Veli-Matti Tiuraniemi uskoo KeuPa HT:n haastavan Ketterän - "Meillä on tosi hyvä nippu"

MESTIS / Haastattelu
Uutta vauhtia uralleen hakeva Veli-Matti Tiuraniemi uskoo KeuPa HT:n iskukykyyn.
Kärpistä KeuPa HT:hen siirtynyt Veli-Matti Tiuraniemi lähtee luottavaisin mielin alkavaan kauteen. Omalle joukkueelleen hän povaa menestymistä. Mestiksen kansainvälistymisen hän ottaa avosylin vastaan ja unelmoi liigakarsintojen paluusta.

Viime kaudelle Suomeen ja Kärppiin viiden vuoden reissultaan Yhdysvaltojen yliopistosarjoista palanneelle Veli-Matti Tiuraniemelle tulokaskausi ei ollut suunnitelmien mukainen. Kärppien pakistoon oli vaikeaa murtautua, joten rooliksi muotoutui reissumiehen rooli ja peräti neljä eri seuraa. Kauden aikana hän pelasi Liigaa Kärppien lisäksi Jukureissa sekä SaiPa:ssa ja Mestistä Hermeksessä.

Yksi syy Mestikseen ja KeuPa:aan siirtymiselle olikin halu pysyä kauden ajan samassa joukkueessa. Siirtyminen joukkueesta toiseen tuo omat ongelmansa, vaikka Tiuraniemi hyväksyykin pelin lainalaisuudet.

− Kyllähän se plussaa olisi, jos ei tarvitsisi hirveästi vaihtaa paikkakuntaa, mutta kyllä olen sille edelleenkin avoimena. Kyllä jääkiekkopiireissä pelaajat todella hyvin ottavat vastaan uudet tulijat, pätkätyöläisetkin. Sen suhteen ei koskaan mitään ole ollut. Enemmänkin sitten pelisysteemien ja -suunnitelmien puolelta. Välillä saattaa muistaa edellisen joukkueen pelitapaa ja tehdä siten virheen.

Viidestä Yhdysvalloissa vietetystä kaudesta Tiuraniemelle jäi  hyviä muistoja. Ensimmäinen kausi meni USHL:n Dubuquessa ja viimeiset neljä NCAA: n Mainen yliopiston riveissä.

− Hyviä elämänkokemuksia varsinkin siltä reissulta sai. Samalla näki, millaista jääkiekkoa siellä pelataan. Hyvin erilaistahan se oli kotimaiseen kiekkoon verrattuna, todella suoraviivaista ja nopeaa. Rahoitusalaa siellä opiskelin ja sikäläinen tutkinto taitaa vastata täkäläistä kandin tutkintoa.

Juniorivuosinaan Tiuraniemi teki hyviä tehoja puolustajaksi ja jatkoi samaa vielä USHL:ssä. Yliopistosarjassa tehoja syntyi kuitenkin jo vähemmän ja viime vuosi oli rikkonainen.

− Yliopistosarja on niin paljon kovempi sarjana mitä meidän U20-sarjamme, ei siellä samalla tavoin päässyt pisteitä keräämään. Toki minulla oli hiukan vastoinkäymisiäkin niiden vuosien varrella. Viime kaudella ei oikein kunnolla tullut peliminuuttejakaan, sekin vaikutti.

Nyt Tiuraniemi satsaa kiekkoiluun ja hakee uutta nousua uralleen Mestiksestä. Mitään tiukkaa aikataulua hän ei kuitenkaa ole vielä asettanut.

− Nyt on tarkoitus hakea uutta vauhtia uralle Mestiksestä. Pyrin pelaamaan mahdollisimman hyvän kauden täällä ja auttamaan joukkuetta. Mitään varsinaista aikataulua Liigaan pääsemiselle en ole asettanut, täytyy muutoinkin katsoa mitä elämä eteen tuo.

Alkavalle kaudelle puolustaja ennustaa kärjestä löytyvän kestosuosikki Ketterän, mutta muistuttaa myös oman joukkueensa vaarallisuudesta.

− No en ole vielä niin hyvin päässyt sisälle Mestikseen, että osaisin analysoida sen tasoa. Itselläkin ollut vielä hiukan hakemista. Ketterähän on monta vuotta ollut hyvä. Aika tiukkoja pelejä pelattiin heitä vastaan Suomen Cupissa, joten sanotaan KeuPa toiseksi.

Tiuraniemen mukaan KeuPa:n vahvuus on tasaisesti hyvä joukkue, josta ei heikkoja lenkkejä löydy. Pelitapa on hänelle ja varmasti myös yleisölle mieleen.

− Meillä on ihan hyvä nippu kasassa, Taitavia hyökkääjiä, hyvä pakisto ja luotettavat veskarit. Paketti tuntuu olevan ihan hyvin kasassa. Itse ainakin pidän meidän hyökkäävästä pelityylistä ja uskon meidän tekevänkin aika paljon maaleja alkavalla kaudella.

Mestiksen kiinnostavuus nousi tälle kaudelle melkoisesti, kun latvialainen HK Zemgale liittyi sarjaa. Useampikin baltialainen seura on ilmaissut halunsa tehdä samoin. Jokereiden yhteydessä vielä kun kerrottiin,että Liigaan pystyy edelleen nousemaan Mestiksen kautta, nousi mielenkiinto Mestistä kohtaa vieläkin suuremmaksi. Tiuraniemi on ainakin molemmista innoissaan.

− Itse kyllä tykkään laajentumisesta. Todella hienoa päästä käymään Latviassa pelireissulla. Mielelläni näkisin joukkueita tulevan ulkomailta enemmänkin. Karsintojen palauttamisen puolella olen ilman muuta., ne pitäisi ehdottomasti pelata joka vuosi.

Omasta joukkueestaan hän odottaa yhdeltä nuorelta hyökkääjältä läpimurtoa.

− Mikko Perttu on sellainen kaveri, jota ilman muuta kannattaa seurata.

» Lähetä palautetta toimitukselle