Voittomaalin laukonut Mikko Lehtonen kertoo Leijonien dominoineen Saksa-peliä

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Mikko Lehtosen maali ratkaisi ottelun Suomelle kolmannessa erässä.
Kuva © Jarno Hietanen

Suomi avasi voittotilinsä MM-kisoissa kaataen Saksan 3−4. Mikko Lehtonen pääsi ratkaisemaan ottelun kolmannessa erässä. Lehtonen oli ottelun jälkeen tyytyväinen Leijonien esitykseen.

− Hyvät (fiilikset) tietenkin. Hyvä voitto meiltä. Saksa pisti hyvin kampoihin ja vähän tehtiin itselle vaikeaksi. Viidellä viittä vastaan oltiin hyvin pelissä mukana ja dominoitiin mielestäni peliä. Otettiin ehkä turhan paljon jäähyjä ja tehtiin vaikeaksi itselle. Loistava fiilis, ehkä tämä vapauttaa meitä vähän, Lehtonen summasi.

Saksa näytti jälleen sitkeytensä. Eilen se pisti Ruotsin tiukoille, ja tänään oli Suomen vuoro. Toisessa erässä Saksa pääsi ottelussa maalilla johtoonkin, mutta Suomi vastasi kahdella Sakari Mannisen maalilla ottaen taas ottelussa kuskin paikan. Saksa kuitenkin tasoitti aivan erän loppuhetkillä. Leijonien kopissa se ei kuitenkaan aiheuttanut dramatiikkaa.

− Aika normisetit kopissa. Puhuttiin, että lähdetään pelaamaan rohkeasti, ettei pidetä turhaan käsijarrua päällä ja ruveta miettimään tulosta liikaa. Tiedettiin, että saadaan paikat ja pystytään käyttämään ne. Niin tänäänkin kävi.

Suomen avauspelaaminen oli tänään huomattavasti parempaa kuin eilisessä ottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Se oli Lehtosen mukaan avainasemassa voittoa ajatellen.

− Silloin kun on tyhjää jäätä edessä, niin yritetään nostaa aina mahdollisimman paljon ja lähteä pakitkin liikkeelle. Sitä kautta saadaan kiekkoa hyökkääjille. Kyllä se varmasti parani, ja varmasti siinä on vieläkin parannettavaa. Koko ajan yritetään vain kimpassa tehdä hommia ja parantaa peliä vielä.

Suomen kirkkain tähti Mikko Rantanen laittoi kolmannessa erässä todellisen klinikan pystyyn harhautellen kourallisen saksalaispelaajia. Tilanteen jälkimylläkästä Lehtonen pääsi ampumaan Suomelle voittomaalin.

− Näin, kun Mikko veti vipuun aika monta äijää ja pääsi ampumaan. Ajattelin, että lähden vähän haistelemaan siihen, että jos tulee joku karakiekko. Kukaan ei oikein pitänyt minua siinä. Se tuli juuri siihen mihin lähdin, ja pääsin siitä ampumaan. Hyvä että meni sisään.

"Rane" on "Bobille" ennestään hyvinkin tuttu pelaaja ja joukkuetoveri.

− Tunnen hyvin äijän. Hyvä ystävä ja kemiat löytyy ainakin kentän ulkopuolella. Kyllä se kentälläkin koko ajan on paranemaan päin. Ei siinä tarvitse hirveästi miettiä, yrittää mennä vain pois tieltä, kun Ranella on kiekko. Varmasti Ranekin parantaa koko ajan peliä. Hän on meille iso pelaaja.

Nokia Areenan jää sai Lehtoselta hieman pyyhkeitä. Jää on viikonlopun pelipäivinä todella kovalla kuormalla, eikä siihen voi Lehtosen mukaan keskittyä liikaa.

− Siinä pelataan kolme peliä päivässä, ja ulkona aika lämmin myöskin. Se tekee oman temppunsa siihen, ja jää olikin aika pomppunen siellä tällä. Se on sama molemmilla, ei siihen voi hirveästi keskittyä.

− Ei se muuten vaikuta, mutta silloin kun se (kiekko) pomppii ja pyörii, niin se ei ole kauhean mukavaa.

Seuraavaksi Suomella koittaa välipäivä, jonka jälkeen maanantaina vastaan luistelee Ruotsi. Lehtonen suuntasi jo katseensa tulevaan.

− Palautellaan ja varmaan joku palaveri. En tiedä sen tarkemmin ohjelmasta, että mitä meille on suunniteltu. Luulisi, että aika palauttavaa päivää ja valmistaudutaan Ruotsi-peliin. Se on aika iso peli tämän lohkon kannalta. Halutaan voittaa se ehdottomasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle