Vesa Petäjän Peliitat valmiina Mestiksen uusintastarttiin

MESTIS / Haastattelu
Peliitat palaa tositoimiin torstaina Tampereella Kooveen vieraana.
Kuva © Jarno Hietanen
Heinolassa ei jääty laakereilleen lepäämään pitkäksi venähtäneen sarjatauon aikana. Ahkerasti harjoitellut Peliittojen nuori joukkue lähtee kevätkauteen hieman muuttuneella kokoonpanolla.

Peliittojen leirissä otettiin uutinen Mestis-pelien jatkumisesta ilolla vastaan. Päävalmentaja Vesa Petäjän mukaan tunnelma pukukopissa oli innostunut, kun tieto pelien jatkumisesta tavoitti joukkueen.

– Tunnelmat ovat tietenkin erinomaiset, kun päästään pelaamaan. Olemme harjoitelleet laadukkaasti viimeiset pari kuukautta ja nyt päästään mittaamaan tasoamme peleissä.

– Kyllähän tieto pelien jatkumisesta nosti pelaajien mielialaa ja toi entistäkin enemmän virtaa tekemiseen. Fiilis treeneissä on ollut oikeastaan koko tauon ajan hyvä. Tammikuun viimeisen viikon alussa odoteltiin tietoa kauden jatkosta ja kun sitä ei tullut, oli yleinen tunnelma melko turhautunut sen viikon ajan. Nyt fiilis joukkueessa on erinomainen.

Oletettua pienemmäksi jääneet valtion tuet saivat seuran pohtimaan osallistumistaan kevään peleihin. Ennen TPS:ään lähtöään tarvittavat rahat löi tiskiin Peliittojen taustavoimiin kuulunut Karri Rämö, joka halusi antaa koko kauden kovaa treenanneille nuorille pelaajille mahdollisuuden päästä jatkamaan pelejään. Ilman Rämön tukea Peliittojen jatko ensi kaudelle olisi ollut vaakalaudalla.

– Kaikki pelaajat ovat tietysti kiitollisia, kun Karri yhdessä valtion avustusten kanssa mahdollisti kautemme jatkon. Monet tulokaspelaajamme pyrkivät saamaan jalkaa oven väliin Mestikseen ja marraskuun loppuun päättynyt kausi olisi vaikeuttanut tätä
huomattavasti. Karrin tekoa arvostetaan siis suuresti ja sillä saattaa olla iso vaikutus joidenkin pelaajiemme uriin.

Kaikille ei käynyt yhtä hyvin. SaPKo ja RoKi joutuivat vetäytymään loppukaudeksi sivuun kaukaloista. Petäjältä löytyy myötätuntoa kovia kokeneiden joukkueiden suuntaan, mutta hän pitää kuitenkin hyvänä juttuna, että mestaruudesta päästään ylipäätään pelaamaan.

– Tietysti ikävää, että kaksi joukkuetta joutui kauden jättämään kesken, ennen kaikkea niiden pelaajien osalta, jotka nyt jäivät ilman joukkuetta. Mestikselle on varmasti kuitenkin hyvä, että kautta jatketaan ja ettei toista vuotta peräkkäin jää mestaruus jakamatta.

Kahden joukkueen jättäytyminen pois muutti Mestiksen loppukauden ohjelmaa. Joukkueet jaettiin kahteen kuuden joukkueen lohkoon. Alkukauden Ketterää, Joensuun Kiekko-Poikia, SaPKoa ja KeuPaa vastaan tahkonnut Peliitat saa nyt vastaansa tämän kauden osalta uudet tuttavuudet Tuton, Kooveen, Kiekko-Espoon, Kiekko-Vantaan ja FPS:n.

Alkukauden vastustajia ei Peliitat enää runkosarjassa kohtaa.

– Optimitilanne olisi tietenkin, että pelaisimme sarjassa kaikkia vastaan. Vallitsevassa tilanteessa on kuitenkin ymmärrettävää, ettei näin ole ja olemme tyytyväisiä, että pääsemme edes pelaamaan uusia joukkueita vastaan.

Petäjän mukaan Peliitoissa on keskitytty normaalia tiukemmin omaan pelisapluunaan lähtemättä analysoimaan liikaa vastustajia. Syyskauden pelejä ei Petäjän videonauhurissa enää pyöritellä.

– Kaikissa joukkueissa on varmasti tapahtunut kohtuullisen paljon sitten marraskuun lopun. Meidän lähestymiskulmamme varsinkin ensimmäisiin tauon jälkeisiin peleihin on keskittyä korostuneesti omaan suorittamiseemme ja jättää vastustajien pelien tiirailu vähemmälle. Alkukaudesta tuli oman lohkon pelejä tietenkin seurattua kaikkein tiiviimmin, mutta kyllä näiltä tuleviltakin vastustajilta tuli joku peli nähtyä.

Todella nuorella ja kokemattomalla joukkueella kauteen lähtenyt Peliitat sai syksyllä esimakua siitä mitä tuleman pitää. Kovassa välisarjalohkossa pelannut heinolalaisjoukkue pelasi ajoittain mukiinmenevää kiekkoa, joskin kokemattomuuden myötä jäi joitakin napsittavissa olleita pisteitä saamatta.

– Vaikka alkukauden otteisiin jäi pelillisestikin petrattavaa, pelimme oli  usein tuloksia parempaa. Loppukauden peleihin lähdemme edelleen kehittymään sekä joukkueena että yksilöinä. Uskon pelimme olevan paremmassa kuosissa kuin alkukaudella ja kehittyvän suorituksemme johtavan myös hyvään tulokseen. Pudotuspelipaikka on ollut tulostavoitteenamme runkosarjan osalta syksystä lähtien ja sitä tavoittelemme edelleen.

Mestiksen pitkän pakkotauon suurimpia hyötyjiä ovat varmastikin Peliitat ja sarjanousija FPS, jotka pääsivät alkusyksystä mittaamaan tasoaan ja harjoittelemaan tauon aikana laadukkaasti. Sarjan vaatimustaso on nyt tiedossa, joten kevääseen on helpompi jatkaa.

– Hyödyimme harjoitusjaksosta, kun pääsimme rauhassa kehittymään alkukauden kokemuksia rikkaampana. Pelimme on varmasti valmiimpaa kuin mitä se oli sarjan jäädessä tauolle. Mielenkiintoista nähdä, mihin se riittää suhteessa vastustajiin.

Pitkän tauon ja epätietoisuuden keskellä moni Mestis-pelaaja on ehtinyt vaihtaa maisemaa. Muutoksia on tiedossa myös Peliittojen kokoonpanoon. Ykköspuolustaja päätti vaihtaa pelivälineensä oppikirjoihin, mutta tilalle saapui korvaaja kautensa lopettaneesta RoKista. Tehokkaat lahtelaislainat ovat palanneet mastokaupunkiin.

Bernard Isiguzo löi hokkarit naulaan ja suuntasi opiskelujen pariin. Tilalle puolustukseemme tuli aiemmin RoKia edustanut Kasperi Torikka. Maalivahti Jakub Skarek jätti joukkueen jo joulukuussa ja pelasi viime viikolla joukkueensa sarja-avauksessa AHL:ssä. Kaikki alkukauden lainapelaajamme ovat myös palanneet tauon aikana takaisin Pelicansin vahvuuteen. Heistä mahdollisesti joku nähdään vielä tällä kaudella Heinolassakin.

Maalivahtiosastolla tapahtuu vallanvaihto, kun ykkösmaalivahdin paikan ottaa syksyllä joukkueeseen saapunut Kristian Tamminen. Alkukauden joukkuetta kannatellut Mikael Petro on lainapestillä Pelicansin U20-joukkueen mukana.

– Mikael Petro lähti Skarekin tulon myötä marraskuussa Pelicansin U20-joukkueeseen lainalle. Näillä näkymin hän jatkaa pelejään siellä ja meidän maalilla päävastuun kantaa Kristian Tamminen.

Mestis palaa ennätyspitkältä tauolta torstaina, kun Peliitat matkaa Tampereelle Kooveen vieraaksi. Heinolalaisilla on sarjan jatkuessa neljä pistettä matkaa pudotuspeleihin, jonne selviää runkosarjan kymmenen parasta. Peliitat lähtee kevätkauteen sijalta 11, kun edellä olleet SaPKo ja RoKi pyyhitään pois sarjataulukosta.

What do you want to do ?

New mail

» Lähetä palautetta toimitukselle