Esikuvana pappa - Harri Suutarinen

MESTIS / Haastattelu
Hämeenlinnan Pallokerhon kasvatti Harri Suutarinen on ennakkoon yksi tulevan Mestis-kauden kiinnostavimmista pelaajista. Toukokuussa yksivuotisen sopimuksen Kajaanin Hokin kanssa allekirjoittanut keskushyökkääjä odottaa tulevaa kautta kuin kuuta nousevaa.

Heinäkuun puolivälissä 22 vuotta täyttävä Harri Suutarinen on kiekkoillut SM-liigassa jo kaudesta 2001-2002 lähtien. Päättyneellä kaudella mies kiekkoili kasvattajaseurassaan HPK:ssa 39 ottelua, joissa syntyivät pisteet 1+8. Tammikuun lopulla Suutarinen siirtyi loppukaudeksi Lahden Pelicansiin. Lahdessa Suutarinen ehti pelata 12 ottelussa ja laukoi kaksi maalia sekä antoi kaksi maalisyöttöä.

Pääasiassa kolmos-nelosketjuissa liigaa pelanneelle Suutariselle tarjottiin päättyneen kauden jälkeen uutta haastetta ja mies tarttui siihen. Hämeenlinnassa syntyneen Suutarisen tie vie tulevalla kaudella miehelle jo ennestään tuttuihin Kainuun maisemiin.

- Sain Kajaanista hyvän haasteen. Olen viettänyt pohjoisessa paljon aikaa ja vanhempanikin ovat tavanneet Sotkamossa. Isän veli pyörittää Sotkamossa Vuokatinrinteitä ja Lauri-serkku pelaa pesäpalloa Sotkamon Jymyn Superpesisjoukkueessa, Suutarinen kertoo.

- Kainuussa on myös muuta sukua mummosta ja papasta lähtien. Pappa Väinö Korhonen on monen tuntema entinen hiihtäjä ja minun suuri esikuvani, Suutarinen jatkaa.

Tulevan kauden kotikaupungistaan Suutarisella on pelkkää hyvää sanottavaa.

- Kajaani on tosi mukavan tuntuinen kaupunki. Ensi talvena aikomuksenani on suorittaa OKL:ssa approja, sillä tavoitteenani on opettajana toimiminen jossain vaiheessa. Kävin jo tekemässä Kajaanin OKL:ssa suunnitelmat, joiden avulla voin ensi vuonna päästä pääsykokeisiin. Siellä oli todella mukavaa porukkaa, Suutarinen kehuu.

Hokki vaikuttaa nälkäiseltä joukkueelta

Suutarisen mukaan Hokki on uran tässä vaiheessa erinomainen vaihtoehto. Kajaanissa pelataan hyvää ja liikkuvaa peliä, joka on miehen mieleen.

- Ensi kauden Hokki on nuori ja nälkäinen porukka, jolla lähdemme kamppailemaan hyvistä sijoituksista tosissaan. Hokki on seurana menossa paljon eteenpäin ja on jo tehnyt hyvää tulosta pienillä resursseilla. Tuntuu, että Kajaanin kaupunkikin satsaa kovasti Hokkiin.

Sataprosenttisen joukkuepelaajan suurimpana tavoitteena on pelata ensi kaudella ehjä ja tasainen kausi.

- Tavoitteenani on pelata tasainen kausi eikä siten, että yhtä hyvää ottelua seuraa viiden huonon ottelun putki. Annan ensi kaudella kaikkeni Hokille niin kuin olen antanut myös aikaisemmille joukkueilleni. Joukkueen menestys on minulle tärkeintä, vasta sen jälkeen tulee henkilökohtainen menestys, Suutarinen vakuuttaa.

Yksi Hokin kanssa solmittuun sopimukseen vaikuttaneista tekijöistä on kajaanilaisseuran ja Kärppien välinen yhteistyö. Suutarinen saa ensimmäiset konkreettiset kokemuksensa tästä yhteistyöstä jo ensi maanantaina, jolloin mies aloittaa kesäharjoitukset hallitsevan Suomenmestarin riveissä.

- Aloitan 5.7. harjoittelun Oulussa. Odotan Kärppien kesäharjoituksista kovavauhtisia, sillä siellä on todella paljon minua taitavampia pelimiehiä. Yritän ottaa heiltä oppia mahdollisimman paljon. Lähden Ouluun nöyränä mutta en nöyristellen.

Positiivisella mielellä Kajaaniin

Hokin ja Kärppien välinen yhteistyö mahdollistaa pelaajien vaivattoman liikkumisen seurojen välillä. Suutarisen toiveissa onkin pukeutua Kärppä-paitaan uransa jossain vaiheessa. Tulevalla kaudella mies ei pety, vaikka pelaisikin koko kauden Hokissa.

- Olisihan se tietysti hienoa, jos pääsisi pelaamaan Kärpissä jossain vaiheessa kautta. Kausi Kajaanissakaan ei olisi pettymys vaan päinvastoin. Saan Mestiksen peleissä tarvitsemaani isompaa roolia ja vastuuta kiekon kanssa ylivoimilla, alivoimilla ja muissakin erikoistilanteissa. Kaikki riippuu lopulta toki siitä, miten pelaan.

- Tosi positiivisella mielellä minä Kajaaniin suuntaan ja odotan kautta kuin kuuta nousevaa. Mestis on tasokas sarja, jossa pelataan viihdyttäviä pelejä, Suutarinen kertoo. Mestis-kokemusta mies ehti hankkia jo viime kaudella. Neljässä Forssan Palloseuran paidassa pelaamassaan ottelussa Suutarinen teki yhden maalin ja antoi kolme maalisyöttöä.

Henkinen valmennus Suutarisella on kunnossa Vuokatissa asuvan henkilökohtaisen henkisen valmentajan Taisto Määtän ansiosta. Mitkä sitten ovat Suutarisen vahvuudet ja heikkoudet pelikentillä?

- Vahvuuksiani ovat ehdottomasti liike, laukaus ja suoraviivaisuus. Heikkouksiin kuuluvat liian nopeasti ja hätäisesti tehdyt ratkaisut sekä tason säilyttäminen illasta toiseen. Se on iso kysymysmerkki, jota yritetään tosissaan korjata ensi kauden aikana.

Kajaanilaisyleisön on lupa odottaa Suutariselta hyvää taistelua illasta toiseen. Kovan työmoraalin omaava kurinalainen keskushyökkääjä tulee tarjoamaan Hokin otteluita katsomaan saapuville varmasti monia mieleenpainuvia hetkiä.

- Yleisön kannattaa seurata, toivoa ja odottaa onnistumisia. Maaleja, syöttöjä ja yritystä loppuun asti. Periksi ei anneta ja ehkäpä yllätän itseni taklaamallakin, Suutarinen pohtii tulevaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle