Ville Peltosen HIFK ei suostu ennakkosuosikiksi – Kokee haastavan runkosarjan yhdistäneen joukkueen: "Olemme jaksaneet sitkeästi mennä läpi vaikeuksista"

LIIGA / Haastattelu
Ville Peltosen johtama HIFK oli lopulta runkosarjan kuudes.
Ville Peltonen ei pelännyt potkuja kauden heikoimpien jaksojen aikana. Joulutauolla pelattu Spengler Cup oli joukkueelle tärkeä yhdistävä kokemus ja kasvun paikka.

Ennen kauden alkua yhdeksi Liigan ennakkosuosikeista listattu HIFK oli syksyllä pitkään sarjan hännillä. Kevätkaudella joukkue oli vastaavasti sarjan kuumimpia joukkueita nousten aina kuuden parhaan joukkoon. Sijoittuminen kuudenneksi takasi sille suoran puolivälieräpaikan.

Puolivälierissä helsinkiläisjoukkue kohtaa runkosarjaa pitkään johtaneen, mutta lopulta kolmanneksi hiipuneen Lukon. Ottelusarjan ensimmäinen kamppailu pelataan tänään Raumalla.

Maanantaina medialle järjestetyssä Liigan pudotuspeli-infossa Jatkoajalle jutellut HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen totesi suoran puolivälieräpaikan olleen helpotus. Joukkuetta koetellut runkosarja päättyi helsinkiläisten kannalta mieluisasti.

Peltosen mukaan viikon tauko runkosarjan päättymisen ja puolivälierien alun välillä auttaa joukkueen valmistautumista tulevaan ottelusarjaan.

– Runkosarja ylipäänsä on kuitenkin pisteiden keruuta. Niitä jahtasimme ja saimme monta kertaa yhden pisteen. Fiilis oli joskus turhautunut sellaisen tappion jälkeen. Mutta muistutimme aina itseämme siitä, että teemme tästäkin pisteestä tärkeän. Ja jokaisesta niistä tuli tärkeä, HIFK-luotsi kuvaili joukkueensa haastavaa runkosarjaa.

IFK:n runkosarja oli nousujohteinen. Syyskaudella tulokset laahasivat, vaikka joukkue oli useassa ottelussa monella mittarilla mitattuna se parempi osapuoli.

Heikoista tuloksista huolimatta pelin peruselementit olivat Peltosen mielestä jo silloin hyvällä mallilla. Lopulta suorittaminen alkoi näkyä myös pistesarakkeessa.

– Meidän pelissämme moni peruspilari oli hyvin kasassa jo syksystä lähtien, puolustuspeli varsinkin. Löysimme paljon lisää tehokkuutta hyökkäämiseen ja puolustamiseen. Sitä kautta tulokset paranivat.

Peltonen kertoi HIFK:n halunneen pelata koko ajan rohkeasti ja oikeanlaisella tunnetasolla, sillä se tiesi parempaa kamppailupelaamista. Pelaajat piti saada pelaamaan vaistoillaan.

– Sitä pitää ohjata sellainen vaistonomainen pelaaminen ja meidän pelaajiemme luottamus omiin vahvuuksiinsa, joukkuekavereihinsa ja arvoihimme, ja sitten myöskin joukkueen pelitapaan. Luottamus on tässä avainasemassa runkosarjan aikana: että sitä rakennetaan ja vahvistetaan.

– Sitä kautta meidän pelinopeutemme parani sekä sellainen tarvittava määrä ennakointia: pelaaja tietää mitä joukkuekaveri tekee ja reagoi vastustajaan. Sitä kautta sellainen rauha pelata yhdessä nopeasti loi mielestäni hyvän ympäristön tehokkuudelle. Yksilöiden onnistumiset ruokkivat totta kai niitä lisää, HIFK-valmentaja valotti.

Peltonen kehui HIFK:n joukkuehenkeä ja sanoi olleensa tyytyväinen joukkueensa kasvuprosessiin niin yksilö- kuin joukkuetasolla.

– Joukkuehenkemme on ollut alusta asti erinomainen. Voimme sanoa ja tuntea, että olemme jaksaneet sitkeästi mennä läpi vaikeuksista. Se on tärkeä osa luottamusta.

Potkujen pelko ei kolkutellut takaraivossa

Syyskaudella pitkään viimeisten joukossa majailleen helsinkiläisseuran päävalmentajan uumoiltiin jo saavan potkut joukkueen heikkojen otteiden takia. Potkuja ei kuitenkaan koskaan tullut ja lopulta HIFK äityi kovaan tuloskuntoon.

Kysyttäessä Peltoselta, pelkäsikö hän pestinsä puolesta syksyn synkkinä hetkinä, vastasi helsinkiläisten päävalmentaja suorituspaineiden olevan aina kovat HIFK:ssa. Tilanteessa ei siis ollut mitään uutta.

– Meillä on koko ajan kova oma sisäinen paine. Minä huolehdin siitä, miten muut jaksavat ulkoista painetta. Tässä on aika pitkään, monta vuosikymmentä, oltu tällä lailla. Nämä ovat tuttuja asioita, Peltonen mainitsi.

Vaikka paineita on jatkuvasti, ei se tarkoita, etteikö niitä aistittaisi. Peltosen mukaan olennaista on kuitenkin, miten niitä käsitellään.

– Ei ole mikään salaisuus, että ne ovat sellaisia tiettyjä haasteita. On se [paine] sitten median kautta, kannattajien kautta tai lähipiirin reagointia. Totta kai me huomaamme ne.

– Mutta se, miten me siihen suhtaudumme, on tärkeää sisällä. Siellä pitää tietää, mikä toimii, mikä pitää siivota tai parantaa. Ja sillä tavalla olemme tehneet, IFK-luotsi alleviivasi.

Peltosesta tärkeää on oppia kokemuksista ja pyrkiä jatkuvasti kehittymään.

– Tämä on jatkuvaa muutosta. Meidän kokemuksemme muuttavat minua, sinua tai muita, ja sitten toisaalta taas me kohtaamme aina uusia tilanteita. Se on jatkuvaa. Yritämme koko ajan olla tänään vähän parempia kuin eilen ja taas sitä parempia huomenna, helsinkiläisten päävalmentaja filosofoi.

Spengler Cup kauden käännekohtana

Tarkastelemalla runkosarjan tuloksia on HIFK:n otteissa havaittavissa muutos marras-joulukuun paikkeilla. Marraskuussa joukkue kärsi vain kaksi tappiota, joista toinen oli jatkoajalla. Joulukuun alku oli surullinen, mutta kaksi voittoa ennen Liigan joulutaukoa käynnistivät yhteensä 16 ottelun mittaisen pisteputken.

Joulutauon aikana HIFK osallistui Sveitsissä pelattuun perinteikkääseen Spengler Cupiin. Turnausta on yleisesti pidetty helsinkiläisseuran tämän kauden käännekohtana.

Peltonen näki asian pitkälti samoin, vaikka koki muutoksen alkaneen jo viimeisissä Liiga-kamppailuissa turnauksen alla.

– Me teimme muutoksen henkisellä tasolla ja rohkeuden tasolla jo vähän aikaisemmin. Saimme aika hyvin käännettyä viimeiset pelit ennen joulutaukoa tai Spengler Cupia meidän osallamme.

– Käsittelimme sen [Spengler Cupin] meidän sisällä sellaisena kasvun turnauksena. Pelillisen kasvun, mutta myös mahdollisuuksien. Nuoret pelaajat saivat siellä vähän enemmän roolia ja löimme meidän ensimmäiseen playoff-peliimme siellä kaiken peliin. Pelasimme siellä aika hyvin, sellaista fressiä hyökkäyspeliä, Peltonen kertasi turnauksen merkitystä joukkueelle ja joukkueen esityksiä siellä.

Joukkueen tulokset eivät olleet turnauksessa toivotun kaltaisia, mutta ilmapiirin vaihto mahdollisti Peltosen mukaan kasvua ja lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Osansa tässä saattoi myös olla alppimaisemissa joukkuetta hellineellä auringonpaisteella ja läheisten mukanaololla.

– Alppiaurinko ja yksi ylimääräinen vapaapäivä ehkä myöskin auttoivat siinä. Joukkueemme koheesio oli siellä erittäin hyvä.

– IFK halusi tehdä sen hienosti ja viimeisen päälle niin kuin Team Canada sen tekee eli tuotiin paljon perhettä ja puolisot mukana. Se oli sellainen yhdessäolon reissu myös. Kyllä se joukkuehenki, joka oli tiivis koko ajan, myös siitä vielä entisestään vahvistui, Peltonen kuvaili.

Momentum HIFK:n puolella

Vahvan kevätkauden pelanneella HIFK:lla oli vielä muutama kierros ennen runkosarjan päätöstä mahdollisuus napata jopa kotietu puolivälieriin. Aivan neljänneksi sen nousu ei kuitenkaan lopulta kantanut.

Helsinkiläisten puolivälierävastustajan Lukon kausi taas oli kokonaisuutena tasainen. Kevätpuoliskolla pitkään runkosarjan piikkipaikalla viihtyneen raumalaisjoukkueen pistetahti taantui ja joukkue valahti kolmanneksi.

Kymmenen ottelun kuntopuntarissa joukkueet löytyvät lähes vastakkaisista kohdista taulukkoa: HIFK neljänneltä sijalta, Lukko sijalta 14. Ottelusarjaan lähdettäessä momentumin voi katsoa olevan helsinkiläisten leirissä.

Maanantaisessa Liigan pudotuspeli-infossa haastateltu Peltonen painotti, ettei runkosarjaotteilla ole pudotuspeleissä juuri merkitystä, sillä sarja alkaa puhtaalta pöydältä. Myöskään Lukko vastustajana ei aiheuttaisi HIFK:lle suurempia muutoksia valmistautumisessa lauantaina alkavaan puolivälieräsarjaan.

– En usko myöskään siihen, että me alkaisimme tekemään jotain ihan hirveästi eri lailla, vaan me olemme enemmän: enemmän läsnä, enemmän yhteydessä ja olemme myös rohkeita. Sitä kautta uskon, että pääsemme tämän viikon aikana tekemään niin hyvän valmistautumisen, että olemme valmiina kohtaamaan niinkin laadukkaan joukkueen kuin Lukko.

– Meillä molemmilla on ollut omat kokemuksemme, vastoinkäymisemme ja hyvät hetkemme runkosarjassa, mutta nyt se alkaa alusta, puhtaalta pöydältä, Peltonen pyöritteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle