Vermontissa kesänsä viettäneelle Määtälle NHL-varaus tuli yllätyksenä: ”Valmentaja laittoi treenit poikki”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Määttä johtaa Nuorten Leijonien kakkosketjua.
Kuva © Tiia Honkamaa tiia.honkamaa@jatkoaika.com
Edmonton Oilersin varaus Joel Määttä viilettää Suomen kakkosketjun keskellä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa tulevassa kotihallissaan.

Suomen kakkosketjua johtava keskushyökkääjä Joel Määtän nimeäminen vuodenvaihteen koronan vuoksi keskeytettyyn turnaukseen tuli pienoisena yllätyksenä kiekkokansalle. Pohjois-Amerikassa Vermontin yliopiston joukkueessa pelaava Määttä oli tätä ennen esiintynyt Nuorten Leijonien riveissä vain kolmessa harjoitusottelussa Tšekin neljän maan turnauksessa elokuussa 2021.

Uudelleen järjestettyjen kisojen kokoonpanossa Määtän näkyminen ei kuitenkaan yllättänyt, sillä tynkäkisoissa pelaaja osoitti olevansa hyvä kahden suunnan keskushyökkääjä, joka pystyy pelaamaan niin tulosketjussa kuin nelosessa. Kisoissa syntyi tuolloin myös kahdessa ottelussa tehot 2+1=3.

– Yleensä mulla on joukkueessa puolustavampi rooli. Puolustan ja pelaan alivoimaa paljon.

Pohjois-Amerikassa kaudesta 2019–20 asti pelannut Määttä siirtyi Yhdysvaltojen junioreiden pääsarja USHL:stä yliopistosarja NCAA:han viime kaudeksi. Jokeri-kasvatti summasi Jatkoajalle eroavaisuuksia Suomen ja yliopistosarjan välillä.

– Onhan se vähän erilaista pelata kuin kotimaassa, kun siellä ei ole niin paljon pelejä ja paljon treenataan. NCAA on tosi hieno sarja ja tosi kova sarja.

Entä mitä opiskelet kiekkoilun ohessa?

– En mä vielä mitään opiskele, että katsotaan sitten joskus, Määttä naurahti.

NHL-varaus yllätti

Edmonton Oilers varasi Määtän tämän kesän varaustilaisuuden seitsemännellä kierroksella ja nyt helsinkiläinen viilettää joukkueen kotijäällä kisoissa.

– Kyllähän se vähän yllätyksenä tuli. Oltiin siinä joukkueen kanssa jäällä ja valmentaja laittoi treenit poikki kertoakseen Oilersin varanneen mut. Se oli aika siistiä, mutta kyllä se aika yllätyksenä tuli.

– Olin jo täällä pari viikkoa sitten joukkueen kehitysleirillä, niin tämä on entuudestaan tuttu paikka. Mutta on hienoa olla jo täällä taas.

Tulevalla kaudella Määttä jatkaa Vermontin yliopistojoukkue Catamountsin riveissä, mutta pelaajan haaveissa siintää NHL-ura.

– Yliopiston jälkeen sitten tietenkin olisi tavoitteena päästä Oilersin kokoonpanoon. Mutta sen näkee sitten ja se on sen ajan murhe.

Catamountsin joukkueesta myös saksalaispuolustaja Luca Münzenberger varattiin kesän 2021 varaustilaisuudessa Oilersiin, joten kaksikko saattanee pelata yhdessä myös tulevaisuudessa.

Latvialaiset antoivat haastetta tiistain avausottelussa

Kisoihin Määttä lähti Vermontissa vietetyn kesän jälkeen eikä turnauksen erikoinen ajankohtakaan tuottanut miehelle ongelmaa.

– Ei ollut vaikuttanut harjoitteluun. On ollut mukava saada paljon pelejä ennen kauden alkuun.

Kisoissa Määtän vierellä kakkosketjussa viilettävät Roby Järventie ja Kasper Simontaival, joiden kanssa yhteispeli on sujunut mutkattomasti.

– Ensimmäinen peli meni ihan hyvin meidän kentältämme. Meillä oli vaikeuksia pelin alussa, kun Latvia pelasi todella kovaa trappia ja me ei oikein saatu tehtyä mitä haluttiin. Mutta voitto tuli kotiin ja se on tärkeintä.

– Mun ketjukaverit ovat tosi hyviä pelaajia. Me ollaan myös kavereita kentän ulkopuolellakin, niin se auttaa meidän yhteispeliämme.

Peliä on hiottu uomiinsa niin Vierumäellä kuin Edmontonissa järjestetyissä harjoitusotteluissa, mutta tehtävää on vielä edessä. Rohkeasti pelaava Tšekki tuokin torstaina joukkueelle uuden haasteen.

– Varmaan hyökkäyspäässä pitää aika paljon parantaa. Varmaan sellaisia pieniä juttuja koko joukkueella, joihin tulisi keskittyä ja sitten hyvä tulee.

– Tšekki luistelee kovaa ja vääntää paljon, niin meillä pitää olla valmis pelaa kovaa peliä.

Nuoret Leijonat kohtaavat Tšekin torstaina Suomen aikaan klo 21.

» Lähetä palautetta toimitukselle