Yhdysvaltojen John Hayden pelasi ensimmäisen aikuisten arvokisaottelunsa − "Oli hienoa päästä kamppailemaan kunnolla"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
John Hayden pelaa seuratasolla Buffalo Sabresissa.
Kuva © Minas Panagiotakis
Yhdysvallat murjoi Latvian jäänrakoon Nokia Arenan ensimmäisessä MM-kisaottelussa. Isokokoinen A-maajoukkuedebytantti John Hayden hääri joukkueen ylivoimassa, ja juuri erikoistilanteiden avulla voitto irtosikin.

Yhdysvallat aloitti MM-turnauksen rutiinivoitolla Latviasta numeroin 4−1. Hyökkääjä John Hayden, 27, viiletti pelin tuoksinassa ja oli tärkeillä hetkillä kentällä niin tasaviisikoin kuin ylivoimallakin.

− Oli hienoa päästä kamppailemaan kunnolla. Peli oli aika intensiivistä, vaikka meilläkin on takana vasta pari päivää harjoitusleirillä. Kanada-harjoituspelistä saimme muutamia hyviä juttuja mukaan ja laitoimme ne toteutukseen tänään, Hayden virkkoi.

MM-turnauksen alku on tyypillisesti pohjoisamerikkalaisille joukkueille haastava, sillä ryhmät kootaan juuri päättyneistä sarjoista. Pelaajat eivät ehdi olla yhdessä kovin pitkään ennen kuin tositoimet alkavat.

− Koska olemme olleet vasta muutaman päivän yhdessä, oli tärkeää saada yhteispeli kuntoon ketjuissa ja erikoistilannekoostumuksissa. Tarvitsimme myös intensiteettiä, jonka osalta jätkät tekivät hyvää työtä, itsekin isokokoisena pelaajana fyysisestä pelistä pitävä Hayden tuumasi.

Yhdysvallat onnistui iskemään kiekon ohi Latvian maalivahti Elvis Merzļikinsin sekä yli- että alivoimalla. Erikoistilannepelaaminen keräsi Haydenilta kiitosta.

− Alivoimalla pelaajamme uhrautuivat hienosti ja ottivat isoja blokkeja. Ylivoimalla kemian löytäminen oli tärkeää, 191-senttinen ja 101-kiloinen kolossi korosti.

Buffalo Sabresissa seuratasolla pelaava Hayden edusti maataan viimeksi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa kaudella 2014−15.

− Nuorten maajoukkueturnaukset ovat olleet tähänastisista kiekkomuistoistani hienoimpia, joten olin innoissani päästessäni pukemaan Yhdysvaltojen pelipaidan ylleni.

» Lähetä palautetta toimitukselle