Ennätysmies Suomi päässyt hurjaan vauhtiin Liigassa: "En ennen kauden alkua olisi uskonut, että olen kultakypärä"

LIIGA / Haastattelu
Eemeli Suomi solmi vuoden alussa Ilveksen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Suomen mukaan jatkaminen kasvattajaseurassa tuntui luontaiselta vaihtoehdolta. – Sitä päätöstä ei ole tarvinnut katua. Hakametsässä on hienoa pelata.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti

Ilves-hyökkääjä Eemeli Suomi on nakuttanut tasaiset 14 pisteen kaudet kahdella ensimmäisellä Liiga-sesongillaan. Tällä kaudella Suomi on tehnyt kaukalossa aiempaa tuhoisampaa jälkeä. 18 ottelussa on kertynyt jo tehot 6+7. Nuorukainen on jo nyt tehnyt oman maaliennätyksensä Liigassa, eikä vauhti tunnu hidastuvan.

− En ennen kauden alkua olisi uskonut, että olen kultakypärä, koska meillä on niin kovia pelimiehiä joukkueessa. Ei tämä silti mikään jättiyllätys ole. Vaikka on kyllä ihan sama, kuka kultakypärää kantaa, kunhan otamme kolmen pisteen voittoja lisää, Suomi kertoo.

Suomi teki kovia tehoja jo junioreissa. Erityisesti A-nuorissa peli kulki kaudella 2014−15 niin hyvin, että hyökkääjä nakutti sarjan piste-ennätyksen uusiksi. Tuolla kaudella runkosarjan 48 ottelussa syntyi tehot 19+60.

Moni odotti huippukauden jälkeen Suomelta paljon, eikä vähiten hyökkääjä itse. Usko ei ole kuitenkaan ollut ensimmäisinä Liiga-vuosina koetuksella.

− Tietysti on harmittanut, etten ole pystynyt aiemmin tekemään tulosta. Olen koettanut vain harjoitella ja auttaa joukkuetta muilla tavoin.

Hankalien kausien jälkeen peli maistuu entistä paremmalta. Suomi mainitseekin yhdeksi tavoitteekseen muistaa nauttia pelaamisesta nyt, kun vastuuta tulee paljon.

Suomi on vakiinnuttanut paikkansa Ilveksen kolmosketjussa. Lisäksi vastuuta tulee ylivoimalla.

− On kiva, että nyt tulee pisteitä. Täytyy vain jatkaa hommia, sillä pisteet eivät tule ilmaiseksi. Joka ilta pitää laittaa kaikki likoon. Sitä kautta hyvä peli tulee.

− Kamppailuvahvuus on tullut ihan sitä kautta, että olen kamppaillut treeneissä lujaa. Aika usein olen ollut siellä katollani, mutta siitä on oppinut koko ajan paremmaksi.

Kamppailuvoima vahvistunut sinnikkäällä harjoittelulla

Viime kausista erityisesti Suomen kamppailuvoiman lisääntymisen huomaa jäähallin lehtereillä. Suomi sanoo, että on keskittynyt nimenomaan kamppailupeliin harjoituksissa. Osa-alue vaatii hyökkääjän mukaan edelleen kehittämistä, jotta väännöistä selviää yhä useammin voittajana.

− Kamppailuvahvuus on tullut ihan sitä kautta, että olen kamppaillut treeneissä lujaa. Aika usein olen ollut siellä katollani, mutta siitä on oppinut koko ajan paremmaksi. En ole mikään iso äijä, niin joudun käyttämään vähän muita keinoja ja tuossa tarvitsee luonnettakin.

Vahvistuminen kaksinkamppailuissa ja hyökkääjän liito jäällä näkyy myös siinä, että Suomi on hankkinut Ilveksen joukkueesta eniten ylivoimia. Suomea on rikottu jäähyn arvoisesti kuluvalla kaudella yhdeksän kertaa. Hän pitää tilastossa selvää kärkeä Juhani Tammisen kanssa, jonka ansiosta Ilves on päässyt ylivoimalle kahdeksasti.

Jatkuva rikkomisen kohteena oleminen ei ole kuitenkaan saanut Suomea varomaan kentällä, päinvastoin. 

− Ei sellaisia voi alkaa miettiä, muuten pitää olla kananmunat kainalossa tuolla kaukalossa. Pitää vain painaa menemään.

Suomi sanoo, että kesäharjoittelu ei poikennut merkittävästi edellisvuosista. Harjoittelu tuotti viime kesänä siinä määrin tulosta, ettei Suomi voinut käyttää harjoituskaudella omaa pelipaitaansa, koska se oli liian pieni.

− Tietysti joka vuosi kun on vähän vanhempi, tulee viisaammaksi: Osaa harjoitella ja syödä oikein. Sitä kautta on saanut fysiikkaa menemään eteenpäin. Ei se vaadi mitään taikatemppuja. Nyt olen saanut hyvän fiiliksen päälle. Pitää vain jaksaa painaa iloisella ilmeellä ja tehdä hommia, niin se palkitaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle