Auvitun ensimmäinen syksy HIFK:ssa: "Sain laittaa itseni kunnolla likoon"

LIIGA / Haastattelu
Yohann Auvitu on ollut puolustuksen vankimpia tukipilareita.
Kuva © Janne Kaarenoja
Liigan joulutauolle lähdettäessä on HIFK-puolustuksen kantavia voimia ollut kaksivuotisella sopimuksella JYPistä Helsinkiin siirtynyt Yohann Auvitu. Jatkoaika tapasi miehen joulun alla harjoitusten jälkeen.

Pariisin suurimman Chinatownin kupeessa syntynyt 25-vuotias Yohann Auvitu on kautta aikain toinen punapaidassa kiekkoillut ranskalainen. Ranskan maajoukkuettakin edustaneen Auvitun jalkaan luistimet aikanaan solmivat yksissä tuumin hänen isänsä ja enonsa.

- Pelaaminen heidän silmiensä alla ei ollut juurikaan haasteellista. He kiekkoilivat amatööritasolla eivätkä siksi vaatineet liikaa, muistelee Auvitu lapsuuttaan.

Idolikseen Auvitu nimeää Zinédine Zidanen.

- Ranskassa jääkiekko ei urheilullisesti ole yhtä suosittua kuin jalkapallo. En kuitenkaan itse ikinä edes ajatellut jalkapalloilijan uraa. Jääkiekko vei heti mennessään, jatkaa ranskalainen.

Ranskasta Jyväskylään

Puolustajan kasvattajaseura oli lopulta Viry-Chátillon Essonsse Hockey, josta tie vei Avalanches du Mont-Blanchin riveihin. Sieltä käteen jäi U22-nuorten mestaruus. Suomessa paikka löytyi lopulta Päijänteen pohjoispäästä Jyväskylästä.

Siellä hän kiekkoili kuusi kautta ennen HIFK:hon siirtymistä. Mieluisin muisto tuolta ajalta oli luonnollisesti JYPin mestaruus, mutta jäikö hän kaipaamaan jotakin Suomen Ateenanakin tunnetussa yliopistokaupungissa?

- Jäin kaipaamaan pienen kaupungin idylliä. Siellä kaikki tunsivat toisensa, Auvitu valottaa.

Hurrikaanista kilpilogoon

Seuraavaksi toimittaja ottaa puheeksi sopeutumisen HIFK:n riveihin.

- Kuuden Jyväskylässä vietetyn kauden jälkeen odotin sopeutumisen olevan paljon vaikeampaa. Sain kuitenkin lämpimän vastaanoton HIFK-organisaatiolta ja sen myötä kaikki meni hyvin, toteaa ranskalaispuolustaja.

HIFK:n päävalmentaja Antti Törmäsestä kysyttäessä ranskalaisen huulille leviää virnistys.

- Hyvä kysymys, en ole koskaan tavannut ketään hänen kaltaistaan, vastaa Auvitu arvoituksellisesti.

Yohann Auvitusta on puolustajaksi ja hyökkääjäksi
Kuva © Janne Kaarenoja

Yohann Auvitu on kykenevä moneen. Hän pystyy pelaamaan puolustajana sekä hyökkääjänä. Luistelu ja laukaukset ovat kohdillaan. Mikä sitten on miehen monipuolisuuden salaisuus?

- Jos se on salaisuus, pidän sen itselläni, ranskalainen nauraa.

Toimittajan yrittäessä toisin tavoin saada miestä avautumaan, valottaa hän lopulta hieman asiaa.

- Tämä on klisee, mutta kaikki lähtee siitä, että olet hyvä jollakin osa-alueella, esimerkiksi laukojana. Tämän jälkeen sinun on kehitettävä itseäsi toisilla alueilla, mutta samanaikaisesti myös hallittava kokonaisuus, Auvitu paljastaa.

Alkukausi oli HIFK:lle vaikea. Terävän alun jälkeen meno hyytyi useiden loukkaantumisten myötä. Mitenkä se sitten vaikutti ranskalaisen rooliin?

- Eihän se helppoa joukkueelle ollut. Toisaalta se toimi yllykkeenä harjoitella entistä kovemmin pärjäämistä kiperämmissäkin paikoissa. Sain laittaa itseni kunnolla likoon ja se on aina kotiinpäin.

Yhdestä asiasta toimittaja ja Auvitu huomaavat olevansa samaa mieltä. Mikään ei virkistä rankan työpäivän jälkeen niin hyvin kuin kuuma sauna ja pulahdus kylmävesialtaassa.

- Meillä on täällä myös ensiluokkaiset hierojat, ranskalainen lisää.

Jäniskevennyksenä puolustajalta kysytään vielä vinkkejä hyvään croissant-reseptiin. Se saa jälleen Pariisin miehen naurahtamaan.

- En oikeastaan tiedä, kun en ole niitä leiponut. Ostan patongit aina leipomosta. Sen voin sanoa, että mitä enemmän voita sen parempi, päättää ranskalainen juttutuokion.

Joulun pyhät Auvitu viettää perheensä parissa Pariisissa. Lento kohti Pariisia lähti lauantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle