Nuoret Leijonat koki karvaan jatkoerätappion Kanadalle MM-finaalissa. Suomen ykkösketjua johtanut Aatu Räty oli ylpeä joukkueensa taisteluilmeestä.
− Tietenkin harmittaa tappio, mutta olen todella ylpeä joukkueen pelaamisesta. Ihan huikea kolmas erä oli. Kaikkien aikojen comeback. Saatiin paljon paikkoja luotuja, juuri ne alivoimatapot siinä lopussa ja koko pelin aikana muutenkin.
− Sanon, että me voitimme hopeaa. Tämä on meiltä hieno saavutus ja olen todella ylpeä kaikista jätkistä.
Kahdessa ensimmäisessä erässä Suomi pystyi taistelemaan hyvin, mutta maalit jäivät saavuttamatta.
− Kopissa puhuttiin, että pelataan vaan niin hyvin kuin voidaan, että ei tässä tarvitse mihinkään säästellä. Pitkän turnauksen viimeinen peli. Pelasimme oman turnauksemme parasta lätkää.
Ohjeistus pelasi, sillä joukkue nousi 2−0 tappiotilanteesta tasoihin ja vei ottelun jatkoerään. Suomi oli hyvin lähellä jo voittaa ottelun, mutta Kanadan Mason McTavish onnistui nappaamaan kiekon juuri maaliviivan päällä.
− Jatkoerässä oli paljon tunnetta. Meillä oli mielestäni hyviä paikkoja. Mielestäni hallitsimme peliä. Siinä oli mestaruuskin ihan sentin päässä, että kyllä se lähellä oli.
Suomen alivoima on ollut kuuma puheenaihe kisojen aikana, mutta tänään se toimi täydellisesti.
− Sitouduimme täysillä alivoimaan. Turnauksen alussa alivoimamme oli yksi heikkouksistamme, mikä oli minusta outoa, sillä meillä on niin paljon alivoimapelaajia joukkueessamme ja luotimme systeemimme. Tänään onnistuimme hyvin ja blokkasimme laukauksia.
− Minusta tuntuu, että he peluuttivat vain heidän ykkösylivoimaansa, joten meillä oli koko ajan uusia jätkiä jäällä voittamassa kamppailuja. Jos ottelusta ei olisi tullut niin rikkonaista jäähyjen takia, mulla on luotto, että oltaisiin pystytty peli ratkomaan.
Rädyn isoveli Aku Räty on myös tuttu alle 20-vuotiaiden kisoista. 2020 kaksikko pelasi joukkueessa yhtä aikaa ja 2021 Aku oli voittamassa Nuorien Leijonien mukana pronssia. Saako Aatu Räty nyt hopeallaan perheen kerskailuoikeudet?
− Joo, mulla on nyt perheen kirkkain mitali arvokisoissa, mutta ehkä en tuo sitä hänelle esille lähiaikoina.