Turhautunut Otto Hokkanen: "Emme voi antaa neljää maalia pelissä, jota johdamme"

LIIGA / Haastattelu
Otto Hokkasen ja SaiPan kausi päättyi tappioon katkeralla tavalla.
SaiPan kausi päättyi sille tältä kaudelta niin tutulla tavalla. Joukkue aloitti pelin hyvin, mutta lopulta saldoksi tuli tappio.

SaiPan koko viimeinen viikko sujui samalla kaavalla. Sekä HIFK:ta, KooKoota että Pelicansia vastaan joukkue menetti vähintään kahden maalin johdon ja hävisi. Kaikkiaan näitä otteluita nähtiin kauden aikana kuusi, sillä aiemmin sama kohtalo oli käynyt myös JYPiä ja Ässiä vastaan. KooKoota vastaan SaiPan kahden maalin johtoasema suli kahteen otteeseen.

− Turhauttavaa tämä on. Joku keino pitää löytää tulevaisuuteen, että nämä pelit kääntyvät meille, SaiPan hyökkääjä Otto Hokkanen kommentoi.

Hokkanen näkee, että erityisesti joukkueen henkinen kantti on ollut heikko, ja tähän asiaan pitää saada muutos.

− Varmasti henkisellä puolella pitää parantaa. Jos johdamme peliä, emme voi antaa vastustajalle neljää maalia. Niistä pitää ratkaista pelit omille.

Hokkanen koki haikeutta pelissä, sillä kauden viimeinen peli merkitsee käytännössä aina joillekin pelaajille viimeistä ottelua joukkueessa. Vielä tässä vaiheessa ei tarvitse ajatella niitä, jotka SaiPan lähtevät, mutta Hokkasen sopimus jatkuu ensi kauteen.

− Aina joukkueet muuttuvat kauden jälkeen jollain tavalla. Tämä kauden lopussa ollut joukkue pelasi tasaisia pelejä ja se oli hieno porukka.

Pudotuspelimahdollisuudet menettänyt joukkue haluaa usein näyttää kaikkensa runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan, eikä SaiPa tehnyt lauantaisessa ottelussa siihen poikkeusta, siinä missä vierailija Pelicansilla oli ottelussa panos kotiedusta puolivälieriin.

− Viimeisessä pelissä oli paljon porukkaa ja heille olisimme halunneet ottaa voiton. Sen kannalta harmittaa erityisesti, Hokkanen toteaa.

Nyt SaiPan organisaatiossa niin johtohenkilöillä kuin pelaajillakin on aika analysoida mennyttä ja tehdä tarvittavat muutokset, että samanlainen meno ei jatku tulevalla kaudella.

− Mennyttä ei voi muuttaa. Meidän on löydettävä keinot, millä tästä päästään yli, ja tulevaisuudessa voitot tulevat tälle joukkueelle, Hokkanen päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle