Viime kevään sensaatiovastaava Niko Härkönen virittelee yllätystä jälleen − "Meillä on tällä hetkellä niin vahva selkäranka henkisesti kuin pelillisestikin"

MESTIS / Haastattelu
Härkönen haki viime keskiviikkona ensimmäisen voittonsa Keuruulta IPK-käskijänä.
Viime kaudella Niko Härkönen vei valmentamansa KeuPa HT:n runkosarjan kahdeksannelta sijalta aina finaaliin asti. Ensimmäisen puolikkaan sensaatiota, IPK:ta, on valmentanut myös Härkönen.

Suoraan keskiviikon KeuPa-pelin jälkeen synnyinseudulleen Turkuun matkannut IPK-valmentaja Niko Härkönen on tyytyväinen alkukauteen. Ja miksi ei olisi, onhan hänen luotsaamansa karhulauma pistekeskiarvolla mitattuna sarjan paras joukkue. 

− Hyvä lähtö ensimmäisiin peleihin, mikä oli tärkeää, ettei kellekkään tullut vanhoja haamuja mieleen, viittasi Härkönen iisalmelaisten viime kauden sysimustaan alkuun. 

− Sitten tuli huonompi pätkä, mutta sen jälkeen ollut ihan hyvä lento. 

Härkönen on tyytyväinen etenkin pelillisiin otteisiin. Turkulainen tosin myöntää, että voitot ja pisteet ne loppupeleissä merkkaavat kaikista eniten. 

− Aika tasapainoisesti ollaan pystytty pelaamaan. Ei ole ollut sellaisia pelejä, että oltaisiin ihan purjeessa oltu.

− Voitot ja pisteet vaan merkkaavat pelaajille kuin kelle tahansa muullekin eniten. Vaikka kaikki ei olisikaan aina toiminut, ollaan silti pystytty voittamaan matseja, joka on hyvä merkki meille. 

Peli-Karhujen viime kaudesta on puhuttu loputtomiin niin mediassa kuin Iisalmessakin. Härkösen mielestä Iisalmessa olikin aistittavissa liikaa negatiivisuutta, ja asioita lähestyttiin aina pessimistisesti.

− Kun Iisalmeen tulin, niin täällä oli minun mielestäni hieman liian negatiivista. Haettiin missä menee huonosti ja miksi joku ei toimi. Nyt keskitytään hyviin juttuihin ja se on tuonut pelaajillekin hyvän meiningin.

Hyvästä meiningistä niin kentällä kuin katsomossa huolimatta ilman haasteita iisalmelaisryhmä ei ole selvinnyt. Härköseltä haasteista kysyttäessä tulee remakan naurun seasta vain yksi sana.

− Ylivoimapelaaminen. 

− Ollaan vähän ihmeissään kaikki siitä. Me ollaan kaikki kyllä samalla sivulla, mutta ei olla vielä keksitty, että miten sitä saa petrattua. 

Härkönen kertoo, että IPK on yrittänyt pelata yksinkertaista ylivoimaa ja laukoa paljon. 

− Ilkka Pikkaraisen kanssa sitä puitiin aika pitkään, ja tultiin tulokseen, että jos ruvetaan jotain erikoiskuvioita piirtelemään, niin se menee vielä enemmän sekaisin. Jos se nyt ei lähde toimimaan, niin pitää myös miettiä, ketkä sitä pelaavat, painottaa Härkönen. 

Toiseksi haasteeksi Härkönen nimeää oman alueen puolustuspelaamisen. Hän haluaisi siihen lisää kovuutta ja jämäkkyyttä. Ongelma tosiaan on vain pelillinen sillä tilastollisesti IPK on päästänyt vähiten maaleja sarjassa.

Tilastoja tosin Härkönen ei luekaan kuin piru raamattua. Hän hakee niistä lähinnä vahvistusta sille, mitä on itse nähnyt. 

− Kerran viikossa ne katson, kun ne ovat vihdoin saatavilla. Pelaajat katsovat, jos haluavat. 

Tuulinen peräpää

Alkukaudella iisalmelaisten puolustus on kokenut joitain iskuja. KalPasta IPK ei ole saanut apuja juuri puolustukseensa, ja ainoa laina Saku Vesterinen, onkin loukkaantuneena parhaillaan. Myös Hugo Gallet on pelannut KalPassa joitain pelejä. Näiden seurauksena koko uransa hyökkääjänä pelannut Juuso Nevalainen on ajettu puolustajaksi. 

− Jos minä saan päättää, niin Nevalainen on meillä pakki. On hyvä, että meillä on tuollainen pelaaja, joka voi pelata molempia paikkoja, Härkönen iloitsee.

− Ei hän ole mikään ihan perinteinen puolustaja. Hänellä on kamppailuvoimaa ja taistelutahtoa. Vaikka virheitä tulee, niin pystyy niitä itse paikkaamaan, kun ei jätä yhtään tilannetta kesken.

IPK päätyi marraskuussa lainaamaan TUTO:lta Henry Mäntylän joulutaukoon asti. Mäntylä ei mahtunut pelaamaan Turussa, joten laina oli ajankohtainen kaikille osapuolille. Laina ei jäänyt kuitenkaan lainaksi, vaan Mäntylä edustaa loppukauden Peli-Karhuja. 

− Mäntylä on nyt meidän sopimuspelaajamme. 

Härkönen kuitenkin vannoo, että puolustuksessa ei ole mitään ongelmaa, laadullisesti tai määrällisesti. KalPa-lainoista Härkösellä ei ole tietoa vielä. 

− Ei puolustus ole ongelma. Vesterisenkin pitäisi tauon jälkeen olla pelikunnossa. 

Jatkuuko karhujen lento?

Noin fyysisesti karhu ei osaa lentää, mutta tämän kauden Mestiksessä sekin on ollut mahdollista. Mutta mitä taikatemppuja tämä on vaatinut?

− Päivittäisestä tekemisestä se lähtee. Miten me harjoitellaan ja eletään urheilijan elämää.

− Meillä on tällä hetkellä niin vahva selkäranka henkisesti kuin pelillisestikin, vaikka Härkönen myöntääkin jatkoksi heti, ettei siihen voi tuudittautua. 

Viime viikot hyvin pienillä pelimäärillä selvinneen karhulauman pelitahti kiihtyy hiljakseen. Samoista sijoista tappelevilla joukkueilla on kaikille kaksi peliä enemmän pelattuna. Härkönen on itse iloinen, että pelitahti kiihtyy.

Yhteen myyttiin Härkönen ei juuri usko, vaikka ei usko, että se ainakaan heikentäisi IPK:n mahdollisuuksia. 

− En näe, että peli muuttuu keväällä niin radikaalisti, mitenkä siitä puhutaan. Vaikka muuttuisi, niin ei se meille varmaan ongelma olisi, on meillä kuitenkin kohtalaisen fyysinen ryhmä. 

Voittaako IPK Mestiksen?

− Kaikki me tehdään sitä varten. Se on meidän tavoite. 

» Lähetä palautetta toimitukselle