Aki Näykin tie valmentajaksi ei ole ollut helppo. Edelleen omien saavutuksien ymmärtäminen on vaikeaa, vaikka läheisistä esimerkiksi äiti on liikuttunut koulukiusatun poikansa menestyksestä. Ennen valmennusuraa Näykki pelasi maalivahtina. Suunta kuitenkin muuttui jo varhain. Nyt hänellä on kokemusta lukuisista seuroista, juniorimaajoukkueista ja erilaisista valmennustehtävistä.
Uran alusta päätoimisuuteen ja nykyhetkeen
– Maalivahtina ei välttämättä ollut lahjoja tai harjoittelemisen lahjoja tarpeeksi. Se touhu loppui alhaisella tasolla jo parikymppisenä. Kuitenkin jääkiekko on kivaa ja hauskaa hommaa. Aina jonkinlaisena unelmana ollut se, että siitä saisi ammatin, joten aika nopeasti siirtyi ajatus siihen, että valmentaminen voisi olla hauskaa. Tulin Tampereelle kouluun Kempeleestä. Muutin kaverin kanssa Varalaan ja kävin neljän kuukauden liikunnan peruskurssin.
Jos kysyisi perheeltä ja läheisiltä, he sanoisivat, että tein sitä ihan pää-toimisesti. En vain saanut siitä palkkaa.
Varalasta polku vei Tapparaan. Siellä Näykki löysi palon valmennusta kohtaan.
– Pääsin sitten yhden meidän opettajamme kautta Tapparan junioreihin valmentamaan. Se tuntui sitten niin mukavalta, että ajattelin, että voisin jäädä Tampereelle asumaan kurssin loputtua jouluna.
– Tein kaikenlaisia hanttihommia. Seuraavalla kaudella Juha Juujärvi, Kempeleen mies myös, oli Tapparan A:ssa päävalmentajana. Pääsin siihen ehkä enemmän apumaalivahtivalmentajaksi. Liigan maalivahtivalmentajaksi tulleen Raimo Jaakolan piti huolehtia myös A-junioreista ja minun piti olla hänen apunaan, mutta hän ei pystynytkään huolehtimaan A:sta. Olin sitten jo täysillä A-junioreissa. Käytännössä vanhimmat pelaajat olivat itseäni kaksi vuotta nuorempia.
Kaksi vuotta A-junioreissa oli jännittävä kokemus. Näykki on kuitenkin kiitollinen Juujärvelle ja Mikko Leinoselle mahdollisuudesta oppia ja nähdä paljon. Tämän jälkeen hän päätti hakea osaamista myös koulutuksen kautta. Siitä tiet veivät Ouluun ja lopulta ammattilaisuuteen.
– Lähdin Vierumäelle kouluun opiskelemaan aihetta ammattikorkeakouluun. Siellä tein töitä Heinolan Kiekon valmennuspäällikkönä. Siinä vaiheessa alkoi kiinnostaa myös pelaajavalmennus, päävalmentajuus ja johtaminen. Lähdin enemmän sille polulle ja olin valmennuspäällikkönä Heinolassa ja Kempeleessä Laser HT:ssa sekä samaan aikaan C-juniorien SM-sarjan päävalmentajana. Samalla kävin pari vuotta Kajaanissa Hokin Mestis-joukkueessa maalivahtivalmentajana.
– Päätoimisuutta ei siinä vaiheessa ollut vielä valmentamisesta. Jos kysyisi perheeltä ja läheisiltä, he sanoisivat, että tein sitä ihan päätoimisesti. En vain saanut siitä palkkaa. Sen lisäksi tein liikunnan sijaisuuksia Kempeleen yläasteella. Sitten pääsin Kärppiin 2009 nuoremman C-juniorijoukkueen päävalmentajaksi. Seuraavalla kaudella, kun olin C-juniorien päävalmentaja, sain siitä päätoimisen työn. Samaan aikaan pääsin 1995-syntyneiden maajoukkueeseen maalivahtivalmentajaksi U16-vaiheeseen. Meni varmaan kymmenkunta vuotta ennen kuin valmentamisesta sai virallisesti ammatin ja samalla pääsin tosiaan maajoukkueeseen.
Juuri ensimmäinen maajoukkuepesti ja sen aikaiset valmennettavat ovat jääneet valmentajalle mieleen.
– Kolme vuotta sain olla 1995-syntyneiden kanssa. Se oli hieno ikäluokka, jos miettii maalivahteja. Siinä oli Juuse Saros, Ville Husso, Kevin Lankinen ja Kaapo Kähkönen, joka oli vuotta nuorempana mukana. Kärpissä olin yhteensä kuusi vuotta C-junioreissa, B-junioreissa päävalmentajana ja A-junioreissa apuvalmentajana. 2015 sain mahdollisuuden tulla valmentamaan Liiga-joukkueeseen Vaasaan maalivahtivalmentajaksi. Sen jälkeen olen käytännössä tehnyt näitä hommia.
– Maajoukkueessa olin vielä vuonna 1998 syntyneiden kanssa kolme vuotta. Siitä ikäluokasta varmaan Niilo Halonen on tämän hetken parhaana maalivahtina. Ukko-Pekka Luukkonen nousi toki siitä vuotta nuorempana siihen mukaan nopeasti ja oli mukana MM-kisoissa ykkösmaalivahtina, kun voitimme kultaa.
Monen mutkan kautta Näykki löysi myös joukkueen, jossa valmentaa nyt jo kuudetta kautta.
– Toisella Vaasan kaudella pääsin U20-maajoukkueeseen, jossa kokemuksena oli karsintasarja U20-kisoissa. Vaasan jälkeen olin liitossa päätoimisena maalivahtikouluttajana yhden kauden ja samalla toista kautta U20-maajoukkueessa. Liitossa oli tarkoitus olla pidempään, mutta ensimmäisen kauden jälkeen Kari Jalonen kysyi Sveitsiin Berniin. Olen todella kiitollinen siitä, että "Kojo" halusi minut joukkueeseensa ja siitä, että Rauli Urama ja Kimmo Oikarinen liitossa mahdollistivat lähtöni.
– Kaudelle 2019–20 Rautakorven Jukka ja Leinosen Mikko tarjosivat työtä Tapparasta. Oli helppo vastata kyllä, kun Tapparan liigajoukkueessa valmentaminen on ollut unelmana seuran juniorivalmennuksesta asti. Lisäksi perheeseemme oli syntymässä Luukas-poika.
Näykin valmennusfilosofia
Kuten Näykki mainitsi, hän on työskennellyt myös päävalmentajana. Liigassa hän on ollut vain maalivahtivalmentajana, mutta myös päävalmentajuus kiinnostaa yhä.
– Siinä houkuttaa todella paljon se johtajuus ja kaikki mitä se pitää sisällään. Ihmisten johtaminen, ihmisistä parhaiden puolien ja potentiaalin ulos saaminen, joka näkyy joukkueen toiminnassa. Toki maalivahtivalmentajana vielä enemmän määrätyllä tavalla tehtävä on pystyä luomaan olosuhteet ja ilmapiiri, että yksilöt pystyvät suorittamaan niin hyvin kuin voivat sekä pystyvät tavoittelemaan täysillä rohkeasti unelmiaan. Samalla tavalla siinä joukkueessa se johtajuus ja millä tavalla valmistetaan joukkuetta peleihin päävalmentajan johtajuuden ja ohjauksen kautta kiinnostaa todella paljon.
– Kun olin Kärpissä B-junioreissa Ville Mäntymaa oli apuvalmentajana. Hän aloitti silloin, kun saimme hänet houkuteltua Mika Pieniniemen kanssa. "Havun" kanssa keskustelimme todella paljon johtajuudesta ja johtamisesta. Meillä oli Sakari Palsola yhtenä apuvalmentajana ja Santeri Hilli maalivahtivalmentajana. Meillä oli todella hieno vuosi, vaikka emme pärjänneet. Meillä oli jatkuvaa johtamista, toistemme auttamista ja miettimistä. Se siinä kiehtoo hirveästi. Varmaan parempi sanoa, ettei ikinä tiedä, vaikka joku päivä sille polulle lähtisi.
Näykille päävalmentajuus olisi myös testin paikka.
– Paljon tulee luettua esimerkiksi menestyneiden amerikkalaisen jalkapallon valmentajien kirjoja sekä opiskeltua johtamisesta. Olisikin hauskaa joskus vielä nähdä, miten oma filosofia ja arvot toimisivat päävalmentajana.
Kempeleläisen valmennus perustuukin erilaisiin ajatuksiin kuin moni voisi olettaa. Hän antaa vahvasti vastuuta nimenomaan valmennettavalle.
Tulos pitää huolen itsestään
– Ihmisen valmentaminen, yksilön vahva omistajuus ja itseohjautuvuus. Maalivahti, jota valmentaa, omistaa itse sen prosessinsa. Hän päättää sen, miten kehittyy. Minun tehtävä on auttaa maalivahtia pysymään valitsemallaan polulla sekä rohkaista menemään eteenpäin ja kohtaamaan haasteet. Joskus kun sillä polulla voi olla tosi pimeää, yritän näyttää lampulla valoa, jotta se polku olisi näkyvissä. Ensin on ihminen, sitten urheilija ja maalivahti vasta sen jälkeen.
– Hyvin inhimillisten arvojen kautta, ja haluan tuntea maalivahdit täysin ihmisenä, olla ihmisläheinen. Niin kuin sanoin, pyrin omasta puolesta luomaan sen ilmapiirin ja olosuhteet, jotta maalivahdilla on olo, että voi olla oma itsensä, voi suorittaa parhaalla mahdollisella tavalla ja tavoitella omia unelmiaan. "Tulos pitää huolen itsestään" on lause, joka tosi paljon johdattaa siihen, että prosessi siellä taustalla on tärkeämpi. Tulos on vain sivutuote.
Myös peleillä on hieman erilainen rooli Näykin valmennusfilosofiassa. Ne ovat yksi tapa nähdä, mitä täytyy vielä oppia.
– Tärkeintä on se oman kehittymisen prosessi ja tavoitteen asettelu. Täytyy kehittyä ja oppia joka päivä ja tulla paremmaksi kokonaisvaltaisesti. Pelit ovat sitten testejä siihen, missä mennään ja sieltä saadaan se tärkeä informaatio, miten prosessi etenee. Siksi peleissä riittää se, että tekee oman hommansa omalla tavallaan niin hyvin kuin sillä hetkellä osaa ja pystyy ilman turhia ajatuksia. Se riittää. Huippupeli ei nosta liian korkealle, mutta heikko pelikään ei romahduta alas; voitetaan tai opitaan. Täytyy olla muita ja merkityksellisimpiä toiminnan mittareita kuin esimerkiksi lopputuloset tai prosentit.
Vastuunjakoa ja lupaava tulevaisuus
Tapparan kahdesta maalivahdista Juha Metsola on pelannut 19 ottelua ja Paavo Kohonen kymmenen. Vastuunjaolle on useita syitä ja sen tarkoitus on palvella molempia maalivahteja.
– Teen reiluksi kuukaudeksi suunnitelman ja se auttaa harjoittelun suunnnittelua, jos pystytään toimimaan sen mukaan. Missä kohtaa voi harjoitella fysiikkaa kovemmin ja milloin harjoitella jäällä enemmän? Vähemmän pelaava maalivahti harjoittelee jäällä enemmän ja kovemmin meillä.
Vuorottelun myötä myös nuori Kohonen on saanut vastuuta. Kohonen itse kokee kehittyneensä paljon kauden aikana, mikä on todella hyvän valmennuksen ansiota. Näykki kehuu maalivahtia hänen maltillisuudestaan.
– Paavon (Kohonen) kohdalla olen todella ylpeä siitä, miten hänen uransa on mennyt Tapparassa. Hän on mennyt kaikki portaat, eikä hän itse tai kukaan muukaan ole yrittänyt työntää häntä minkään portaan yli. Jokainen porras on käyty ja nyt on tällainen porras, jossa tarvitaan myös niitä pelejä ja hänen pitää myös harjoittelun kautta kehittyä. Ehdottomasti hyvä, että on pystynyt pelaamaan ja osoittamaan, että on Liiga-maalivahti. Hyvänä päivänä pystyy pelaamaan hyvin, mutta on vielä huonojakin päiviä.
– Kohosenkin kohdalla työstämme koko ajan sitä, että uskallamme viedä prosessia eteenpäin. Peleihin pitää uskaltaa mennä pelaamaan, tekemään ja näkemään, missä mennään. Siellä pitää uskaltaa pelata omaa peliä, koska silloin saadaan palaute, jonka kautta voimme mennä eteenpäin ja tehdä asioita paremmin. Pitää vielä kasvaa huippu-urheilijaksi, jotta voi olla huippu maalivahti.
Vaikka kehitettävää on vielä paljon, Näykki näkee valmennettavallaan lupaavan tulevaisuuden.
– Hänellä on täysi mahdollisuus olla hyvä Liiga-tason maalivahti ja enemmänkin. Hänen vahvuuksiaan on hyvä henkinen puoli ja suhtautuminen asioihin. Hänellä on hyvä pelipää, ymmärtää peliä, lukee sitä luontaisesti hyvin ja oivaltaa asioita. Se on hyvin luonnollista pelurisuutta eikä mekaanista maalivahdin peliä fysiikan ja tekniikan kautta, vaan on hyvä pelipää. Tekniikka ja fysiikkaa pitää hioa vielä todella paljon, mutta mielestäni on kaikki eväät tehdä hyvä ammattiura hyvässä sarjassa.
Nuorten lupausten kato
Kuluvalla kaudella suurin osa Liigan parhaista maalivahdeista on joko ulkomaan vahvistuksia tai jo kokeneita konkareita. Nuoria suomalaisia lupauksia, jotka saavat suurta vastuuta, on vain vähän. Ilmiölle on monia syitä.
– Ajat ovat tietenkin muuttuneet. Jos mennään ajassa vaikkapa 15 vuotta taakse päin, muualla maailmassa ei ollut vielä maalivahtivalmentajia junioreilla ja lapsilla. Suomessa taas oli ja sitä kautta täältä tuli paljon maalivahteja. Silloin meni paljon suomalaisia maalivahtivalmentajia KHL:ään ja he veivät sitä tietotaitoa sinne. Heidän vahva urheilukoulukulttuurinsa on tuottanut paljon maalivahteja esimerkiksi NHL:ään. Samoin Tšekissä ja Ruotsissa maalivahtivalmentaminen on kehittynyt aivan valtavasti.
– Me olemme seisseet seisovassa vedessä ja olemme tuudittautuneet siihen, että se maalivahtigeeni on jossain äidin maidossa ajattelematta, että täytyy kehittyä. Ihan valmentajapuolella ei olla kehitytty tarpeeksi. Hyvin isosti myös resursseista kiinni, jos mietitään esimerkiksi paljonko junioreilla on maalivahtijäitä. Minkä verran seuroissa ollaan valmiita panostamaan maalivahtivalmennukseen ja pystytäänkö heille maksamaan kulukorvauksia niin kuin muille?
Maalivahtivalmentajien työtä ei monilta osin ole tehty helpoksi. Liian vähäisen panostuksen lisäksi heidän harteilleen jää usein myös joukkueenjohtajan tehtävät.
– Liigassa maalivahtivalmentajat ovat olleet joukkueenjohtajia. Voin sanoa, että tuolla tehdään ihan yhtä paljon töitä kuin muut valmentajat tiimissä. Se on vähän vanha ajatus, että maalivahtivalmentajat ovat joukkueenjohtajia, koska heillä ei ole tarpeeksi töitä, vaan he voivat tehdä muita asioita lisäksi. Se ei ole ihan niin. Valmennusosaamisessa on oltu paikallaan ja resurssien antamisessa olemme jääneet paikalleen.
Maalivahtien kohdalla ongelmana on myös sama kuin esimerkiksi monilla tytöillä ja naisilla.
Pitää olla älyttömän kriittinen sen kanssa, missä valmennus-osaaminen menee, miten saadaan lahjakkaita pelaajia maali-vahdeiksi ja miten heitä voidaan auttaa polulla.
– Yksi yhteiskunnallinen asia on se, että tällä hetkellä urheilullisesti ja liikunnallisesti lahjakkaimmat pelaajat eivät suuntaudu maalivahdiksi, koska heidän suurimmat esikuvansa ovat Aleksander Barkovit, Patrik Laineet, Sebastian Ahot, Mikko Rantaset. 15 vuotta sitten kirkkaimmat olivat ne maalivahdit. Edelleen Saros, Luukkonen ja kumppanit ovat hyviä, mutta on säkenöivämpiä pelaajia. Urheilullisesti lahjakkaimmat haluavat olla kenttäpelaajia eivätkä maalivahteja. Tapparassa olemme miettineet, miten pystyisimme innostamaan myös lahjakkaista aloittelevista pelaajista jonkun maalivahdiksi. Sekin on fakta, että urheilullista lahjakkuutta tarvitaan, jotta voi mennä huipulle.
Ongelmaan vaikuttaa myös mahdollisuus lähteä ulkomaille ammattilaiseksi. Muissa eurooppalaisissa sarjoissa pelaaminen on aina vain helpompaa ja yleisempää.
– Kun rajat ovat auki, jokaisessa sarjassa on enemmän ulkomaalaisia pelaajia. Liigan tilanne on se, että kaikkien lahjakkaimpien pelaajien tavoite on päästä muihin sarjoihin kuin Liigaan. He haluavat NHL:ään Sveitsiin, Ruotsiin. Myös Tšekit ja Saksat alkavat nousemaan houkuttavina huippu-urheilun ja hyvän palkan sarjoina. Jos verrataan esimerkiksi Sveitsiin, sieltä lähdetään vain NHL:ään. Painimme myös sen asian kanssa. Pitää olla älyttömän kriittinen sen kanssa, missä valmennusosaaminen menee, miten saadaan lahjakkaita pelaajia maalivahdeiksi ja miten heitä voidaan auttaa polulla.
Näykille on vaikeaa ja vierasta ajatella, että hän on saavuttanut asioita. Hän pitää itseään etuoikeutettuna. Hän on monesta mahdollisuudesta äärimmäisen kiitollinen. Näihin kuuluvat muun muassa maajoukkueiden valmentaminen, Tapparassa pitkän uran tekeminen, mestaruudet, tasokkaiden maalivahtien valmennus ja ylipäätään se, että saa valmentaa joka päivä. Myös kovien johtajien Rikard Grönborgin, Kari Jalosen, Jussi Tapolan ja Jukka Rautakorven valmennustiimeihin pääseminen on hänestä saavutus.