Auvitulle Leijonat on mieluinen vastustaja: "Tuo erityislatausta"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Ranskalainen Yohann Auvitu edustaa seuratasolla Helsingin IFK:ta.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Ranska oli alakynnessä etenkin ensimmäisessä erässä Leijonia vastaan, mutta se kesti paineen ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa. Ratkaisukohdaksi nousi kuitenkin toinen erä, jossa Leijonat laittoivat kiekon maaliin kolmesti.

Ranskalaisista Yohann Auvitu näkee, että joukkueensa hävisi pelin tässä.

− He iskivät toiseen erään kolme maalia ja luulen, että se tappio pelin. Jatkoa ajatellen saimme onneksi ottelun loppupuolella osuman ja saimme paremmin pelistä kiinni kolmannessa erässä, Auvitu näkee.

Ranskan ainoa osuma tuli kahden miehen ylivoimalla päätöserän viimeisellä kymmenminuuttisella. Maalia tarkastettiin pitkään videolta Aleksander Barkovin toisen erän osuman tapaan, mutta lopulta sekin hyväksyttiin.

"Toivomme, että onnistumme ryöstämään pisteen Kanadalta"

Auvitu ei lähtenyt maalia suuremmin hehkuttamaan.

− Saimme kyllä maalin, mutta he puolustivat niin hyvin, että meillä oli vaikeuksia saada hyviä maalintekopaikkoja luotua, hän kertoo.

Ranska on ylittänyt puolivälin krouvin haastavien ottelujen putkessaan. Torstaina Ranska hävisi Yhdysvalloille lukemin 4-0, tänään Suomi kaatoi patonkimaan pojat lukemin 3-1, mutta vielä ranskalaisilla on edessään ottelu Kanadaa vastaan.

Tavoite on napata pisteitä vaahteranlehtiä vastaan.

− Kanada-pelistä on tulossa haastava. Kyllä sen tietää, että kun pelaat näitä kovia maita vastaan, kuten Suomi, Kanada ja Yhdysvallat, niin ne eivät koskaan ole helppoja. Toivomme, että onnistumme ryöstämään pisteen Kanadalta. Se on tavoitteemme, Auvitu kertoo.

Seuratasolla Auvitu edustaa Helsingin IFK:ta, jossa tänä vuonna päätti kautensa SM-hopeaan. Auvitu on viettänyt pitkän aikaa Suomessa ja Leijonista on tullut ranskalaispuolustajalle erityinen vastustaja

− Totta kai on hienoa pelata Suomea vastaan, kun pelaan Liigassa. Se tuo aina oman erityislatauksensa peliin, Auvitu päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle