Venla Hovi on vaihtanut roolia pelaajasta valmentajaksi.
Kuva © Getty Images

Venla Hovi on edennyt jättiaskelin valmentajan uralla: "En olisi uskonut olevani tässä ruudussa näin nopeasti"

Haastattelu

Venla Hovi on tuttu nimi naisten jääkiekkoa seuraaville. Pelaajauralla maaotteluita kertyi peräti 207 ja ura päättyi vuoden 2019 MM-kotikisojen loppuottelun tunteiden vuoristorataan.

Hovi aloitteli valmentajan uraansa jo viimeisinä pelivuosinaan pelaamisen ohessa Manitoban yliopistojoukkueessa. Valmennuspolku sai alkunsa, kun hänelle aukesi mahdollisuus ryhtyä joukkueen taitovalmentajaksi.

Nykyään Hovi toimii ensimmäistä kauttaan PHF-joukkue Metropolitan Rivetersin päävalmentajana. 

Hovin tie valmentajana on toistaiseksi vielä lyhyt, mutta edennyt yllättävän vauhdikkaasti.

– Olen todella yllättynyt siitä, kuinka vauhdikas etenemistahti on ollut. En olisi uskonut olevani tässä ruudussa näin nopeasti, mutta elämä osaa yllättää.

Pesti päävalmentajana ammattilaissarjassa tuo mukanaan odotuksia, mutta Hovi ei anna paineiden pilata tunnelmaa.

– Tuntuu hyvältä ja haastavalta samanaikaisesti. Tunnen itseni maailman onnekkaimmaksi saadessani tehdä tätä työtä kokopäiväisesti. Vaadin itseltäni paljon, ja se tuo paineita niskaan, mutta onnellisuus täyttää mielen.

Mahdollisuus valmentaa ammattilaisena ei tullut tilauksesta. Oma aktiivisuus toi mukanaan kelpoja tarjouksia, mutta ei Hovin etsimää paikkaa.

– Mahdollisuus tuli kyllä puskista. Kanadassa sain valmennuskokemusta nuorempien parissa ja halusin siitä korkeammalle tasolle valmentamaan. Peliuran päättymisen jälkeen oli vietettävä hetki taukoa, koska tuntui, että jääkiekkoa oli ollut niin paljon.

– PHF:ään päädyin siten, että otin itse yhteyttä joukkueisiin, joista tarjottiin apuvalmentajapaikkoja. Yliopistopuolelta tarjottiin houkuttelevia pestejä, mutta en tarttunut niihin, Hovi kertoo.

"Pyrin jatkuvasti pois omalta mukavuusalueelta"

Valmistuttuaan yliopistosta Hovi pelasi vielä yhden kauden CWHL:n Calgary Infernossa, jonka jälkeen hän muutti takaisin Winnipegiin.

Jets Hockey Development tarjosi hänelle kokoaikaisen taitovalmentajan roolin, jonka lisäksi Hovi työskenteli yliopistojoukkueen apu- ja taitovalmentajana. Hovi ei ole valmentajana asettanut itselleen toistaiseksi suuria tavoitteita.

– Ensinäkin tuntuu hyvältä, ettei tarvitse asettaa samanlaisia päiväkohtaisia tavoitteita kuin pelaajana. Haluan koko ajan oppia lisää ja uutta. Pyrin jatkuvasti pois omalta mukavuusalueelta, mutta tärkeintä on nauttia siitä, mitä teen.

Hovin sanoista paistaa läpi innostus uudesta mahdollisuudesta. Eurooppalaiset valmentajat Pohjois-Amerikan kiekkosarjoissa eivät ole yleinen ilmiö, varsinkaan päävalmentajana.

– Kun keväällä otin paikan vastaan, jännitti se hieman, mutta päätöstä ei tarvinnut kuitenkaan kauaa hautoa.

– Jatkuvasti pyrin oppimaan ja kehittymään – jos jokin ei onnistu, otetaan tarvittaessa askel taaksepäin, Hovi taustoittaa.

Valmistelut ovat vaatineet ponnisteluja

Kuluvaan kauteen Hovi aloitti valmistautumisen keväällä heti pestinsä alettua. Palikat olivatkin melkoisen levällään viime kauden jäljiltä.

Hovi ei tyytynyt siihen mitä oli, vaan hän halusi lisää ja latoi vaatimuksia pöytään sopimuksen ehdoiksi.

– Keväästä saakka on mietitty tätä kautta. Olen kerännyt ympärilleni hyvän porukan, olen aktiivisesti kysynyt kokeneemmilta valmentajilta apua ja en pelkää ottaa puhelinta käteen jos tarvitsen apua, Hovi avaa.

– Viime kauden joukkueesta on jäljellä vain kolme pelaajaa, joten pakka on mennyt uusiksi. Kun suostuin valmentajaksi, minulla oli vaatimuslista seurajohdolle asioista, jotka tarvitsevat muutosta. Jääaikaa piti tulla lisää, nyt sitä on tuplaten viime kauteen verrattuna.

Hovi johtaa Rivetersiä vankalla otteella.
Kuva © Getty Images

Hovin aloitteesta joukkueen harjoitusmahdollisuudet ovat parantuneet selvästi.

– Toinen vaatimus oli, ettei pelaajien tarvitse kantaa varusteitaan hallista toiseen, ja nyt meillä on myös oma kunnon pukukoppi. Vaadin myös, että jääharjoittelu tapahtuu yhdeksältä aamulla, ei yhdeksältä illalla.

– Harjoittelemme neljä kertaa jäällä viikoittain, lisäksi pari oheisharjoitusta.

Hovin pelikirja perustuu työntekoon. Riveterissä kaikki tehdään yhdessä periaatteella "hunt, fast, together".

– Pelisysteemini on puolustuksen osalta suomalainen eli puolustetaan viisikkona ja ei laiskotella. Pelin pitää kokonaisuudessaan olla nopeaa – ei kuskata liikaa kiekkoa, reagoidaan tilanteisiin nopeasti.

– Haluan antaa pelaajille vapauksia luovuuteen enkä kahlita liikaa. Keskiössä on tehdä peli ahtaaksi vastustajalle, Hovi kertoo.

"Haluan antaa pelaajille vapauksia luovuuteen enkä kahlita liikaa."

Hovi on luottavainen pelaajistonsa kykyihin pelata hänen näköistään jääkiekkoa.

– Joukkuetta totutellaan visuaaliseen oppimiseen. Videoita on kelattu ahkerasti, ja pelaajat ovat yllättäneet nopealla oppimisellaan. Joukkueemme identiteetti perustuu tapoihin, joita harjoitellaan päivittäin.

Hovi ei osaa nimetä selvää voittajasuosikkia sarjassa, kun muutoksia on tullut runsaasti joka puolella.

– Tasaista tulee olemaan, panostusta on tullut lisää taloudellisessa mielessä. Joukkueissa on paljon muutoksia viime kauteen verraten, ja kaikilla mahdollisuus voittaa kenet tahansa, Hovi toteaa.

Uusia mahdollisuuksia

PHF on Hovin mielestä hyvässä vauhdissa parempaan, ja hän toivoo parannusten jatkuvan.

– On otettu jättiaskel eteenpäin eikä hidastumisen merkkejä näy. Vaatimustaso nousee koko ajan kohti ammattimaisuutta.

– Suurin osa Rivetersin joukkueesta pelaa täyspäiväisinä, ja tällä tavoin yritetään näyttää esimerkkiä muille laadukkaasta tekemisestä, Hovi tuumaa.

Kahdesta pohjoisamerikkalaisesta ammattisarjasta Hovi ei halua puhua paljoa.

– En halua kommentoida sellaista, johon en voi vaikuttaa. Valitettavasti pohjoisamerikkalaiset pelaajat ovat jakautuneet kahteen leiriin.

– PWHPA:ssa on vain vähän joukkueita (4), ja pelaajat vaihtavat joukkuetta koko ajan. Muutenkin tällä hetkellä ottelut ovat vain näytösluonteisia, Hovi kertoo.

Eurooppalaisille on tilausta PHF:ssä, varsinkin Euroopan parhaimmistolle. Hovin mukaan Euroopasta tulevat pystyvät sopeutumaan kapeaan kaukaloon niin halutessaan.

– Täällä pelaavat eurooppalaiset ovat pääosin arvokisakävijöitä. He ovat sopeutuneet nopeasti pieneen kaukaloon, jossa ratkaisuja täytyy tehdä ripeästi.

– Parhaiden pohjoisamerikkalaisten puuttuessa Euroopasta löytyvät seuraavaksi parhaat monilta osin. Tarkoituksena on kuitenkin auttaa pohjoisamerikkalaisia nuoria yliopistosta valmistuneita uralla eteenpäin.

Rivetersissä pelaa kolme suomalaista juurikin Hovin kontaktien ansiosta.

– Suomalaiset ovat tuoneet mukanaan suomalaisen tavan tehdä töitä. He ovat olleet johtajia niin jäällä kuin sen ulkopuolella. He ovat entuudestaan tuttuja, joten se jouhevoittaa asioiden etenemistä.

Hovilla on kannustavia terveisiä suomalaisille naiskiekkoilijoille.

– Kovassa sarjassa pelaamisesta ja siitä saatavasta palkasta kiinnostuneiden suomalaisten kannattaa olla rohkeasti yhteydessä PHF-seuroihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle