Henrik Borgström – varaustilaisuuden suomalaisyllättäjä?

NHL, Muut Sarjat / Haastattelu
Henrik Borgström oli 28 NHL-joukkueen haastateltavana.
Varaustilaisuuden kuumimpien nimien takaa löytyy useita suomalaisia. Yksi näistä on päättyneellä kaudella HIFK:n A-junioreissa pelannut Henrik Borgström. Ensi kaudeksi suuntana on Pohjois-Amerikka ja Denverin yliopisto.

Tulevassa NHL:n varaustilaisuudessa kolmea suomalaista voi pitää varmana ykköskierroksen varauksena. Patrik Laine menee todennäköisesti kakkosena ja Jesse Puljujärvi kolmantena, Olli Juolevikin kymmenen joukossa.

Ykköskierrokselle voi mahtua joskus yllättävimpiäkin nimiä, ja Henrik Borgström saattaa olla yksi sellainen tänä vuonna. Hän ei ole tulevan yliopistouransa takia pelannut Liigassa, minkä lisäksi hän on vuoden yli-ikäinen.

Päättyneen kauden Borgström pelasi HIFK:n A-junioreissa. Kausi oli onnistunut, vaikkakaan ei täydellinen.

– Kauteen mahtui hyviä hetkiä, mutta myös huonoja. Pudotuspeleihin onnistuimme keräämään itsemme runkosarjan loppuun osuneen huonon putken jälkeen. Itsellänikin meni siinä neljä peliä kiikareilla.

HIFK:n runkosarja toi viidennen sijan. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kaatui SaiPa, mutta kausi päättyi puolivälierävaiheessa tulevaa mestaria Ilvestä vastaan.

– Ilves oli kuitenkin kova, todella hyvässä kunnossa ja pystyi luistelemaan meidän yli. Kyllä meillä oli pienet mahdollisuudet, mutta oikea joukkue meni jatkoon.

Nuorten pudotuspeleissä saa helposti etua, jos liigajoukkueen tie on tyssännyt. Borgström ei nähnyt kuitenkaan sitä ratkaisevana tekijänä.

– Liigajätkät olivat hyviä, mutta tärkeämpi osa heidän voittoaan oli leveämpi materiaali ja ratkaisuvoima.

Borgströmiä on pidetty pelaajana, joka osaa antaa hyviä syöttöjä pienessäkin tilassa ja jolla on hyvä rannelaukaus. Fyysisessä pelaamisessa on parannettavaa. Mies itse yhtyy näkemykseen.

– Kyllä tuo aika lailla paikkaansa pitää. Pudotuspeleissä pystyin pelaamaan hieman fyysisemmin. Ensi vuosi näyttää sitten enemmän. Meidän pelityyli yliopistossa on varsin aggressiivinen. On tärkeätä mukautua pieneen kaukaloon ja sikäläiseen peliin.

Asian voi huomata myös Borgströmin mitoista. NHL:n varaustilaisuutta edeltävissä testeissä hänen pituudekseen mitattiin 191 senttiä ja painokseen 80 kiloa.

– Pituutta tuli todella paljon parin vuoden aikana silloin, kun putosin Jokereista ja tulin HIFK:hon. Tässä yritän hankkia voimaa kesän aikana.

Borgströmin urakehitys on pääosin mennyt normaalia tahtia ikäluokasta ylempään. Edellisistä peleistä vanhempien kanssa on jo aikaa.

– C-junnuihin asti pelasin vanhempien kanssa, mutta siellä minut tiputettiin omanikäisien seuraan. Vanhempana B-ikäisenä olin A-nuorten kesäringissä, mutta ei riittänyt joukkueen mukaan.

– Ehkä se oli kuitenkin hyvä itselleni, jotta sain rauhassa kehittyä. Pituuskasvun takia siinä vaiheessa oli myös selän kanssa jonkun verran ongelmia. Täytyy kuitenkin sanoa, ettei omanikäisten kanssa pelaaminen ole ollut huono asia omalta kannaltani.

Syyskuun alussa syntymäpäiviään viettävä Borgström oli varattavissa jo viime vuonna. Hän ei kuitenkaan esiintynyt vielä varaustilaisuuden kaavailuissa, mikä ei sinänsä ollut ihme, sillä hän pelasi kauden vielä B-junioreissa.

– Vuosi sitten en edes jutellut yhdenkään seuran kanssa. Syksyllä tuli kiinnostus vähän puskista. Toki tiesin pelanneeni hyvin, mutta en kuitenkaan tällaista kiinnostusta odottanut. Hyvältähän se tuntuu, ja siitä on tullut entistä enemmän näyttämisen halua.

Borgström sai myös 113:n muun pelaajan lisäksi kutsun NHL:n testi- ja haastatteluviikolle, "Draft Combineen".

– Combine oli mielenkiintoinen kokemus. Minua jännitti lähinnä fyysiset testit, mutta ne kestivät vain kolme tuntia maksimissaan.

– Haastattelut olivat paljon kovempi urakka henkisesti, kun joskus saattoi olla kahdeksankin haastattelua päivässä. Varsinkin ylioppilaskirjoitusten jälkeen pää oli aika tyhjä illalla. Siinä ei ollut paljoa annettavaa.

Mitä alemmas pelaajan ranking menee, sitä laajemmaksi muodostuu mahdollisten seurojen joukko. Se näkyi nimenomaan Borgströmin kohdalla, sillä 30 NHL-seurasta vain kaksi ei haastatellut häntä.

- Olihan se iso työmaa, mutta hauska.

- Saa nähdä. Kyllä se ykköskierroksen loppu voi olla ihan mahdollinen, jos kaikki natsaa. Luottavaisin mielin sinne menen.

» Lähetä palautetta toimitukselle