Videohaastattelu: Leijonadebytantit Jere Karjalainen ja Valtteri Kemiläinen lähtevät edustamaan sekä Suomea että itseään

LIIGA, MAAJOUKKUE / Haastattelu
Tuttu näky Tapparan peleistä nähdä Karjalainen ja Kemiläinen tuulettamassa osumaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Suomen A-maajoukkue lähtee Euro Hockey Tourin Channel One cupiin mukanaan muutamia maajoukkueen ensikertalaisia. Tapparan Jere Karjalainen ja Valtteri Kemiläinen kertoivat tuntemuksiaan pelien alla. Samalla puhuttiin liigapelien viihdyttävämpään suuntaan tapahtuneesta muutoksesta sekä tietenkin viime aikojen kovista taklauksista.

Leijonapaidan pukeminen on suomalaiselle pelaajalle yhä myös isänmaan edustustehtävä. Silti pelaajat luonnollisesti tietävät olevansa paremmin näkyvillä ja hyvin menneiden maaotteluiden nostavan heidän markkina-arvoaan. Sekä Jere Karjalainen että Valtteri Kemiläinen haikailevat pääsystä ulkomaille pelaamaan ja näkevät maajoukkuepelit hyvänä näyteikkunana kansainvälisille pelaajamarkkinoille.

− Kyllä minä ainakin Suomea menen sinne edustamaan, mutta totta kai samalla vähän itseäni, tunnustaa Karjalainen.

Tapparan hurja kauden aloitus antoi hiukan vääristyneen kuvan joukkueiden voimasuhteista Liigan kärjessä. Voimakkaasti joukkuettaan vahvistanut Kärpät on jo ottanut pienen kaulan Tapparaan, ja takana vaanivat nälkäiset JYP, HIFK sekä Ilves. Kemiläinen kuitenkin uskoo, että Tappara jälleen pystyy palaamaan alkukauden vahvaan vireeseen.

− Kyllä tässä kieltämättä pieni suvantovaihe on käynnissä, kertoi Kemiläinen.

Molemmat pelaajat ovat aloittaneet kautensa erinomaisesti. Karjalainen on tehnyt Liigassa eniten ylivoimamaaleja, kymmenestä maalistaan hän on peräti seitsemän iskenyt ylivoimalla. Toimiva ylivoimakuvio on ollut tehokas, mistä iso kiitos tietenkin kuuluu koko viisikolle.

Kemiläinen puolestaan on kunnostautunut enemmänkin syöttelijänä, tehot 1+23 kertovat maalisihdin olevan hiukan kateissa, sillä laukauksia hänellä on kuitenkin 134.

Tällä viikolla kovat taklaukset pelikieltoineen ovat olleet runsaasti puheenaiheina ympäri maata. Tampereella Tuukka Mäntylä menetti hetkeksi tajuntansa ja makasi pitkään jäällä hoidettavana. Mikkelissä Patrik Puistolan tilanne näytti vieläkin pelottavammalta, sillä hänestä vuosi runsaasti verta jäälle. Molemmat pelaajat toivovat, ettei vastaavanlaisia enää tapahtuisi.

− Ei toivoisi kenellekään sammuvan lampun tuolla kentällä, Karjalainen totesi.

Puhuttaessa taklattavan vastuusta on Karjalaisella selkeä mielipide: Taklauspäätöksen tekee viime kädessä taklaaja, mutta kiekollisenkin täytyy osata tiedostaa tilanteensa ja varautua kontakteihin.

Taklauksen tavoite on ensisijaisesti riistää kiekko pois vastustajalta, mutta Kemiläinen myöntää siinä olevan myös tietynlainen henkisen yliotteen hakeminen. Raja kovan ja ruman pelin välillä saattaa olla osalla pelaajista hiukan hämärtynyt.

− Taklauksella saattaa olla ehkä tarkoitus hiukan satuttaa, mutta ei missään nimessä vahingoittaa, avaa Kemiläinen taklauksien tarkoitusta.

Liigan pelitapa on pelaajien mielestä muuttunut viihdyttävämpään suuntaan, niin katsojienkin kuin itse pelaajienkin osalta. Nykykiekossa ei enää pelaajien tarvitse muodostaa juurikaan puhdasta viiden pelaajan trappia keskialueelle, vaan karvauspelaaminen on muuttunut huomattavan paljon aktiivisemmaksi.

Aktiivisempi pelitapa on tuonut pelaamiseen lisää sähköä ja energisyyttä, ja sitä kautta lisännyt myös kontaktien määrää. Kemiläinen myöntää avauspelaamisessa olevan aivan erilaisia haasteita kuin esimerkiksi viisi vuotta takaperin.

Karjalainen ja Kemiläinen jäävät kahdesta Tapparan liigapelistä sivuun maajoukkuekomennuksen myötä. Molemmat hiukan ihmettelevät sitä, ettei Liiga ole tauolla maajoukkueen pelien aikana. Heiltä jää sivuun muun muassa kuuma paikallisottelu Ilvestä vastaan, mutta he ennakoivat pientä vedonlyöntiä ja varsinkin keskinäistä kuittailua maajoukkueeseen valitun Ilves-kapteeni Eemeli Suomen välillä.

» Lähetä palautetta toimitukselle