hitaasti etenevää kuntoutusta. Sitten se on helpottanut, kun jätkät ovat pelanneet hyvin, Eronen kertoi.

Luistelemaan Eronen pääsi vastan tämän vuoden puolella.

− Varmaan vuodenvaihteen jälkeen, mutta se oli enemmän sellaista liukumista. Muutaman viikon olen pystynyt luistelemaan ja harjoittelemaan. Pari viikkoa olen ollut joukkueen kanssa.

Lopulta pitkä kuntoutus palkittiin torstai-iltana. Erosen mukaan tavoitteena oli tulla entistä parempana takaisin.

"Ajatuksena oli, että kun pääsee takaisin niin olisi entistä ehompana."

− Lokakuun lopusta tähän, joten pitkä se on ollut. Ajatuksena oli, että sitten kun pääsee takaisin niin olisi entistä ehompana.

Erosen paluu oli vahva. Yhtä vahva ellei jopa vahvempi on ollut toisen pelaajan, Joonas Raskin paluu. Loukkaantumisensa jälkeen Rask on pelannut kuusi ottelua, joissa on syntynyt yhdeksän pistettä. 

Eronen antoikin kehuja HIFK:n fysiikkavalmentajalle, Harri Yrttiaholle. Erosen mukaan Yrttiaholla on hyvä ote harjoittelemiseen, mikä on auttanut fysiikan parantumisessa ja loukkaantumisen jäljiltä palaamisessa. 

− Mielestäni hän tekee hyviä harjoituksia ja ennen kaikkea on siinä tukena koko ajan. Kun viettää paljon aikaa yksin joukkueen ulkopuolella, niin hän antaa hyvin tukea ja tsemppaa. Hyvässä ilmapiirissä teemme töitä, iso kiitos Harrille, Eronen mietti.

Yrttiahon panostuksen on huomannut myös HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin. Selin antoikin kehuja niin pelaajille kuin myös valmennukselle.

− Ne, ketkä tulivat pitkän kuntoutuksen jäljiltä, niin aika hyvässä iskussa ovat olleet. Siitä on hyvä kiittää, ei pelkästään urheilijoita, vaan meidän fysiikkavalmentajaa sekä myös Joonas Tanskaa, joka luisteluttaa meidän varikkoporukkaa jäällä. Hyvällä iskulla tuli Rask sisään ja nyt Eronen, Selin kehui. 

Perjantain Pelicans-ottelu ja HIFK:n pelaaminen

HIFK porskuttaa torstai-illan voiton myötä seitsemän ottelun voittoputkessa. Jukurit-voitollaan helsinkiläisjoukkue nousikin jo sarjataulukossa JYPin ohi neljänneksi - tosin JYPiä kaksi ottelua enemmän pelanneena.

Pelaaminen on ollut vakuuttavalla tasolla, sillä voittoputken aikana on kaatunut muun muassa Tappara kahdesti. 

Erosen mukaan voittoputken salaisuus on pitkäjänteisessä työssä, joka aloitettiin jo kesällä.

− Harjoittelu alkaa nyt näkyä. Kuntopuoli, luistelu ja pelisysteemi - kaikki tietävät mitä pitää tehdä ja noudattaa sitä. Vaatimustaso on tosi korkea, se ei ole pelkästään valmentajien vaan myös meidän pelaajienkin kesken.

− Esimerkiksi (Markus) Kankaanperä on loistava hankinta, tuo johtajuutta koppiin ja jäälle. Täällä on loistavia suunnannäyttäjiä, hän jatkoi.

HIFK tiedotti viime viikon JYP-ottelun yhteydessä, että jatkosopimuksen ovat allekirjoittaneet Rask, Eronen ja Ryan O`Connor. Eronen oli mielissään omasta jatkosopimuksestaan.

− Pitkä loukkaantumisjakso kun on takana, niin se helpottaa tulla takaisin ja tietää mitkä on ensi kauden suunnitelmat, hän mietti.

Perjantai-iltana HIFK saa kuitenkin ihan erilaisen vastustajan ja haasteen, kuin mitä Jukurit tarjosi. Pelicansia vastaan voitot ovat 2-1 lahtelaisille.

Lahti onkin aina paha paikka vieraiden käydä pelaamassa. 

− Varsinkin jos miettii etukäteen, että se on paha paikka, niin sitten se on paha paikka. Kaveri tulee paineistamaan varmasti kovaa, meidän pitää vain pelata samaa hyvä peliä ja liikuttaa jalkaa, Eronen mietti.

− Ihan erilainen peli ja meillä on muistissa se tapaninpäivän ilta. Pelicans kävi meitä täällä nöyryyttää, Selin totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle