"Hän on aina siellä, missä tarvitaan" - Tolvanen ja O'Neill jatkoivat siitä, mihin jäivät

KHL / Haastattelu
Tolvanen toi jälleen aivan uutta vaarallisuutta Jokereiden hyökkäyspelaamiseen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Harvoin on Jokereissa nähty tilannetta, jossa 18-vuotias poika on joukkueen menestyksen kannalta erittäin suuressa roolissa. Eeli Tolvanen on kuitenkin tällaisen aseman otteillaan ansainnut. Jokereiden onneksi Tolvanen on jälleen joukkueen käytettävissä.

Helsingin Jokerit sai kaivatun vahvistuksen kokoonpanoonsa tiistai-illan otteluun Traktor Tšeljabinskia vastaan, kun Eeli Tolvanen oli miltei kuukauden tauon jälkeen mukana isäntien kokoonpanossa.

Alkukaudella Brian O'Neillin kanssa tuhojaan tehnyt Tolvanen on noussut otteillaan Jokereiden tärkeimmäksi hyökkääjäksi, joten nuorukaisen paluu on Jokereille taatusti iso asia. Paluuottelussaan Tolvanen otti heti paikkaansa O'Neillin rinnalla.

Tolvanen ja O'Neill näyttivät myös, että alkukaudella löytynyt yhteys on yhä kunnossa. Kaksikolta meni vain reilu minuutti ennen kuin kiekko oli Traktorin maalissa.

- Brianin kanssa tuntuu, että hän on aina siellä,missä tarvitaan. EI siinä tarvitse paljoa katsella mihin hänelle kiekon pelaisi, Tolvanen kertasi kaksikon tekemään Jokereiden 1−0-maalia.

Tolvasen alustama ja O'Neillin iskemä maali jäi lopulta myös Jokereiden voittomaaliksi, kun ottelu päättyi Jokereiden 3−0-voittoon.

Miehen saalistama syöttöpiste oli Tolvasen kauden 33. ja samalla historiallinen. Syötön myötä Tolvanen rikkoi Jevgeni Kuznetsovin nimissä olleen KHL:n 18-vuotiaiden piste-ennätyksen.

- Hienolta tuntuu mennä hänestä ohi. Kyse on kuitenkin huikeasta pelaajasta, joka on pelannut loistavia kausia NHL:ssä. Tuntuu mahtavalta, että sellaisen kaverin pystyin ohittamaan, Tolvanen hymyili.

Tolvasen poissaolon syynä ei suinkaan ollut loukkaantuminen, vaan alle 20-vuotiaiden MM-kisat, jotka pelattiin vuodenvaihteessa Buffalossa.

Hurjasta laukauksestaan tunnettu Tolvanen jäi miltei koko muun Suomen joukkueen tavoin reilusti omasta parhaasta tasostaan, ja Suomen osalta turnaus päättyikin jo puolivälierävaiheessa.

Takaisin Suomeen Tolvanen saapui jo sunnuntaina, mutta aikaero painaa miehen mukaan yhä.

- Hyvältä tuntuu olla takaisin KHL-kaukaloissa, oli kaiken kaikkiaan todella vaikeat kisat meille. Sen verran kuitenkin vielä reissu painaa, että ihan kohta saa mennäkin jo nukkumaan, Tolvanen kertoi.

NHL-spekulaatiot eivät pyöri mielessä

KHL:ää pidetään todella hyvin puolustavien joukkueiden sarjana. Tolvanen on kuitenkin pystynyt tekemään KHL:ssä kovat tehot, mutta oli varsinkin laukauksensa suhteen melko pimennossa vuodenvaihteen kisoissa.

Tulisiko tästä siis päätellä, että nuorten kisoissa puolustus on vielä KHL:ää kovemmalla tasolla?

- Se on hyvin erilaista peliä siellä. Maajoukkuepaita päällä jokainen pelaaja jokaisessa joukkueessa antaa koko ajan kaikkensa. Lisäksi siellä alkusarjan jälkeen jokaisessa pelissä on kyse elämästä ja kuolemasta, joten myös se tietysti tekee niistä erilaisia pelejä verrattuna sarjapeleihin, Tolvanen analysoi.

Pohjois-Amerikassa pelatut nuorten MM-kisat ovat järjestäen olleet Suomelle hankalia historian saatossa. Siirtymä eurooppalaisesta isosta kaukalosta on osoittaunut monesti hankalaksi.

Tämän selityksen taakse Tolvanen ei kuitenkaan halunnut mennä.

- Kaiken kokoisissa kaukaloissa sitä on tälläkin kaudella tullut pelattua, joten ei se vaikuttanut siihen, miten ne kisat lopulta menivät, Tolvanen tuumasi.

Kauden aikana Tolvasta on viety niin nuorten MM-kisoihin, miesten A-maajoukkueeseen kuin Suomen olympiamiehistöönkin. Viimeisimpänä mukaan on noussut puheet NHL-paikasta kauden Jokereissa päättyessä.

Tolvanen itse suhtautuu tällaisiin puheisiin kuitenkin maltilla.

- En ole vielä itse keskustellut heidän kanssaan. Katsotaan nyt ensin, että miten pitkälle täällä mennään ja mitä kaikkea tässä välissä ehtiikään tapahtua. Kauden jälkeen sitten katsotaan, millainen fiilis on ja onko edes sellaisessa kunnossa, että voisi miettiä lähtevänsä sinne, Tolvanen sanoi.

Saapuessaan takaisin Suomeen viime kesänä Tolvanen tuskin saattoi edes kuvitella, millainen kiinnostus ja mediamylläkkä häneen kauden aikana tulisi kohdistumaan. Esitysten valossa suuri huomio kaukalon ulkopuolella ei ainakaan vielä ole vaikuttanut mitenkään 18-vuotiaaseen Tolvaseen.

Vaatii kuitenkin varmasti paljon työtä, että pystyy keskittymään jokapäiväiseen harjoitteluun eikä anna ajatusten karata turhan pitkälle tulevaisuuteen.

- Ei ole mielestäni järkevää alkaa miettimään sellaisia. Mitä vähemmän käytän aikaa lukien spekulaatioita siitä, mitä Eeli Tolvanen tulevaisuudessa tekee, sen parempi, Tolvanen totesi.

Paljon kauden aikana pelannut ja maajoukkueessakin Suomen EHT:lla jo esiintynyt Tolvanen vakuuttaa, että energiaa riittää niin maajoukkueelle kuin Jokereihin.

- Tässä on paljon pelejä vielä jäljellä. Pitää keskittyä jokaiseen hetkeen kerrallaan ja mennä päivä päivältä, Tolvanen kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle