Harri Tikkanen: "Pelicans-pelin 6-1-tappio toi lisälatausta"

LIIGA / Haastattelu
Harri Tikkanen avasi ajatuksiaan Jatkoajalle.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
TPS-puolustaja Harri Tikkanen oli voitto-ottelun jälkeen erityisen tyytyväinen joukkueensa kaksinkamppailupelaamiseen ja tehokkuuteen maalipaikoissa. Kokenut pelimies ruoti Jatkoajan haastattelussa lisäksi joukkueensa nuorten puolustajien tilannetta.

TPS:n kaksi viimeisintä ottelua ovat tarjonneet maaleja rakastavalle jääkiekkokansalle mannaa mahan täydeltä. Tiistaina Pelicans tyrmäsi turkulaiset lukemin 6−1. Perjantai-iltana TPS takoi kotihallissaan kahdeksan maalia KooKoon verkkoon voittaen ottelun 8−2. Kahdessa pelissä on siis mätetty yhteensä 17 maalia.

− Pelicans-pelin 6−1-tappio toi lisälatausta. Lähdimme KooKoota vastaan parantamaan pelaamisen perusasioita kuten kaksinkamppailupelaamista, irtokiekkojen voittamista, maalineduspelaamista ja puolustuspeliä, taustoitti TPS-puolustaja Harri Tikkanen.

Kotijoukkue sai otteluun hyvän alun ja karkasi avauserässä kahden maalin johtoon. KooKoon peli hajosi kolmeen perättäiseen jäähyyn, eikä joukkue saanut pelin juonen päästä kiinni lainkaan ensimmäisen 20-minuuttisen aikana. Edellisessä ottelussa Pelicansia vastaan kovan paineen alle joutunut TPS-puolustus pääsi nyt helpolla. Maalivahti Aleksandar Georgijeville kirjattiin avauserässä vain kolme torjuntaa.

KooKoo nousi vielä taistelemaan ottelun voitosta toisessa erässä, kun Kai Kantola onnistui kaventamaan ylivoimalla pelin 2−1:een.

− Kavennusmaali ei hetkauttanut meitä suuntaan eikä toiseen. Sen jälkeen Ilkka Heikkinen iski erittäin tärkeän 3−1-maalin. Loppu oli kaunistelua, näki kevään lonkkaleikkauksesta omien sanojensa mukaan jo täysin toipunut Tikkanen.

"Keskitalo tulee ottamaan isoja kehitysaskeleita tänä vuonna"

TPS:n puolustus on kuluvalla kaudella yhdistelmä nuoruutta ja kokemusta. Puolustuksen nuoreen kaartiin kuuluva Miro Keskitalo, 20, teki vastikään kahden vuoden jatkosopimuksen. Viime kaudella 22 liigapeliä pelanneen Keskitalon odotetaan ottavan seuraavan askeleen urallaan.

− Tähtitaivas on auki, avuja hänellä on ja hän on vielä nuori sälli. Kaikki riippuu miehestä itsestään. Miro tulee varmasti ottamaan vielä isoja askeleita tänä vuonna, analysoi Tikkanen 840 liigaottelun kokemuksella.

Keskitalo sekä 19-vuotias Martin Berger että 21-vuotias Elmeri Eronen saavat tukea TPS-puolustuksen konkareihin kuuluvilta Tikkaselta, Heikkiseltä ja Henrik Tallinderilta. Jo kypsään 35 vuoden ikään ehtineen Tikkasen mukaan varttuneempien joukkuekaverien esimerkki on nuorille, urallaan eteenpäin pyrkiville pelaajille erittäin tärkeä.

− Ainakin omina nuoruusvuosina kokeneemmat miehet olivat vieressä tärkeä tuki ja turva. Välillä tuli ruoskaa ja välillä porkkanaa. Siinä sitä oppi.

Miksikään isähahmoksi Tikkanen ei kuitenkaan nuorille pelaajille ole väkisin ryhtynyt.

− En itse lähde tuputtamaan ohjeita kenellekään. Jos nuorilla on intoa kysyä jotain, niin kerron omaan hihaan tarttuneita vinkkejä ja neuvon.

» Lähetä palautetta toimitukselle