Toni Söderholmin kädenjälki näkyy puolivälieriin edenneen Saksan pelissä: "Hänellä on iso sydän"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Toni Söderholm sai kehuja omiltaan.
Kuva © Samuli Huikuri

Saksa varmisti puolivälieräpaikkansa voitolla Latviasta alkulohkojen päätöskierroksella. Hyökkääjä John Peterka painotti, että joukkue haluaa voittaa kaikki ottelut. Yleisön mukana oleminen toi oman säväyksensä.

− Emme välitä vastustajasta. Ainoastaan voittamisella on merkitystä. Yleisön läsnäolo oli erityistä ja mukavaa, Peterka kertasi.

Peterkan joukkuekaveri Markus Eisenschmid oli samoilla linjoilla, mutta löysi myös parannettavaa puolivälieriin. Siellä Saksa kohtaa Sveitsin.

− Meidän täytyy olla kovempia ja luistella enemmän. Emme pelanneet Latviaa vastaan toisessa erässä johtoasemassa niin hyvin. Toisaalta kaikki joukkueessa ovat itsevarmoja tällä hetkellä, hyökkääjä puheli.

Suomalaiskomennossa yhteisellä asialla

Myös joukkueen päävalmentaja, suomalainen Toni Söderholm yhtyi Eisenschmidin itsekritiikkiin.

− Emme olleet Latviaa vastaan taktisesti fiksuja, mutta voitimme sydämellä ja blokkauspelilä. Myös voitto Kanadaa vastaan tuli tällaisella pelillä. Meille on tärkeää nauttia veljeydestä joukkueessa, emmekä katso taulukoita. On vaarallista mennä siihen, että yrittää valita vastustajansa.

Söderholm on tehnyt hyvää työtä Saksan peräsimessä. Arkistokuva.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Söderholmin puheesta paistoi yhteiseen asiaan uskominen. Myös Eisenschmid näkee päävalmentajansa arvot ja tavan, millä hän joukkuetta luotsaa.

− Hänellä on iso sydän ja hän on ammentanut siitä meille. Taistelemme kovaa ja kukaan ei jättäisi uhrautumatta toisen puolesta. Jokainen tuntee olevansa tervetullut joukkueeseen, saksalaishyökkääjä kiitteli suomalaisvalmentajan panosta.

Saksa sai Latvia-voitollaan vastaansa Sveitsin. Tuloksen myötä myös vaikeuksissa ollut Kanada pelastui puolivälieriin. Söderholm ei halua verrata joukkuettaan oikeisiin pelastajiin.

− Meidän voittomme ei pelastanut ihmishenkiä. Lääkärit ja palomiehet ovat siinä suhteessa tärkeämpiä. Olemme kyllä kilpailuhenkisiä ja uhraudumme joukkueen puolesta jäällä. Lähdemme Sveitsiä vastaan nauttimaan haasteesta, luotsi kiteytti.

» Lähetä palautetta toimitukselle