Tuomas Liitola valmentaa positiivisen kautta – ”Realistinen tavoite on nousta kärkijoukkueeksi”

Naisten Liiga / Haastattelu
Tuomas Liitola joukkoineen on kääntänyt katseensa jo tuleviin koitoksiin.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Nousijajoukkue RoKi osoitti epäilijöilleen kuuluvansa pysyvästi Naisten Liigaan. Positiivisen lähestymistavan kautta valmentava päävalmentaja Tuomas Liitola uskoo seuran nousevan lähitulevaisuudessa liigan kärkijoukkueiden joukkoon. Olosuhteet sekä seuran tuki auttavat tässä todella paljon.

RoKin ensimmäistä kautta Naisten Liigassa voidaan hyvällä omatunnolla sanoa onnistuneeksi, vaikka joukkue joutuikin alempaan jatkosarjaan. Sarjapaikka ensi kaudelle varmistui hyvissä ajoin ja kehitystä tapahtui niin joukkueessa kuin varsinkin sen pelaajissa. Tämän myöntää myös päävalmentaja Tuomas Liitola.

− Isoin kasvu tapahtui yksilöissä. Meillä oli todella paljon nuoria pelaajia, joiden kanssa käytiin melkoista oppikoulua. Heidän kanssaan otettiin isoja harppauksia kauden aikana. Toki välillä jouduttiin ottamaan takapakkia ja lähestymään asioita eri kantilta. Joukkueen kasvaminen tapahtui yksilöiden kasvamisen kautta. Pelaajat, niin nuoremmat kuin kokeneemmatkin, menivät todella paljon eteenpäin kauden aikana.

Rovaniemeläiset olivat tehneet monen vuoden ajan pitkäjänteistä työtä tavoitteenaan nousu Naisten Liigaan. Nyt kun se vihdoin tapahtui, niin valmentajan mukaan uusi tavoite nousi välittömästi tyytyväisyyden edelle.

− Varmasti oli unelman täyttymistäkin mukana, mutta enemmänkin siellä paloi sellainen kunnianhimo ja halu saavuttaa seuraava tavoite eli ylempi jatkosarja. Sellaista Naisten Liigaan pääsemisen tyytyväisyyttä ei ollut havaittavissa.

RoKi osoitti olevansa liigakelpoinen ja uskottava organisaatio, myös kaukalon ulkopuolella.

"Realistinen tavoite on nousta Naisten Liigan kärkijoukkueeksi."

− Koitimme saada joka osa-alueella toimintamme paremmaksi, niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Pystyimme tekemään organisaatiosta vahvan ja kaukalossa pelaavasta joukkueesta hyvän. Totta kai vielä on parannettavaakin, mutta hyvällä tiellä ollaan.

Vaikka toiminta onkin hyvällä mallilla, niin halu toiminnan kehittämiseen on kova.

− Toimintakulttuurin ja -ympäristön kehittäminen, sitä me pystymme viemään koko ajan eteenpäin. Toiminta on avointa ja perustuu urheilullisuuteen. Samalla myös taustatoimintoja täytyy pystyä kehittämään. Varainhankintaa pitää viedä eteenpäin sekä valmennuksen osaamista kehittää. Emme voi jäädä tyytyväisenä makaamaan nykyiseen tilanteeseen.

Rovaniemellä katseet on suunnattu kohti kärkeä.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Seuran tuki on tärkeä

Rovaniemellä naisjoukkueita ei ole jätetty oman onnensa nojaan, vaan seura tukee ja auttaa heitä monin tavoin. Pelaajilla on mahdollisuus harjoitella poikajoukkueiden kanssa, josta he saavat tarvittavaa kovuutta sekä terävyyttä otteisiinsa. Tämä nähdään molempia osapuolia hyödyttävänä tilanteena.

− Seura auttaa ja tukee meitä todella paljon, samoin myös vieressä olevalta Santasportin urheiluopistolta saamme paljon apua. Seura oikeasti haluaa tukea naiskiekkoilua ja meillä on siihen aika hyvä ja toimiva malli. Iso apu on myös se, että pelaajamme saavat harjoitella poikajoukkueiden mukana alkuviikot. Sielläkin toiminta nähdään molempia hyödyttävänä seikkana. Seuralla on iso halu kehittää toimintaa kaikilla sektoreilla.

"En ole maalannut itselleni mitään isoa kuvaa minnekään, vaan kehitän itseäni niin hyväksi kuin pystyn."

RoKi haluaa nousta myös maan naiskiekkoilun kärkijoukkueeksi. Liitola näkee tämän ihan realistisena tavoitteena, mutta ilmaiseksi se ei missään tapauksessa tule.

− Realistinen tavoite on nousta Naisten Liigan kärkijoukkueeksi. Se ei ole mikään taikatemppu, vaan vaatii pitkäjänteisen työn jatkamista. Meillä kaikki olosuhdetekijät mahdollistavat kehittymisen ja niitäkin pystymme vielä viemään eteenpäin.

Harjoittelu poikien kanssa on edesauttanut pelaajia kehittymään ja saamaan voitontuuletuksia kaukalossa.
Harjoittelu poikien kanssa on edesauttanut pelaajia kehittymään ja saamaan voitontuuletuksia kaukalossa.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Positiivisen valmentamisen kautta

Liitolaa voidaan hyvinkin pitää pelaajakeskeisenä valmentajana, jonka fokus on kehittää pelaajia. Joukkueen kehittyminen tapahtuu siinä samassa.

− Itse lähestyn kaikkea positiivisuuden kautta, tykkään löytää positiivisen puolen kaikesta ja kaikista. Yritän saada yksilöt kehittymään ja sitä kautta myös joukkue pärjää. Joukkueena pelaamiseen haluan tuoda rohkeutta, uskallusta pelata. Näin joukkue kehittyy ja auttaa samalla yksilöitä kehittymään. Näin saadaan kahteen suuntaan kulkeva positiivinen keihäänkärki.

Valmentajan omat tavoitteet ovat varsin maanläheiset. Hän elää ennemmin tässä hetkessä, kuin miettii vuosia eteenpäin.

− Tämän hetkinen tavoitteeni on kehittää itseäni valmentajana. En ole maalannut itselleni mitään isoa kuvaa minnekään, vaan kehitän itseäni niin hyväksi kuin pystyn. Katsotaan sitten mihin se johtaa. Elämä meitä joka tapauksessa koko ajan kuljettaa johonkin, mielenkiintoista nähdä minne se minua vie.

Kauaa ei Rovaniemellä ehditty taukoa pitämään, sillä uusi kausi pyörähtää jo liikkeelle. Kahden viikon hengähdystauko saa riittää.

− Uusi kausi alkaa heti pääsiäisen jälkeen. Testeillä aloitetaan ja sen jälkeen lyödään työhaalarit päälle ja aletaan paiskimaan töitä. Tarkoitus on olla ensi syksynä jälleen astetta urheilullisimpia sekä selkeästi liikkuvampi joukkue kuin päättyneellä kaudella.

− Muutamia yhteydenottoja uusilta pelaajilta on jo tullut, mutta ei vielä jonoksi asti kuitenkaan. Kartoitetaan nyt ensin vanhakin ryhmä ja katsotaan sitten, mikä meidän tarpeemme on.

Tuomas Liitola antamassa positiivista palautetta.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

» Lähetä palautetta toimitukselle