Yhdysvaltoihin yliopistoon tähtäävän Oona Havanan toiveissa on vauhdikkaampi Naisten Liiga − "Pystyn pelaamaan kiekon kanssa aika paljonkin"

Naisten Liiga / Haastattelu
Kärppien Oona Havanalla on kovat tulevaisuuden tavoitteet.
Kärppien Oona Havana tietää, missä hänen on vielä kehityttävä tullakseen maailman huippupelaajaksi. Nuori hyökkääjä on luonut askelmerkit uransa tuleville vuosille.

Kärpät majailee tällä hetkellä Naisten Liigan kuudennella sijalla. Oululaisten ykköskeskushyökkääjä Oona Havana irroitti arjestaan tovin ja tuli kertomaan Jatkoajalle joukkueesta ja itsestäänkin. 18-vuotiaalta lukiolaiselta ei tekeminen lopu kesken.

− Hyvää kuuluu! Koulu on alkanut ja arki rullaa. Illalla treenejä. Vähän on kiireistä ja haipakkaa, mutta hyvin suunniteltuna kaikki järjestyy, Havana naurahtaa.

Oululaisnippu on kerännyt pelaamistaan kahdeksasta ottelusta yhtä monta pistettä. Maaliero on 15 pykälää pakkasen puolella.

− Tiukkoja pelejä ollut suurin osa ja ne ovat sitten kääntyneet vastustajien voitoiksi. HIFK-peli oli erilainen, vähän kovempaa luokkaa. Meillä on nuori joukkue ja pyrimme yhdessä kehittymään. Haemme nousujohteista kautta, Havana taustoittaa.

Oona Havana on iästään huolimatta kokenut Naisten Liigan pelaaja.

Hyökkääjällä on käynnissä yhteensä neljäs kausi Naisten Liigassa. Viime kaudella hän teki runkosarjapeleissä 25 otteluun tehot 13+14=27. Havana kertoo kykenevänsä toteuttamaan pelityyliään hyvin ja kehittymään entisestään.

− Olenhan minä siellä jo muutaman kauden pelannut. Pystyn pelaamaan kiekon kanssa aika paljonkin ja sitä kautta se kiekollinen peli kehittyy. Sarja on ihan tasokas, tietysti vähän riippuen siitä, mikä joukkue on vastassa.

Nuori pelaaja voi kehittyä Naisten Liigassa

Naisten Liigassa vallitsevat valitettavankin suuret tasoerot, sillä kärkijoukkueiden ja pohjan nippujen väliset ottelut saattavat repsahtaa lukemiltaan todella rumiksikin. Esimerkiksi juuri HIFK:ta vastaan Kärpät ei ole hallitseva joukkue.

− Kovia joukkueita vastaan peli on enemmän puolustamista, vaikka saahan silloinkin kaikkia osa-alueita kehitettyä, Havana tietää.

Yksi tekijä, joka erottaa Naisten Liigan huippupelaajat muista, on liike kentällä. Tähän Havanakin haluaa painottaa omaa ja joukkueen tekemistä.

− Haluaisin vauhdikkaampia pelejä enemmän. Myös meidän olisi hyvä pystyä pelaamaan vauhdikkaammin, Havana analysoi.

Havana peräänkuuluttaa joukkueelta vauhdikasta peliä.
Kuva © Timo Savela

Sarjan taso on herättänyt keskustelua mediassa ja somen palstoilla tämän tästä. Naisleijonien parhaat pelaajat kiekkoilevat ammatikseen ulkomailla.

− On kai se taso ihan hyvä. Muutamia huippupelaajiahan tästä lähti Ruotsiin ja Yhdysvaltojen yliopistoihin. Onhan se harmi, että suomalaisia lähtee pois. On tämä nuorelle kuitenkin hyvä paikka kehittyä, näkee kärppähyökkääjä.

Kova kolmikko koossa

Havana on pelannut pitkään ikätovereidensa Anna-Kaisa Antti-Roikon ja Tilli Keräsen kanssa. Kolmikko on puhaltanut yhteen hiileen paitsi Naisten Liigassa ja Tyttöleijonissa, myös muissa ympyröissä.

− On se mukava pelata tuttujen kanssa. Pelasimme pojissakin yhdessä kauan. Tiedämme toistemme vahvuudet ja mitä toinen tekee kentällä. Olemme kaikki taitavia pelaajia, joten pelistä tulee nopeampaa. Osaamme pelata hyvin yhteen ja rakenteet ovat kunnossa.

Kärpät palkitsi Tyttöleijonissa pronssia voittaneet Antti-Roikon, Keräsen ja Havanan.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Vaikka tyypillisesti keskushyökkääjä toimiikin enemmän peliä rakentavassa roolissa, mainitsee Havana vahvuuksikseen muun muassa maalivainunsa.

− Tuon luisteluvoimaa ja hyvän laukauksen sekä maalintekovoimaa. Kaikki meidän ketjussamme osaavat syöttää ja tehdä maaleja, joten sillä tavalla olemme monipuolisia.

Kärppäkolmikko on pelannut yhdessä myös maajoukkueessa.

Tällä kaudella Havana on iskenyt kahdeksassa ottelussa tehot 8+4=12. Lukema nostaa hänet Kärppien sisäisen pistepörssin kärkeen ja koko sarjan tilastossa yhdeksänneksi.

Nuori ja lahjakas pelaaja haluaa kehittyä päivä päivältä paremmaksi. Niinpä hän vie itsensä tiukkoihin paikkoihin myös harjoituksissa.

− Pelinopeus ja reagointi ovat isoimmat asiat. Treenaan niitä varten sekä kovuutta saadakseni U16- ja U18-poikien kanssa. Lajitaitoharjoituksia voi tietysti tehdä aina. Esimerkiksi kesällä lauoin ja puukuulailin paljon.

Havana siis todellakin laittaa paljon peliin tavoitellessaan naiskiekkotähteyttä. Kaikki viittaa siihen, että nousu parrasvaloihin tulevaisuudessa on mahdollinen.

Selvä ajatus uran jatkosta

Lukioarkea elävä Havana ehtii myös viettää tavallista nuoren ihmisen elämää huippujääkiekon ohella.

− Aika paljon koulu vie vapaa-aikaa. Jos ei ole koulun jälkeen läksyjä, niin aika menee ihan rentoutuessa. Tietysti välillä olen myös kavereiden kanssa.

Jääkiekko ei ole vielä ehtinyt puskea 18-vuotiaan pelurin pääkoppaan kuormittavana asiana. Niin kutsuttua nollausta ei tarvitse juuri toteuttaa − ainakaan lätkästä.

− EI sellaisia tilanteita ole tullut kovin paljon. Ehkä se on enemmän niin, että urheillessa ei tarvitse ajatella kouluhommia, Havana virnistää.

Havana seuraa tietysti pelipaikalleen tyypillisesti eniten keskushyökkääjien touhuja. Hänen kiinnostuksensa kehittymiseen ulottuu aina NHL:ään asti.

− Ei ole ollut koskaan mitään tiettyä esikuvaa, mutta nyt, kun Colorado Avalanche voitti Stanley Cupin niin siellä on tuo Nathan MacKinnon. Kärppien Liiga-pelejä seuraillessa katson paljon, miten keskushyökkääjät pelaavat. Esimerkiksi viime kaudella Saku Mäenalasen pelaamista katsoin jonkun verran.

Havana on ottanut vaikutteita Stanley Cup -mestari MacKinnonista.
Kuva © Getty Images

Kärppähyökkääjä opiskelee Kastellin urheilulukiossa Oulussa. Hän käy lukionsa neljään vuoteen ja nyt käynnissä on kolmas niistä. Jääkiekon suhteen Havanalla on kirkas ajatus.

− 2024 tavoitteenani on lähteä Yhdysvaltoihin yliopistoon pelaamaan NCAA-sarjaa. Opiskelusuunnitelmat eivät vielä sen tarkemmin ole mielessä, mutta matematiikka ja fysiikka voisivat olla kiinnostavia.

− Tietysti olympialaiset ja maajoukkue ovat myös tavoitteina, kunnianhimoinen nuori kiekkoilija päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle