Uudistunut TUTO tähtää kärkisijoille – "Selkeä linjaus, että nuoria on paljon"

MESTIS / Haastattelu
Antti Virtasella alkaa kolmas kausi päävalmentajana. Toiveissa ehjä kausi.
Kuva © Jarno Hietanen
Päävalmentaja Antti Virtasella on tavoitteena nostaa TUTOn sijoitusta viime kausista. Nuoren joukkueen päämäärä on kunnianhimoinen, mutta saavutettavissa.

Mestis-kausi on alkamassa positiivisemmassa valossa kuin vuosi sitten. TUTO Hockeyn päävalmentaja Antti Virtanen on lähdössä kauteen luottavaisena ja hyvällä mielellä.

Koronatilanne on helpottunut ja Liigakauden alku on osoittanut jälleen, miten suuri merkitys on yleisön saamisella peleihin. Ottelut ja pelaajat saavat lisää virtaa ja ottelutapahtumissa on jälleen kaivattua tunnelmaa.

Virtasen kolmas kausi päävalmentajana alkaa siis hyvissä merkeissä ja päällimmäisenä toiveena Virtasellakin on ehjä kausi.

Sopimuspelaajilla pysyvyyttä arkeen

Viime kaudella pudotuspeleissä ensimmäiseen vaiheeseen jäänyt TUTO lähtee kauteen nuorella, viime kautta stabiilimmalla kokoonpanolla. Aiemmin lainayhteistyötä Tapparan kanssa tehnyt joukkue luottaa nyt omiin sopimuspelaajiinsa.

Antti Virtanen näkee yhteistyön päättymisessä valoisan puolen. Liikkuvia osia on vähemmän.

– Pelaajat ovat kaikki meidän omia sopimuspelaajia. Se auttaa ketjujen kasaamista ja ylivoimapelaamista, ettei kentälliset elä ja muutu viikoittain.

TUTOlla ei ole lähtökohtaisesti suunnitelmissa vahvistaa joukkuetta lainapelaajilla vaan luottoa omaan miehistöön löytyy.

– Tällä hetkellä ei ole ajatusta eikä tarvetta lainapelaajien hankintaan. Jos lainoja tulee, pyritään siihen, että ne ovat koko kauden mittaisia eikä lyhyitä muutaman viikon lainoja. Meillä on nyt iso rosteri ja ajatus on se, että omilla mennään.

Joukkue rakentuu ylivoima edellä

Korona-aika on tuonut haasteensa harjoitteluun ja joukkueiden talouteen. Joukkueen rakennus on kuitenkin Virtasen mielestä onnistunut hyvin ja resursseihin nähden on löytynyt hyviä pelaajia. Turku kaupunkina on vetovoimainen niin työpaikkatarjonnan kuin viihtyvyydenkin kannalta.

– Rahaa ei ole paljoa, mutta saatiin hyviä pelaajia. Turkuun on helppo saada pelaajia, minkä näen isona etuna, Virtanen pohtii.

Viime kauden Mestiksen neljänneksi heikoimmalla ylivoimajoukkueella riittää petrattavaa erikoistilannepelaamisessa. Ongelmaan on reagoitu. Joukkueeseen on pyritty tuomaan lisää ylivoimaosaamista esimerkiksi viime kauden pelaamatta olleen, TUTOon paluun tekevän Alexander Nikulinin hankkimisella. Ylivoimavalmentamiseen ei joukkueessa ole tehty mitään muutosta, ylivoima toteutuu pelaajavetoisesti.

– Meillä on joukkuetta rakennettu ylivoimaosaamista ajatellen. Nikulin tuo roppakaupalla erikoistilanneosaamista ja puolustuksessa Roni Allén.

– Ylivoimapelaaminen tulee pelaajilta, se on enemmän heidän tehtävä. Me autetaan ja näytetään videoita, kysytään ja välillä kyseenalaistetaan. Ei määrätä miten pelataan, kertoo Virtanen ylivoimapeluutuksesta.

Kokoonpanoa nuorennettu tarkoituksella

TUTOn kokoonpano on nuorentunut muutamassa vuodessa merkittävästi ja kauden startatessa joukkue on yksi sarjan nuorimmista. Nuorten pelaajien hankkiminen ja nostaminen A-junioreista kokoonpanoon on osa TUTOn strategiaa, joka mahdollistaa pelaajien liikuttelun sarjatasojen välillä.

Tavoitteena on taata kehittäviä peliminuutteja jokaiselle.

– Me tehdään myös Kaarinan (HC Indians) kanssa yhteistyötä. Jos pelaaja jää pienille minuuteille meillä, joko A-junioreista tai Kaarinasta haetaan lisäminuutteja.

TUTO luottaa nuoriin ja panostaa heidän kehittämiseensä. Nuorilta myös toivotaan ja odotetaan seuraavan kehitysaskeleen ottamista. Kaksi nuorta kehittyvää pelaajaa nousee erityisesti päävalmentajan mieleen.

Marek Blaha on yllättänyt harjoituskaudella. Hänen ominaisuutensa sopivat meidän pelityyliin hyvin: hyvä luistelu, taitava ja hyvä pelikäsitys. Myös esimerkiksi Joel Lammi on ollut erittäin hyvä.

Sarjan supistaminen ei huoleta

Mestiksen joukkuemäärää vähennetään kahdella kauden päätteeksi, kun kaksi heikointa joukkuetta siirtyy sarjaporrasta alemmas. Virtanen pitää tätä hyvänä asiana ja ennen kaikkea normaalina kilpaurheiluna.

TUTOn toimintaan putoamisuhalla ei Virtasen mukaan pitäisi olla vaikutusta, sillä joukkueen tavoitteet ovat toisessa päässä sarjataulukkoa.

– Jotain on tehty väärin, jos ollaan siellä, Virtanen naurahtaa.

– Se tuo mielenkiintoa ja säilyttää kilpailun kauden loppuun asti. Meidän tavoite on runkosarjan neljän parhaan joukossa. Se on joukkueen asettama tavoite ja mielestäni se on hyvä ja kunnianhimoinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle