TOR - ARI 2.00
EDM - CAR 4.30
COL - NSH 22.00
LAK - STL 23.00

Forsberg: "Haluan pelata urani parhaan kauden"

MESTIS / Haastattelu
Henrik Forsberg on yksi HCK:n puolustuksen johtohahmoista.
Kuva © Miikka Mikkola
Keravalainen HCK on vahvistunut viime kaudesta huomattavasti, ja joukkueeseen on hankittu useita Mestiksessä jo taitonsa osoittaneita pelaajia. Edellä mainittujen joukkoon kuuluu myös viime kaudella Kajaanin Hokin riveissä pelannut 27-vuotias puolustaja Henrik Forsberg.

Viime sesongilla Henrik Forsberg ehti pelata alkukaudesta Hokissa ainoastaan 12 ottelua ennen kuin olkapäävamma päätti kauden jo lokakuussa. Sitä ennen hän ehti tehtailla mainiot tehot 2+8. Nyt olkapää on taas täydessä kunnossa, ja intoa riittää uuteen kauteen.

- Tosiaan on pitkä toipuminen ollut. Olkapää on rakennettu uudestaan, ja nyt se on ihan viimeisen päälle kunnossa. Hyvin on tähän mennessä mennyt, ja testit näyttivät, että hyvässä kunnossa olkapää on, Forsberg kertaa.

Keravalaisporukan harjoituspelitaival lähti yskien käyntiin, kun joukkue voitti viidestä ensimmäisestä pelistä ainoastaan yhden. Peli oli tehotonta ja omissa sattui paljon huolimattomuusvirheitä, joista vastustaja rokotti armotta.

HCK:n peli alkoi kuitenkin kulkea paremmin elokuun lopussa pelatussa Kouvolan turnauksessa, jossa joukkue nappasi voitot Peliitoista ja KooKoosta vieden turnausvoiton nimiinsä. Lisäksi harjoituskauden viimeisessä ottelussa keravalaiset murskasivat Peliitat lukemin 6-0, joten joukkueen suorituskäyrää voidaan pitää nousujohteisena ennen sarjakauden alkua.

Viime kausi Hokissa jäi Forsbergilta lyhyeksi.
Viime kausi Hokissa jäi Forsbergilta lyhyeksi.
Kuva © Timo Savela

Forsberg kertoo joukkueen pelin olevan aikataulussaan, mutta ei todellakaan valmista sorttia.

- Tällä hetkellä mennään varmasti sinänsä aikataulussa, sillä peli ei ole valmista. Kyllä mä olisin huolestunut, jos me pelaisimme ihan unelmakiekkoa tällä hetkellä eikä olisi mitään kehitettäviä kohteita, Foppa naurahtaa.

- Kehitettäviä kohteita löytyy meidän pelistä paljon, ja niiden kanssa työskennellään joka päivä. Uusien pelaajien, valmentajan pelitavan ja kaikkien näiden tuominen yhteen on haasteellista. Sehän tästä tekee mielenkiintoista.

Keravalla odottavat uudet haasteet ja kapteenius

Siirtoaan Kajaanista Keravalle Forsberg perustelee uusilla haasteilla ja liittyy mielellään Mestis-tasolla nuoreen ja eteenpäin menevään organisaatioon.

- Uusia haasteita ihminen aina etsii. Nyt on nuori organisaatio, ja Mäntylän Enska on tehnyt todella hyvää duunia. Mikael Kotkaniemi tietenkin valmentajana kiinnostaa, ja tämä on hieno haaste uuden porukan kanssa, Forsberg sanoo.

Forsberg on puolustajana all-around-tyyppinen suorittaja. Hän tuo keravalaisten takalinjoille osaamista niin kiekolliseen kuin kiekottomaankin pelaamiseen. Erikoistilanteetkin luonnistuvat Forsbergilta, joka tykitti harjoituspeleissä jopa neljä täysosumaa.

- Kaikki avut mitä löytyy, on se sitten kiekollista, kiekotonta tai jäähyn tappamista, niin kaikki tuodaan pöytään, Forsberg kuvailee.

Forsberg valittiin myös keravalaisjoukkueen kapteeniksi. Forsberg on aiemmin toiminut kapteenina Kouvolan KooKoossa kaudella 2011-2012. Kapteenin rooli ei vaikuta Forsbergin mukaan hänen pelaamiseensa kentällä.

- On mulla A, C, K tai sitten ei mitään rinnassa, niin se ei mua sinänsä haittaa. Se ei mun suorituskykyyn millään tavalla vaikuta.

- Ei se mua persoonana muuta millään tavoin. Varmaan valmennuskin tietää mitä ostetaan, kun Forsberg tulee joukkueeseen. Siinä saattaa joskus vähän roiskuakin rapatessa, Forsberg veistelee.

Joukkue menee oikeaan suuntaan, mutta opittavaa löytyy

Mestis-tasolla HCK:n historia on vasta kauden mittainen. Avauskausi ei ollut mitään ruusuilla tanssimista, ja vaikeuksia riitti aina Mestis-lisenssistä lähtien. Tälle kaudelle joukkue on pystynyt valmistautumaan samalta viivalta kuin muut joukkueet.

Vaikka organisaatio on mennyt paljon eteenpäin ja joukkuetta on vahvistettu hyvillä hankinnoilla, haluaa Forsberg organisaation pitävän jalat maassa niin kentällä kuin toimistollakin.

- Meillä on paljon opittavaa tässä, niin meillä pelaajilla kuin esimerkiksi toimistollakin, miten nuori organisaatio pystyy pärjäämään Mestiksessä. Jokainen kausi on aina uusi haaste ja uusi tarina sille ryhmälle. Ei niinkään mitkään vanhat siinä paina, Forsberg lataa.

- Pelillisesti meillä on tuossa ihan hyvä nippu ja on hyviä nimiä, mutta esimerkiksi LeKi-pelit osoittivat, että päät täytyy ottaa pois pilvilinnoista.

- Ei muuta kuin vain nöyrästi korvat hörölle ja oppia ottamaan. Pitää olla valmiina tekemään hommia, ilmaiseksi ei mitään tule tässä sarjassa. Ei jäällä eikä toimistolla, Forsberg tuumii.

Vaikka Forsberg ei viime kaudella HCK:ssa pelannut, tiedostaa hän, että sarjanousijalle voi tulla eteen kaikenlaista.

- En nähnyt viime kauden joukkueen sisälle, mutta uskoisin, että siellä on iso muutos tapahtunut ammattimaisempaan suuntaan. Nyt oikeasti tehdään asioita eikä vaan puhuta asioista, Forsberg sanoo.

Forsberg on HCK:n alakerran isäntä.
Forsberg on HCK:n alakerran isäntä.
Kuva © Miikka Mikkola

Yksi suurista muutoksista joukkueessa on uusi päävalmentaja. HCK:n Mestikseen nostanut ja viime kaudella joukkuetta valmentaneen Sami Rannan sopimusta ei jatkettu. Hänen tilalleen asteli Suomen mestaruuden Porin Ässien valmennustiimissä voittanut Mikael Kotkaniemi. Hän on nostanut päivittäisen tekemisen vaatimustasoa, joka on saattanut tulla joillekin hieman yllätyksenä.

- Joukkueessa on menty ammattimaisempaan suuntaan. Osalle on saattanut tulla yllätyksenäkin vähän se vaatimustason nosto ja se, että tämä ei ole enää mitään kivien neppailua, Forsberg laukoo.

Kotkaniemen luonteesta Forsberg mainitsee tietenkin porilaisuuden.

- Hyvä kaveri. Vähän sellainen porilaisen ja helsinkiläisen sekoitus, tiettyä hulluutta löytyy, Forsberg heittää.

Jo HCK:n pelaajahankinnoista huomaa, että organisaation tavoite on entistä vahvemmin pudotuspeleissä eikä sarjapaikan säilyttämisessä. Viime kaudella sarjapaikka varmistui vasta nousukarsinnoissa, kun joukkue puolusti paikkaansa kolmea Suomi-sarjan joukkuetta vastaan. Omista tavoitteistaan Forsberg suostuu avautumaan, mutta joukkueen tarkat tavoitteet käydään joukkueen sisällä.

- Henkilökohtaisesti sitä etsii aina sitä parasta suoritustaan, parasta peliään ja parasta kauttaan. Haluaisin pelata urani parhaan kauden, ja sitähän tässä koko ajan tavoitellaan.

- Joukkueenahan siinä mennään samaan suuntaan. En mä mitään numeroita ala lyödä tiskiin kummastakaan suunnasta. Jos tavoite on ollut sarjassa säilyminen viime kaudella, niin kyllä se varmaan nyt on jotain ihan muuta, hän vihjaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Haastattelu
Mestis-seikkailu jäi lyhyeksi, mutta arvokkaaksi kokemukseksi Sang Wook Kimille
MESTIS | MAAJOUKKUE | Muut Sarjat | 7.2.2018 11:00