Video: Henri Jokiharju harmittelee viimeistelystä puuttunutta terävyyttä

NHL / Haastattelu
Henri Jokiharju ja Sabres-puolustus olivat vaikeuksissa kaksi maalia iskeneen Patrick Maroonin kanssa.

Buffalo Sabres hävisi viidennen ottelunsa peräkkäin, ja alkukauden hurmiosta muistuttaa ainoastaan suhteellisen hyvä sarjasijoitus. Sabres on yhä Atlantin divisioonan kolmantena ja konferenssissaankin viides.

Yksi syy tappioputkeen löytyy vilkaisemalla Sabresin viime otteluiden tehtyjen maalien määrää. Viimeiseen viiteen otteluun Sabres on saanut aikaiseksi ainoastaan kahdeksan maalia.

Lauantainakin joukkue sai kyllä luotua tilanteita ja lauottua kohti Curtis McElhinneyn vartioimaa maalia, mutta hyvistäkin paikoista kiekko tuntui kieltäytyvän ylittämästä maaliviivaa. Tämä jonkin verran turhautti Sabres-pelaajia, varsinkin kun Lightning tuntui osuvan paljon helpommin tolppien väliin.

Sabresin puolustus ei myöskään kyennyt pelaamaan riittävän kovaa oman maalinsa edustaa, josta Lightning pääsi iskemään aivan liian monta maalia ohi Carter Huttonin.

Nuori suomalaispuolustaja Henri Jokiharju oli luonnollisesti pettynyt ja turhautunut Tukholman pelien tappioihin. Terävyyden puuttuminen viimeistelystä oli hänenkin mielestään syy tappioon, eikä kiekkokaan suostunut pomppimaan kuten vastustajalle.

Kovin huolissaan Jokiharju ei tappiosta ollut, ja hyvänä asiana hän piti sitä, että joukkue sai kuitenkin luotua maalipaikkoja. Nuorukaisen ohje kotiin palaavalle Sabresille on, että kärsivällisyyttä oman pelin parantamiseen pitää nyt löytyä.

Jokiharju joka tapauksessa nautti viikon mittaisesta vierailusta Tukholmaan. Kokemus oli  mieluinen, ja nuorelle miehelle oli tärkeää myös saada perhe katsomaan hänen pelaamistaan. Heille hän olisi suonut voiton katsottavaksi.

Omaa pelaamistaan hän ei juurikaan suostunut analysoimaan, mutta oli tyytyväinen päästessään pelaamaan alivoimaminuutteja.

− Jos joukkue on hävinnyt, niin ei kai se oma pelaaminenkaan ole ihan nappiin mennyt.

» Lähetä palautetta toimitukselle