Foxia jännitti pelin lopussa, White piti tilannetta hauskana

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Colin White teki MM-turnauksessa seitsemän maalia.

Pelaajat kuvailivat Bell Centren tunnelmaa finaalissa uskomattomaksi. Välillä katsojat yltyivät niin kovaan kannustukseen, ettei kentällä kuullut joukkuekaverin huutoja.

Yhdysvallat sai ottelussa osakseen paljon buuausta. Mestaruuteen marssineet pelaajat osasivat kuitenkin nauttia yleisön asettamasta paineesta.

Rangaistuslaukauksien seuraaminen oli toisille pelaajille vaikeampaa kuin toisille.

− Oli hermoja raastavaa katsoa rangaistuslaukauksia, kun et voi itse tehdä mitään muuta kuin uskoa joukkuekaveriin, Yhdysvaltojen Adam Fox sanoi.

Voittomaalikilpailussa laukomaankin päässyt Colin White oli toista mieltä.

− Siinä tilanteessa on todella hauskaa olla. Varsinkin, kun on tuollainen yleisö hallissa, White viittasi buuaukseen.

Voitto irtosi yhtenäisellä joukkueella

Vaikka Bell Centressä repesi valtava huuma Kanadan johtaessa kolmatta erää kahdella maalilla, Yhdysvallat pysyi tyynenä.

− Vastasimme hyvin Kanadan johtoon. Tietysti tunnelma oli aivan uskomaton, Fox mietti.

White painotti voiton takeena joukkueen yhtenäisyyttä.

− Tämä mestaruus on ryhmätyön tulosta. Pidimme koko ajan toisistamme huolen. Olimme todella hyviä joukkueena.

Kanadan kohtaaminen finaalissa oli erityistä yhdysvaltalaisille.

− Kanada on todella taitava joukkue, joten oli todella upeaa voittaa heidät, White sanoi.

White on ollut kuluvalla kaudella todella hyvä niin seurajoukkueessaan BC Eaglesissa kuin maajoukkueessakin. Mestaruusjuhlien jälkeen hän suuntaakin takaisin Boston Collegeen.

− Nyt lähden takaisin kouluun. Meillä on peli tiistaina. Tai oikeastaan jo ylihuomenna ulkoilmaottelu, vielä parempi! White intoili.

» Lähetä palautetta toimitukselle