Foxin tähtäin mestaruuden uusimisessa

MESTIS / Haastattelu
Mestis-mestaruutta puolustava Jokipojat lähtee kauteen melko uudesta tilanteesta. Jatkuvuudesta tunnetun joensuulaisseuran pelaajistosta valtaosa on vaihtunut ja kokoonpanossa uusien nimien määrä on suurin moneen kauteen. Mukaan mahtuu myös väkevä jenkkihyökkääjä Jordan Fox. Jatkoaika tapasi miehen joukkueelle harvinaisena vapaapäivänä.

– Joukkuekaverit ovat tehneet kaikkensa auttaakseen minua. Kieli on ollut haaste, mutta he ovat auttaneet monissa arkisissa tilanteissa. Kaupunki on hyvin kaunis. Kävin valmentajan kanssa syömässä joenrannassa ja maisema oli uskomaton, kehuu Jordan Fox uutta joukkuettaan ja kotikaupunkiaan.

Kuinka AHL-kokemustakin omaava mies sitten päätyi Joensuuhun?

– Agenttini ehdotti tällaista mahdollisuutta. Hän tuntee Jokipoikien maalivahtivalmentaja Timo Järvisen. Tietääkseni he keskustelivat alustavasti maalivahdeista, mutta kun selvisi, että seura etsii myös sentteriä, tiemme ikään kuin kohtasivat.

''

Oli hyvin jännää, kun oma ketjukaveri lähti – siinä vähän älysi, kuinka lähellä NHL olikaan.

– Olen mielestäni melko all-around-sentteri, mutta enemmän pelintekijätyyppinen. Vahvuuksiani ovat hyvä laukaus ja syöttötaito. Pidän myös taklaamisesta. Suurin heikkouteni varsinkin nyt Euroopan isoihin kaukaloihin tullessa on luistelu, jota haluan kehittää, analysoi sentteri.

Foxin tilastoista löytyy myös runsaasti jäähyminuutteja eikä mies ole pelännyt käyttää nyrkkejään.

– En todellakaan ole pelkkä tappelija. Jos joukkuekavereitani kohdellaan kaltoin, kuten taklataan selkään tai huidotaan, silloin tappelen tarvittaessa.

Ensimmäinen kerta Euroopan kaukaloissa

26-vuotias Fox on alunperin kanadalainen, mutta varttui St. Louisin lähellä sijaitsevassa Kirkwoodin pienessä kaupungissa. Jääkiekon mies löysi jo pienenä poikana.

– Syy löytyy perheestäni. Isoukkini, ukkini ja molemmat setäni pelasivat jääkiekkoa. Minulla ei ollut oikein valinnanvaraa (naurua). Toinen sedistäni pelasi jopa NHL:ssä. Luonnollisesti hän oli suurin idolini pikkupoikana, mutta suuria esikuvia olivat myös Doug Gilmour ja Brendan Shanahan, muistelee Fox.

Sentteri on kolunnut monet sarjat Amerikassa. Kokemusta löytyy myös ylimmästä farmisarjasta AHL:stä, sitä alemmasta ECHL:stä ja useista muista alasarjoista ja yliopistosarjoista.

– AHL oli uskomaton kokemus. Siellä nopeus ja taitotaso ovat hyvin korkealla eikä taso ole kovinkaan kaukana NHL:stä. ECHL on taas yhtä tasoa heikompi kuin AHL. Amerikassa tasot menevät selkeästi portaittain.

– Ensimmäisessä AHL-ottelussani pelasin samassa ketjussa Brandon Nolanin kanssa. Seuraavana päivänä hänet kutsuttiin ylös Carolina Hurricanesin riveihin. Oli hyvin jännää, kun oma ketjukaveri lähti – siinä vähän älysi, kuinka lähellä NHL olikaan. Jos olisin tehnyt muutaman asian toisin, tiedä vaikka olisinkin päässyt, harmittelee Fox.

Viime kaudella miehen ECHL-joukkue Wheeling Nailers ei edennyt edes pudotuspeleihin asti.

– Kausi oli heikko joukkueeltani ja itseltäni. En oikein missään vaiheessa löytänyt kemiaa joukkuekavereideni kanssa. Olisinpa voinut auttaa joukkuettani enemmän, harmittelee Fox joka kuitenkin tahkosi kauden läpi melkein piste per peli-tahdilla.

Tulevaisuus Suomessa?

Jokipoikien yksi pahimmista vastustajista ja samalla yksi mestarikandidaatti, KooKoo, solmi try-out-sopimuksen Foxin viime kauden joukkuetoveri Blair Yaworskin kanssa. Myös viime kaudella SM-liigassa Jokereissa puolustanut Alex Brooks on miehelle tuttu.

– Blair laittoi silloin tekstiviestin, että tällainen mahdollisuus olisi olemassa. Viimeksi eilen juttelin hänen kanssaan. Blairilla on ollut vaikeuksia aikaeron kanssa ja hän on vähän sairastellut, mutta muuten on kuulemma sujunut hyvin.

Vasta kaksi viikkoa joukkueessa ollut sentteri osasi kuitenkin kertoa, kenen esityksistä joensuulaisyleisö saa nauttia ensi kaudella.

– Kämppikseni Roberts "Jeki" Jekimovs on hyvin lupaava nuori kaveri. Lisäksi ketjukaverillani Henri Kiviojalla on hieno tulevaisuus edessään. "Kivi" on hyvin älykäs pelaaja ja hänellä on loistava laukaus. Uskon, että meillä on edessä hieno kausi yhdessä.

Minkäännäköisiä tavoitteita Foxilla ei numerollisesti maalimäärissä ja tehopinnoissa ole.

– Ensisijainen tavoitteeni tälle kaudelle on voittaa mestaruus. Parin vuoden sisällä tähtään SM-liigaan. Alex (Brooks) on kehunut kovasti sarjaa. Tottakai myös paremmaksi pelaajaksi tuleminen ja suomalaisesta kiekosta oppiminen on tärkeää, mikäli päädyn joskus SM-liigaan, pohtii Fox haastattelun päätteeksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle