Waltteri Merelä haluaa nousta siipimiehestä kuningaskotkaksi

LIIGA / Haastattelu
Vastuuta Waltteri Merelälle on luvassa. Nyt olisi läpimurron aika.
Kuva © Pasi Lepola (www.pasilepolaphotography.com)
Lahdessa katseet on kohdistettu hyökkääjä Waltteri Merelään, josta povataan Pelicansin yhtä uutta vastuunkantajaa. Pelicans avasi perjantaina sarjakautensa voitolla Sportista numeroin 3−1.

Liigakausi saatiin Lahden perjantai-illassa käyntiin. Turkoosipaitojen ykköskentän vasemmalla laidalla pelasi numerolla yhdeksän Waltteri Merelä, johon Lahdessa on asetettu kovat odotukset tälle kaudelle.

Merelä saapui Tapparan junioreista Lahteen kaudeksi 2018−19. Heti avauskaudella Lahdessa hän pääsi tekemään liigadebyyttinsä Pelicansin riveissä. Viime kaudella 22-vuotias Merelä vakiinnutti paikkansa Pelicansin miehistössä, ja näissä peleissä syntyivät tehot 7+11=18.

Kesästä muodostui lopulta pitkä, kun sarjat jouduttiin päättämään ennen viimeistä kierrosta. Toki Pelicansin pelit eivät olisi jatkuneet runkosarjan jälkeen muutoinkaan. Silti pitkän odotuksen jälkeen jokaisella pelaajalla on palava polte päästä jälleen pelaamaan pisteistä. Niin myös Waltteri Merelällä.

− Äärimmäisen pitkän kesän jälkeen on todella mukava taas pelata jälleen pisteistä. On tämän viikon aikana näkynyt odotus kauden alkamisesta, Merelä toteaa.

Vahvat harjoituspelit palkittiin paikalla lahtelaisten ykköskentässä, jossa Merelä pääsi pelaamaan Hannes Björnisen ja Lahteen paluun tehneen Ryan Laschin kanssa. 

− Kyllähän yhden parhaan Euroopassa pelaavan jääkiekkoilijan (Lasch) ja yhden erinomaisen kotimaisen jääkiekkoilijan (Björninen) kanssa on mukava pelata. Tässä saa hyvää oppia.

"Sportia vastaan kaksi ensimmäistä erää oli tahmeaa pelaamista"

Perjantain ottelussa Pelicans oli Sportia vahvempi maalein 3−1. Merelä kunnostautui pelissä yhden syöttöpisteen verran, kun hän syötti Julius Bergmanin osuman päätöserän seitsemännellä peliminuutilla. Alku oli vielä rytmin hakemista koko ketjulta. Onhan ketju ollut kasassa vasta todella lyhyen ajan.

− Kaksi ensimmäistä erää oli tahmeaa pelaamista. Kolmannessa erässä oli jo parempaa tekemistä, ja saimme maalinkin tehtyä. Parempaa kohti menemme kuitenkin.

Merelä janoaa vastuuta Pelicansissa tällä kaudella, ja hänen nimensä on tällä kaudella Lahdessa kirjoitettu isolla kirjaimin. Ainakin harjoituspeleissä luottoa uudelta päävalmentajalta Tommi Niemelältä on tullut hyvin.

− Iso rooli on kyllä tarjolla. Kovat ovat odotukset kaudesta itseltäni. Nyt pitää vain lunastaa ne. Lisäksi haluan olla parhaimmillani kevään peleissä, puhkuu Merelä.

Kesällä on Merelä on paiskinut töitä sen eteen, että hän lyö lopullisesti läpi suuren yleisön silmissä. Ominaisuuksia hänellä oli jo aiemminkin olemassa, mutta vielä joka osa-alueella riitti kehitettävää kesän aikana.

− Kesällä pyrimme kehittämään ihan kaikkia ominaisuuksia. Varsinkin luistelun eteen teimme (valmennuksen kanssa) töitä kesän aikana.

Merelällä on nyt erinomainen tilaisuus nousta isoon rooliin Pelicansissa ja ketjukaverit ovat huippuluokkaa tällä hetkellä. Nyt onkin aika laittaa vain näytöt kehiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle