Cam Barkerin vaisu ilta

NHL / Haastattelu
Minnesotan puolustaja Cam Barkerin NHL-kauden avaus olisi voinut mennä paremminkin.

Kesken viime kauden Chicagosta Minnesotaan kaupattu puolustaja Cam Barker pelasi Helsingin NHL-kauden avauksessa reilut 19 minuuttia. Mies otti ottelussa kaksi jäähyä ja Carolina rokotti molempien rangaistusten aikana miesylivoimalla.

Chicagon ykköskierroksen varaus vuodelta 2004 oli silti innoissaan kauden avauksesta. Tuttuun NHL-tyyliin mies jakoi myös kohteliaisuuksia vieraalle kotiyleisölle.

– Yleisö oli loistava, kuten myös vuosi sitten kun olin täällä Chicagon kanssa. On pelaajan kannalta hienoa, kun katsomossa on kannustusta ja tunnelmaa.

Barker myönsi, että ihan mikä tahansa ottelu ei kuitenkaan ollut kyseessä.

– Hieman siellä oli jännitystä ja pientä alkukankeutta ilmassa. Se oli kuitenkin odotettua, kun kyseessä oli kauden ensimmäinen kunnon peli, sanoi Barker.


Barker ja Tuomo Ruutu tositoimissa.

Martin Havlatin tavoin Barker oli eri mieltä toimittajan mielipiteestä koskien pelin kliinisyyttä.

– Kyllä siellä puolin ja toisin jaettiin taklauksia. Fyysisyyttä oli ilmassa ja välillä hieman haettiin rajojakin.

Kovin tyytyväiseltä ei kanadalaispakki kuulostanut puhuttaessa Minnesotan omasta pelistä.

– Kaikkien osa-alueiden pitää parantua pelissämme. Varsinkin puolustaminen pitää olla tiiviimpää eikä vastustajaa saa päästää laukomaan niin usein. Myös omassa kiekollisessa pelissä pitää kiinnittää huomiota laukausten määrään, jotta pääsemme useammin tekopaikkoihin, sanoi Barker.

Joukkueen vahvuus on Barkerilla selkeästi tiedossa.

– Pidän joukkueemme syvyydestä. Meillä on neljä erinomaista ketjua. Jos vain pelaamme yksinkertaista ja huolellista peliä, voimme kyllä menestyä, sanoi Barker päättäväisesti ja lähti valmistautumaan perjantai-illan otteluun.

» Lähetä palautetta toimitukselle