Elämä vei mukanaan

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Eerikki Koivusta tuli sinivalkoinen viikinki.
Kuva © Tomi Hänninen
Slovakian MM-kisojen "toinen Koivu" joutui lopettamaan uransa loukkaantumiseen. Nyt Eerikki Koivu yrittää sopeutua suomalaisen perheenisän arkeen.

Eerikki Koivun loukkaantuminen uutisoitiin syksyllä 2011 laajasti myös Suomessa. Vastustajan pelaaja astui Koivun käden päälle ja kausi päättyi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.

Samalla päättyi Koivun peliura.

- Asiaa ei lopulta tarvinnut hirveästi pohtia tai päättää. Tuntui siltä kuin joku olisi tehnyt päätöksen puolestani, Koivu kertoo.

- Viimeisinä kausina oli vammaa toisen perään, eikä pelaamisesta päässyt oikein nauttimaan missään vaiheessa. Lopullinen varmistus tuli kun vastustaja astui luistimellaan ranteeni päälle.

Käteen tullut vamma ei parantunut missään vaiheessa täysin.

- Peukalo, etu- ja keskisormi sekä puolet nimettömästä ovat yhä lähes täysin tunnottomia. Lisäksi peukalon liikerata on voimakkaasti rajoittunut hermovamman myötä. Käden kanssa tulee kyllä ihan hyvin toimeen ja olen oppinut tekemään päivittäiset askareet joko vasemmalla kädellä tai muulla vaihtoehtoisella tavalla.

"Kerran lätkäapina, aina lätkäapina."

Koivu kiekkoili peliuransa loppuvaiheen Norjassa. Siirtyminen uusien haasteiden perään pyöri ajatuksissa jo kuusi vuotta sitten.

- Siitä on vielä pitkä matka siihen, että alkaa etsiä kymmenen tuuman naulaa luistimille. Täytyy silti myöntää, että olin silloin jollain tapaa vedenjakajalla. Olin aika lailla toteuttanut lapsuuden unelmani.

Sitten kuvioon astui Lillehammerin liepeillä majaansa pitävä Storhamar. Seura tarjosi suomalaiselle yhden vuoden sopimusta.

- Lähtö tuli itsellenikin aika yllättäen. Voisi melkein sanoa, että lentolippu tipahti silloin elokuussa syliin, puolustaja muistelee.

Visiitti Norjaan muuttuikin viiden vuoden taipaleeksi. JYPissä kaksi täyttä kautta tehoin 1+7 pelannut Koivu nousi Storhamarissa kiekollisempaan rooliin ja kirjautti kahdella ensimmäisellä kaudellaan 36 pistettä 73 ottelussa.

Ensimmäisen talven pudotuspeleissä Koivu oli liigan kolmanneksi tehokkain puolustaja. Kausi päättyi mestaruuteen ja Koivu teki kahden vuoden jatkosopimuksen.

Muunmaalainen maajoukkuemies

Kesällä 2010 Koivu sai Norjan kansalaisuuden asuttuaan maassa kolmen vuoden ajan. Samalla hän vaihtoi seuraa ja matkasi etelemässä Lørenskogiin. Marraskuussa päävalmentaja Roy Johansen otti Koivun mukaan maajoukkueen turnaukseen Sloveniaan.

Näytöt poikivat paikan kevään MM-kisoihin Bratislavaan.

- Se oli kova suoritus, jos otetaan huomioon lähtökohdat. Olin ranneleikkauksessa vuoden 2010 viimeisinä päivinä ja toipumisennuste oli 3-4 kuukautta. Seuraavat kaksi kuukautta harjoittelin joka aamu yksin jäällä tunnin-puolitoista ilman mailaa tai kiekkoja. Kuntovalmentajan kanssa tuli vedettyä läpi aika raakaa ohjelmaa, Koivu toteaa.

- Viisi päivää ennen pudotuspelejä kävin leikkauttamassa kipsin pois ja teettämässä käteen muovilastan, joka mahtui pelihanskan sisään ja piti ranteen täysin liikkumattomana. Pudottuamme pääsin mukaan MM-leiritykseen ja harjoitusmaaotteluihin.

Koivu pelasi MM-kisoissa seitsemän ottelua ja teki yhden maalin. Norja eteni Yhdysvaltojen ja Ruotsin lohkosta puolivälieriin asti toista kertaa historiassaan.

- Kun sitä itsekseen painoi pimeässä jäähallissa menemään luistimet jalassa kaksi kertaa päivässä, niin kyllähän juuri tämä siellä vilkkui mielessä. Sinänsä siis todella hienoa, että sekin työ palkittiin ja pääsin tänne mukaan, Koivu kertasi Jatkoajan haastattelussa keskellä turnausta.

Norja putosi lopulta Suomen käsittelyssä kolmen ylivoimamaalin myötä. Puoli vuotta myöhemmin Koivun viides kausi Norjassa katkesi kolmanteen otteluun, eikä ura enää jatkunut.

- Itselleni kovin saavutus on ollut ammattilaiskiekkoilijan arjen eläminen 12 vuoden ajan. Pelaamiseen minua on aina motivoinut vimma voittaa ja ylittää itsensä. Lisäksi pelaaminen itsessään antoi aika paljon ja sen hienouteen kuuluivat sekä hyvät että huonot hetket - ilman yksiä ei toisillakaan ole mitään arvoa.

Nyt Koivu perheineen on palannut Suomeen. Seuraavat tavoitteet ovat suomalaisessa perhe-elämässä.

- Olen varmasti jollain tapaa jääkiekon kanssa tekemisissä koko elämäni ajan. Kerran lätkäapina, aina lätkäapina. Tarkoituksena olisi kuitenkin hankkia myös siviilipuolen koulutus, 33-vuotias kertoo.

- Aloittelin opettajanopintoja joskus peliuran aikana ja viime aikoina olen niitä vähän jatkanutkin, joten luokanopettajan tai erityisopettajan ammatit ovat toivelistan kärkipäässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle