Chiodo viihtyy Kuopiossa: "Ei mitään aihetta valittaa"

LIIGA / Haastattelu
Andy Chiodo edusti viime kaudella Tapparaa.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Andy Chiodo on ollut Kuopiossa jo hetken aikaa, mutta pelilupa-asiat saatiin kuntoon vasta perjantaisen ottelun alla. Chiodon mielestä KalPalla on mahdollisuudet edetä todella pitkälle.

KalPa saapui perjantaina Jyväskylään ryöstöretkelle. Vaikka KalPa oli pitkään niskan päällä, ei ottelu ollut missään nimessä helppo. Hyvän puolustuspelaamisen turvin KalPa nappasi kuitenkin tärkeät pisteet 2−1-lukemin.

− Hyvä ottelu nimenomaan joukkueena. Meidän puolustajat blokkasivat paljon laukauksia, ja koko joukkue oli muutenkin työteliäs, Andy Chiodo ylisti.

Chiodon mielestä Jyväskylässä pelaaminen oli haasteellista. Varsinkin JYPin noustua taistelemaan voitosta kolmannessa erässä yleisö heräsi joukkueen tueksi. Matkalla kohti voittoa Chiodo joutui ottamaan tukun tärkeitä torjuntoja, jotka pitivät KalPan johtoasemassa loppuun saakka.

− Sain prosessille hyvän alun. Minä alan pikkuhiljaa päästä peliin paremmin mukaan, Chiodo totesi vaatimattomana.

31-vuotiaan maalivahdin ottelu oli melko hankala. Avauserän alkupuolella JYP ei tahtonut päästä kunnon maalipaikoille, mutta erän edetessä Chiodo joutui jatkuvasti töihin. Maalivahti alkoi kuitenkin päästä pikkuhiljaa paremmin otteluun mukaan, minkä vuoksi otteet muuttuivat jatkuvasti varmemmiksi.

− Rytmin löytäminen vie hieman aikaa, en ole vielä täydessä kunnossa. Tämä on ollut pitkä viikko, ja tästä on hyvä lähteä liikkeelle.

− Nyt me lepäämme muutaman päivän ja sen jälkeen jatkamme työntekoa, Chiodo mietti.

Ei valitettavaa Kuopiosta

Vaikka ottelu oli Chiodolle ensimmäisen kilpinutussa, hän on ollut Kuopiossa jo noin viikon. KalPa on kuudes suomalainen joukkue, jota Chiodo urallaan edustaa. Suomalaiseen kulttuuriin tottuminen ei ole siis tuottanut suurempia ongelmia.

− Alan sopeutua tänne, eikä minulla ole ollut mitään valitettavaa. Kaikki ovat olleet minulle erittäin kohteliaita ja kärsivällisiä suhteeni, Chiodo iloitsi.

Voitto JYPistä nosti KalPan kolmannelle sijalle pisteen päähän illan vastustajasta. Kärpät on karannut jo 11 pisteen karkumatkalle, vaikka kuopiolaiset ovat pelanneet kolme ottelua enemmän.

Tuskin kukaan haastaa enää Kärppiä runkosarjan voitosta, mutta Chiodon mielestä KalPalle on pudotuspeleissä eväät mihin tahansa.

− Meidän joukkue on erittäin hyvä. Kuten kaikilla muillakin joukkueilla, tavoitteemme on mennä keväällä mahdollisimman pitkälle.

− Totta kai haluamme voittaa niin monta ottelua kuin mahdollista. Jos voittoja kertyy, kauden jälkeen voi olla tyytyväinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle