Aravirta: "Peli ei hajonnut pätkääkään"

LIIGA / Haastattelu
Aravirran aika Kärpissä päättyi mahalaskuun
Kuva © Timo Savela
Urallaan kaiken kokenut Hannu Aravirta valmensi Oulussa kaksi ja puoli vuotta. Aika Pohjois-Pohjanmaalla sujui hyvin loppua lukuun ottamatta. Hyvästit jätettiin paskan maku suussa.

Sapattivuotta viettänyt Hannu Aravirta tuli Kärppien päävalmentajaksi kaksi ja puoli vuotta sitten Mikko Haapakosken saatua potkut kesken kauden. Tuosta hetkestä alkoi Kärppien hidas mutta vakaa nousu takaisin uskottavaksi jääkiekkojoukkueeksi. Nousu kuitenkin tyssäsi tänä keväänä, juuri tilinteon hetkellä.

– Ammattiorganisaatio Oulun Kärpät. Kyllä minä ihmettelin miten kaoottisessa tilassa tämä organisaatio oli, Aravirta on ihmetellyt moneen otteeseen.

Koko projektin piti huipentua tänä keväänä. Vielä kauteen lähtiessä ajatus oli, että tämä olisi Aravirran vertaansa vailla olevan valmentajauran viimeinen suuri projekti. Kauden piti huipentua taisteluun mitaleista. Runkosarjan kääntyessä loppusuoralle siihen uskoivat vielä kaikki.

Pakka hajosi käsiin

Mutta sitten korttitalo romahti. Viimeisen kuukauden aikana Kärpät otti 14 ottelusta vain kolme voittoa. Turpaan tuli yhdeksän kertaa. Kausi oli ohi.

– Olen valtavan pettynyt tuloksien oltua tältä minun jaksolta Kärpissä sellaisia kuin ne olivat. Kaikki oli liossa, yhtään takaporttia minulle ei jäänyt, Aravirta painotti.

Tilastoja katsomalla suurin selitys löytyy maalihanojen kääntämisestä puoliteholle. Mutta mikä on todellinen syy tähän, se on mysteeri kaikille.

– Runkosarjan kuudessa viimeisessä pelissä voitimme maalipaikat 237-175, mutta maalit menivät silti 10-20 vastustajalle, Aravirta ihmetteli.

Laatupaikkoja kyllä oli aivan viime hetkille saakka. Oli rangaistuslaukausta, tyhjää maalia ja niin edelleen.

– Miksi noista paikoista ei tehty maaleja, siihen en osaa vastata. Pelaajien vastuulle jää maalinteko. Valmentajan rooli on saada peli kasaan, eikä peli hajonnut pätkääkään, Aravirta totesi painokkaasti.

Mistä maalinteko jäi lopulta kiinni, sitä on vaikea ymmärtää. Niin hyviä paikkoja Kärpillä oli aivan viimeisilläkin ratkaisuhetkillä. Tyhjentävää vastausta ei osaa antaa myöskään Aravirta.

– Ratkaisut tapahtuvat lopulta korvien välissä, käsissä ja jaloissa kentällä.

Pelillisesti ei moitittavaa

Kauden pelilliseen antiin Aravirta on tyytyväinen. Kausi oli konkarivalmentajan mielestä pelillisesti paras.

– Olimme myös hyvässä kunnossa ja varmasti asenne oli kohdallaan. Himo mennä puolivälieriin oli kova.

Vaikka Aravirran projekti Kärpissä ajautui lopulta karille, näkee väistyvä päävalmentaja Kärppien kulkevan oikeaan suuntaan ja tulevaisuuden valoisana.

– Näen Kärppien tulevaisuuden erittäin hyvänä. Ensi kaudella runko jatkaa ja uusi valmentaja tuo mukanaan aina uusia mausteita. Nostan Kärpät ensi kauden mestarisuosikiksi, Aravirta totesi.

Valmentajavaihdokset eivät rajoitu pelkästään päävalmentajaan. Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho vahvisti, että valmennustiimissä tapahtuu muitakin muutoksia.

Aravirta on ollut tiimiinsä erittäin tyytyväinen.

– Haluan kiittää Pasia [Mustonen] ja "Soosia" [Toni Sihvonen]. Aivan huippuapuja. Vähän on ollut tappeluita ja ironiaa, mutta töitä on tehty. Onneksi he ovat miehiä ja minä olen naimisissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle