Ville Koivusen edelliset MM-kisat olivat pettymys − nyt hyökkääjä suuntaa kohti uutta näyttöpaikkaa

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Ville Koivunen on Nuorten Leijonien tärkeimpiä pelaajia.
Kuva © Tiia Mahkonen

Nuorten Leijonien hyökkääjä Ville Koivunen lähtee suuntaa Kanadaan kirkastamaan edellisten kisojen kitkerää hopeamitalia.

− Hyvillä mielin olen lähdössä parantamaan viime kisojen sijoitusta, Koivunen toteaa.

Edelliset kisat pelattiin poikkeuksellisesti elokuussa. Koivunen harjoitteli kesän kovaa ja lähti itseluottamusta täynnä haastamaan ikäluokkansa parhaimmistoa, mutta Edmontonin kisat johtivat tehottomuuden myötä penkitykseen. Pettymys oli valtava.

Kisoista palattuaan Koivunen päätti unohtaa turnauksen välittömästi ja ladata ajatukset kohti tulevaa. Edmontonin-reissusta ei ole kulunut kuin noin viisi kuukautta ja vastoinkäyminen on ehtinyt jo kasvattaa. Tästä esimerkkinä on iso rooli Kärpissä sekä kapteenin vastuu harjoituspeleissä Tšekin Ostravassa.

− Oli todella hienoa kantaa C:tä rinnassa harjoituspeleissä. Nyt koen, että minun kuuluu auttaa joukkuepelin hitsautumisessa ja yhtenäistymisessä ylipäänsä, Koivunen kertoo.

Nuorten MM-kisat ovat Kanadassa huomattavasti isompi tapahtuma kuin varsinaiset MM-kisat. Seuroja, mediaa ja eritoten paikallista väkeä kiinnostavat tulevaisuuden tähdet. Tämä tekee turnauksesta parhaimman sauman antaa näyttöjä osaamisestaan.

"Tiedän, että se on Jääkiekon suurkaupunki"

Vuodenvaihteen kisakaupungit ovat Nova Scotian Halifax sekä New Brunswickin Moncton, joihin Koivunen on tehnyt taustatyötä vain tarpeellisen.

− Halifaxista tiedän, että se on jääkiekon suurkaupunki. Kuvia katselin sen pienemmän paikan (Moncton) jäähallista, ja ihan hyvälle sekin näytti. Muuten en ole sen enempää perehtynyt.

Kansainvälisissä turnauksissa kielitaito nousee omaan arvoonsa. Kommunikointi joukkueiden välillä on usein varsin simppeliä sparraamista, mutta on toki niitäkin pelaajia, jotka pystyvät keskustelemaan rakentavasti tilanteista esimerkiksi tuomarin kanssa.

Koivunen kuuluu tähän kategoriaan, sillä Kärppien kopissa englannin kieltä on päässyt haastamaan varsin hyvin.

− Kyllä englanti luonnistuu ihan hyvin. Olen päässyt ulkomaalaispelaajien kanssa jutustelemaan niin uskon, että englannin kieli luistaa myös kisoissa, Koivunen hymähtää.

Jos asiat etenevät odotetusti, tulee kielitaito todellakin tarpeeseen, sillä tämän kauden jälkeen suunta on mitä todennäköisimmin Atlantin toisella puolen. Peliälyllisesti vahva Koivunen on kehittänyt fysiikkaansa sekä luisteluansa ja käynyt kauden mittaan läpi pelejä Carolina Hurricanesin kehitysvastaavien kanssa. 

Koivunen lähteekin selvin sävelin kohti alkavaa turnausta.

− Harjoituspeleissä Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan on todella tärkeää omaksua valmentajan pelitapa. Sitä kautta lähden liikkeelle. Pyrin tuomaan hyökkäyssuuntaan tehoja pöytään, mutta samalla en vuoda puolustuspäähän. Tavoitteena on olla mahdollisimman luotettava, Koivunen toteaa päättäväisenä.

» Lähetä palautetta toimitukselle