Ville Heikkinen nauttii Mestiksessä pelaamisesta ja unelmoi samalla Liigasta –”Olisi kiva kokeilla miten pärjää vauhdissa”

MESTIS / Haastattelu
Ville Heikkinen on totuttu näkemään kultainen kypärä päässään.
Kuva © Jarno Hietanen
Ville Heikkinen kuuluu niihin pelaajiin, joiden kehitys jääkiekkoilijana kasvaa kukoistukseensa vasta aikuisiällä. 150 Mestis-ottelun rajapyykki häämöttää sarjan parhaimpien hyökkääjien joukkoon lukeutuvalle hyökkääjälle, jolle unelma päästä kokeilemaan Liigassa kasvaa koko ajan.

RoKi:n alkukausi on sujunut melko vaihtelevasti Mestiksen syyskierroksilla. Sarjasijoitus on kymmenes, juuri pudotuspeliviivan yläpuolella. Joukkueensa tehokkain, samalla koko sarjan pistepörssin toinen, pelaaja on kolmatta täyttä kauttaan Rovaniemellä pelaava Ville Heikkinen, joka myöntää ailahtelevuuden.

− Kouluarvosanaksi annan joukkueelle jonkun seiskan tai kasin, paljon paremminkin olisi pelit voineet mennä. Tuolla pelaajamateriaalilla varsinkin. Ei tuo sijoitus ole aivan sitä, mitä odotimme.

RoKi on toistaiseksi kohdannut ainoastaan kolme muuta joukkuetta, kun Mestiksen alkukausi pelattiin alueellisissa lohkoissa. IPK, Hermes ja Hokki ovat tulleet jo liiankin tutuiksi.

IPK, Hermes ja Hokki ovat tulleet jo liiankin tutuiksi

− Toki tuo vaikuttaa, kun pelataan vaan samoja joukkueita vastaan. Kyllä on jo tietynlainen kaipuu muita joukkueita vastaan. Käy vähän tylsäksi pelata vaan samoja joukkueita vastaan.

Heikkinen on joka kausi onnistunut parantamaan piste-ennätystään Mestiksessä ja kuluva kausi on jatkamassa tuota tahtia. 18 ottelussa hän on kerännyt tehot 7+16 eli on reilusti yli piste per peli tahdissa.

− Onhan tuo melkoista tykitystä ollut. On ollut hyvät ketjukaverit ja onnistumisia tullut sitä kautta. Vähän kieltämättä olen itsekin yllättynyt tehoista, mutta toisaalta olen pyrkinyt pitämään tasoni ihan neulankärjessä joka pelissä.

Heikkinen on yleensä aitiopaikalla RoKi:n tehdessä maalin.
Kuva © Timo Savela

Nousujohteinen saldo Mestiksessä on saanut Heikkisen unelman Liigassa pelaamisesta syttymään aivan uuteen liekkiin.

− Totta kai itselläni on kova halu mennä eteenpäin. Mestis on hemmetin kova sarja, jossa täytyy joka ilta onnistua, mikäli haluaa päästä isompiin sarjoihin. Liigassa pelaaminen on unelmani, tai sitten jossain ulkomailla. Olisihan se kiva päästä kokeilemaan liigavauhtia. Jos sitten vauhti ei siellä riitä, niin se ei riitä. Mutta olisihan ainakin tullut kokeiltua.

Heikkinen uskoo RoKi:n pystyvän parantamaan pelaamistaan kevätkaudella. Itselleen hän toivoo ehjää loppukautta.

− Meidän täytyy saada normaalia viisikkopelaamista paremmaksi. Erikoistilanteet toimivat ihan hyvin, huomattavasti paremmin kuin viime vuonna. Päästetään vähän liian helpolla maaleja. Itse joudutaan tekemään paljon enemmän töitä maalin eteen, kun vertaa miten helposti vastustajat onnistuvat.

− Henkilökohtaisesti toivon kokonaisen kauden pelaamista. Pari viime kautta on jäänyt aina muutama peli pelaamatta loukkaantumisten vuoksi. Ja tietysti onnistumia haluan minäkin, niistähän me pelaajat elämme.

Kevätkausi tuo tullessaan myös kaivattuja uusia vastustajia, mikä osaltaan korostaa pelien odotusta.

"Pitkät pelireissuthan ovat tämän lajin suola."

− Siinähän kääntyy tavallaan uusi sivu, kun kevätkausi alkaa ja päästään etelään pelaamaan. Sitä on jo odotettukin kuin kuuta nousevaa. Ruudun välityksellä olemme toki seuranneet muita seuroja, mutta kyllä niitä bussimatkoja jo oikein odottaa. Pitkät pelireissuthan ovat tämän lajin suola. Eikä kolmen pelin putket pelota lainkaan. Ovathan ne raskaita, mutta myös erittäin antoisia. Viime vuonnakin taidettiin aina se kolmas peli pelata parhaiten. Sen verran kovakuntoisia jätkiä ollaan, kiitos valmennuksen.

Pääkaupunkiseudulla pelannut helsinkiläissyntyinen Heikkinen saapui Rovaniemelle keväällä 2018 ja kokee pohjoisen kaupungin jo toiseksi kodikseen.

− Kyllä stadin kundi on täällä hyvin viihtynyt. Tästähän on jo tullut minulle toinen koti. Pidän täkäläisistä Ihmisistä ja he pitävät minusta. He elävät ja hengittävät urheilun kautta, joten mikä on viihtyessä. Olosuhteet ovat myös aivan loistavat, ihan liigatasoa.

Joulupukilta ei Heikkinen osannut mitään materiaa toivoa.

− Tärkeintä on saada viettää aikaa läheisten kanssa. Veljen ja perheen kanssa saan joulusta nauttia. Eiköhän se pukki tuo taas villasukat, ne riittää vallan mainiosti.

» Lähetä palautetta toimitukselle