Videohaastattelussa Patrik Virta – Raikas sentteri suuressa roolissa syksyn kärkijoukkueessa

LIIGA / Haastattelu
Patrik Virtaa hymyilytti, kun Tappara jyräsi Kärpät kärkikamppailussa.
Kuva © Jarno Hietanen

Tappara ja Kärpät tarjosivat katsojille todellisen jännitysnäytelmän Hakametsässä, kun kaksi tappiotonta joukkuetta kohtasivat toisensa. Isäntäjoukkue oli lopulta vieraitaan terävämpi ja saalisti 3−2-voiton.

Varsinkin avauserässä kentän näkyvin hahmo oli Tapparan keskushyökkääjä Patrik Virta, joka tuntui ehtivän hyökkäyspäädyssä joka paikkaan. Virta oli kahteen otteeseen lähellä maalintekoakin, mutta aivan ei sihti ollut kohdillaan. Yhteistyö Niko Ojamäen ja Anton Levtchin kanssa toimi loistavasti ja Kärpät oli helisemässä aina kentällisen ollessa jäällä.

− Oli aika jännä peli. Itseäkin vähän jännitti pitkästä aikaa. Toisessa erässä meidän kenttä jäi vähän pimentoon, kun ei saatu rytmiä peliin. Pelataan hyvin yhteen Ojamäen ja Levtchin kanssa, Virta kertoo.

Virta kunnostautui myös loistava aloittajana, sillä hänen voittoprosenttinsa oli peräti 88,9. Tosin hän on ollut vahva aloittaja koko Liigan alun, sillä 63 prosentilla hän on yksi Liigan parhaita aloittajia. Aloituksiin hän on viime aikoina harjoituksissa panostanutkin.

− CHL-peleissä tuntui, että hävisin 80 % aloituksista, niin nyt on treeneissä hiukan aloiteltu, Virta toteaa vaatimattomasti.

Virta, kuten koko Tapparan joukkue, on aloittanut melkoisella ryminällä kotoisen pääsarjan. Tappara jatkaa yksin sarjan kärjessä vailla tappiota, ainoastaan yhden pisteen menettäneenä. Virta puolestaan on pistepörssissä sijalla 12 tehtyään viisi tehopistettä kuuteen otteluun.

− Ollaan todella hyvin liikkuva, vahvasti luisteleva neljän ketjun joukkue. Yhtään ei ole otettu takkiin, joten eiköhän jatketa samaan malliin.

Mahdollisesta kutsusta marraskuun Karjala-turnaukseen hän ei hirveästi ota kantaa. Viimeaikaisten otteiden perusteella kutsun olettaisi tulevan viimeistään joulukuun turnaukseen.

− Olisihan se hienoa ja iso kunnia, hän suostuu myöntämään.

Katsele Patrik Virran haastattelu alla olevalta videolta:

» Lähetä palautetta toimitukselle