Vakuuttava Lassi Lehtinen torjui Lukon voiton päähän Suomen mestaruudesta: "Äijät blokkailee upeasti laukauksia ja taistelee muutenkin henkensä edestä"

LIIGA / Haastattelu
Lehtisen nollapeli mureni yhdeksän sekuntia ennen loppua.
Kuva © Timo Savela
Rauman Lukko nappasi eleettömällä esityksellä voiton Turusta. Lukko hallitsi kolmannen finaalin tapahtumia, mutta varsinkin päätöserässä TPS:lla oli omat paikkansa. Suomen mestaruus on tiistaina katkolla Lukolle.

Rauman Lukko oli tyly vieras, kun se kukisti maanantain kolmannessa finaaliottelussa TPS:n lukemin 3–1. Yksi ottelun Lukko-sankareista oli maalivahti Lassi Lehtinen, joka torjui ottelussa 21 kertaa. Lehtinen oli Lukon esitykseen tyytyväinen.

− Kyllä se oli meiltä kovaa taistelua ja ei se voitto helpolla irronnut, Lehtinen toteaa.

Lukon loistavasti toimiva puolustuspelaaminen on tarkoittanut sitä, että vastustajien laukaisumäärät ovat usein todella matalia. Nuoren maalivahdin torjuntaprosentti on laskenut runkosarjasta, mutta päästettyjen maalien keskiarvo on silti huikea 1,59. Vähäinen torjuntamäärä asettaa maalivahdille pieniä haasteita

− No jotenkin koitan siinä pelissä pysyä mukana, ei se helppoa ole. Se kuuluu kuitenkin tähän bisnekseen.

Lukon puolustuksen kiekollinen suoritusvarmuus on varsin huikeaa katseltavaa. Lehtinen jakaa laadukkaalle puolustuskalustolle kiitosta.

− Kyllähän meillä aika tiivis puolustus on. Äijät blokkailee upeasti laukauksia ja taistelee muutenkin henkensä edestä. Kyllä siinä on kiva maalivahdin pelata, toteaa ottelun jälkeen puhelimella tavoitettu Lehtinen.

Suomen mestaruus on katkolla Lukolle tiistaina. 22-vuotiaan Lehtisen mukaan voittavaa reseptiä ei tarvitse vaihtaa.

− Lähdetään valmistautumaan huomiseen peliin ihan normaalisti. Ei voi missään nimessä mennä asioiden edellä ja se on varmasti tärkein asia.

» Lähetä palautetta toimitukselle