Veteraanipuolustaja Topi Jaakola on keskellä Pelicansin sekavaa kriisiä − "Vaikeus ja pimeys on jotakin ihan muuta kuin se tilanne, jossa me olemme"

LIIGA / Haastattelu
Topi Jaakola uskoo omiensa tekemiseen.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Pelicans jatkoi vaisuja otteitaan kotikaukalossaan, kun JYP haki pisteet luvuin 6-2. Kotijoukkueen kokenut puolustaja Topi Jaakola näkee kuitenkin hyviä merkkejä joukkueen tekemisessä, eikä näe tilannetta ylitsepääsemättömän vaikeana.

Pelicansin ilta sai positiivisen sävyn heti viiden minuutin pelin jälkeen, kun kotijoukkue avasi maalihanat Antti Tyrväisen osumalla. Sen jälkeen alkoikin vieraiden näytös, kun jyväskyläläiset mättivät ottelun seuraavat kuusi maalia. Lahtelaisten kokenut puolustaja Topi Jaakola ei ollut tyytyväinen omiensa esityksiin ja antoi kunniaa vastustajalle.

− Joukkueessa oli sellanen näyttämisen halu edellisen pelin jäljiltä, ja muutenkin tässä tilanteessa. Kaikki kulttuuria vähän ymmärtävät tajuavat varmaan sen, että tuskin me tahallaan kotiyleisön edessä hävitään ja tällaista peliä esitetään, Jaakola mietti.

− Jyväskylän porukka näytti mallia 6-1 -asemassa pelaamisesta. Vaikka he johtivat viidellä maalilla, niin kiekko lähti rumpuun, kiekko lähti ränniin ja keskialueelle. He heittivät pitkiä kiekkoja, siinä oli ihailtava nöyryys pelata viiden maalin johtoasemasta huolimatta.

Lahtelaisten leirissä on tapahtunut paljon viime aikoina. Pelejä on hävitty paljon, ykkösmaalivahti Tomi Karhunen lähti Sveitsiin ja päävalmentaja Ville Nieminen sai lähteä. Jaakola ei silti ole huolissaan joukkueen ilmapiiristä.

− Jokaisella on halu kehittää tätä toimintaa ja tehdä asioita paremmin. Kiinnitettiin muutamiin yksityiskohtiin huomiota, missä voitaisi olla parempia yksilö- ja joukkuetasolla. Hyvä ilmapiiri on ollut kehittää tätä peliä, me halutaan oppia virheistä ja saada tästä oppimisprosessista mahdollisimman lyhyt, Jaakola kommentoi joukkueen tilaa.

Pelicans piti pitkän palaverin pukukopissa ottelun jälkeen. Jaakolan mukaan kyseessä ei ollut kenenkään yksinpuhelu, vaan moni oli äänessä.

− Vaihdeltiin ajatuksia ja mielipiteitä tästä meidän tilanteesta, ja että mitkä asiat korostuu tällaisilla hetkillä. Se on vain merkki siitä, että me halutaan pelata itsemme ulos tästä tilanteesta. Joka jätkä haluaa olla vaikuttamassa ja tekemässä asioita sen eteen, että homma muuttuisi. Vuorovaikuttaa täytyy toistensa kanssa, se pelkkä puhuminen ei riitä.

Jaakola on pitkällä urallaan ollut ennenkin vaikeissa tilanteissa, pitkien tappioputkien ja tuloksettomien jaksojen keskellä. Mies ei näe Pelicansin nykyistä tilannetta erityisen pahana.

− Ruotsissa pelasin kaksi vuotta putkeen karsintasarjoja. Silloin oli pitkiä tappioputkia. Tottakai aina tiedostaa tilanteen, mutta tämmöisissä tilanteissa siihen vaipuminen ei auta mitään asiaa. Silloin tarvitsee kaiken energian mitä on siihen päivittäiseen työhön, että pystyy tekemään sen parhaiten.

− Alakulo ja ahdistuneisuus ei vie kuin energiaa suorittamisesta pois. Vieroksun ajatusta siitä, että me olisimme jotenkin vaikeassa tilanteessa. Sitä osaa laittaa sen perspektiiviin, että se vaikeus ja pimeys on jotakin ihan muuta, kuin se tilanne, missä me olemme nyt, Jaakola päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle